v20132

2013

5. EUROOPPA SEMINAARI TAMPEREELLA

Helmikuussa 2013 noin 200 zontaa eri puolilta Eurooppaa kokoontui Tampere-talolle viidenteen piirien väliseen Eurooppa-seminaariin. Olimme ylpeitä, kun Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen tervehti meitä vanhalla upealla kaupungintalolla sujuvasti englanniksi kokouskaupunkia esitellen ja Tampere näytti vieraille valkoiset, lumiset kasvonsa.

Seminaarissa puhuivat kaksi seuraavaa kansainvälistä presidenttiä ja eurooppalaiset kansainväliset johtajat sekä piirimme kansainväliset asiantuntijat Helena Ranta, Irma Ertman ja Terttu Utriainen. Myös seuraavat governorimme olivat vetämässä työpajoja. Yhtenä aiheena oli Naiset konflikteissa ja rauhaa rakentamassa, johon teemaan olimme paneutuneet myös viisi vuotta aiemmin Keltaisen ruusun seminaarissamme. Järjestöllemme erityisen läheinen teema oli myös kansalaisjärjestöjen rooli maahanmuuttajien sosiaalisessa integroinnissa. Emmepä arvanneet tuolloin, miten lähellä valtavat kansainvaellukset Lähi-Idästä olivat.

PG Tuija Heikkilä työryhmineen vastasi järjestelyistä piiri 20:n osalta ja puheenjohtajana toimi Karin Nordmeyer Saksasta.

Kuvassa ZI President-Elect Maria Jose Landeira Oestergaard ja Karin Nordmeyer.