1985
HELSINKI III
Zontakerho Helsinki III on perustettu v. 1985 ja on toiminut aktiivisesti jo yli 30 vuotta.
Tällä hetkellä kerhossa on 22 aktiivista ja energistä jäsentä, jotka ovat monen alan ammattilaisia ja erityisosaajia. Joukossa on siis paljon asiantuntemusta elämän ja yhteiskunnan eri osa-alueilta.
Kerho toimii Helsingissä yhtenä pääkaupunkiseudun kerhoista. Kerhon toimintasuunnitelma perustuu Piiri 20 hyväksyttyyn strategiaan 2015-2020. Kerhon asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja 3-5 muuta jäsentä. Sihteeri ja rahastonhoitaja voidaan nimetä hallituksen ulkopuolelta.
Kerhossa on Palvelutoimikunta (Service) , Jäsenyystoimikunta (Member), Naisten oikeuksien toimikunta (Advocacy) ja Vaalitoimikunta. Vaikuttamistyötä tehdään myös samanmielisten organisaatioiden kanssa erityisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
Kerhon varainkeruu on monta vuotta perustunut teatterilippujen myynnistä saatuun tuottoon. Kerho on teatteri Avoimien Ovien ystäväyhdistyksen jäsen ja järjestää kerran tai kaksi vuodessa teatterissa iltamat, jolloin myydään koko teatteri. Koska tilaisuus onn yksityistilaisuus, järjestetään silloin myös arpajaiset ja muuta ohjelmaa, kuten teosesittely.
Syksyllä 2017 ja 2018 on järjestetty Zonta Rock tapahtuma, joka vuonna 2017 oli Bottalla esiintyjänä Lasse Liemola ja 2018 Musiikkitalon ravintolassa. Tapahtumien tuotto lahjoitettiin Tyttöjen talolle.