2018
KELTAINEN RUUSU – MISTÄ KAIKKI ALKOI
Zonta-järjestöllä Suomessa on jo pitkä perinne Keltaisen Ruusun-kampanjoista, joilla kerätään varoja eri tarkoituksiin. Ensimmäinen Keltaisen Ruusun kampanja käynnistettiin vuonna 1991, jolloin sen teemana oli ”Lapsen hyväksi, huomisen hyväksi”. Kampanjalla kerättiin varoja lasten psykiatriseen tutkimukseen ja hoitoon. Muita kohteita ovat olleet mm. turvakodit, huumeiden vastainen työ ja tyttöjen ja naisten päihteiden käytön ehkäisy.
Zonta-kerhoistamme nousi seuraavaksi teema vanhusten hyvinvoinnin edistämiseksi. Otimme yhteyttä Vanhustyön keskusliiton (VTKL) silloiseen toiminnanjohtajaan Pirkko Karjalaiseen, joka ehdotti Ystäväpiiri-toiminnan tarjoavan mahdollisuuden etsimäämme yhteistyöhön. Zonta-järjestölle soveltuva sisältö, tutkitusti vaikuttava Ystäväpiiri-toimintamalli sekä arvostettu kumppani valmiine verkostoineen soveltui yhteistyöhön erinomaisesti.
Kampanjan varojen keruu toteutettiin myymällä kirjeensulkijamerkkejä, jotka nimettiin Ystävyyssineteiksi. Merkit suunnitteli neljä tunnettua taiteilijaa ja zontaa: Anja Karkku-Hohti, Heljä Liukko-Sundström, Riitta Nelimarkka ja Marja Suna. Kerhot ympäri Suomea osallistuivat aktiivisesti kampanjaan, joka onnistui erinomaisesti: lahjoitimme 161 500 € VTKL Ystäväpiiri-toiminnalle.
Yhteistyö oli monella tapaa ainutlaatuista. Ensinnäkin lahjoitettu summa oli suurin kautta aikojen. Toiseksi, olemme konkreettisesti havainneet miten lahjoituksella on saatu paljon hyvää aikaan. Tavoitteemme oli vähentää iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä – ja VTKL:n kanssa saavutimme hankkeelle asettamamme tavoitteet erinomaisesti.
Zonta International on vuonna 1919 perustettu maailmanlaajuinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton palvelujärjestö, joka muodostaa vastuullisissa tehtävissä toimivien naisten kansainvälisen verkoston. Järjestöllä on toimintaa 63 maassa ja jäseniä noin 29 000. Tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja vahvistaa naisten asemaa kaikkialla maailmassa tukemalla naisten ja tyttöjen koulutusta, terveydenhoitoa sekä ammatin hankkimista ja asemaa työelämässä.
Anja Hurme, kampanjapäällikkö, 2018