Katri Leppälaakso, Suomen YK-nuorisodelegaatti ja maailmanpolitiikan maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta, osallistuu Zonta says NO -kampanjaan kirjoittamalla seurusteluväkivallasta. YK-nuorisodelegaattina hän edustaa suomalaisia nuoria YK:n korkean tason kokouksissa sekä osallistuu kansalliseen vaikuttamistyöhön ministeriöiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Lisäksi hän toimii Helsingin YK-nuorten sidosryhmävastaavana.
Kun puhumme väkivallasta sukupuolittuneena ilmiönä, nousee huulille usein käsite naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta. Teini-ikäiset tai vasta täysi-ikäistyneet nuoret naiset on joskus vaikea sijoittaa mukaan tähän määritelmään, sillä nuoruus kuvaa yleensä ajanjaksoa jossain lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Suomalaisista nuorista joka neljäs on joutunut väkivallan uhriksi seurustelusuhteessa, joissa vakavimmat seuraukset koituvat tavallisimmin tytöille. Tästä huolimatta keskustelussa korostuu usein nimenomaan aikuisten naisten tai lasten kokemukset väkivallasta. Tämä on ongelmallista, mikäli haluamme onnistua väkivallan kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä ja sen ennaltaehkäisyssä.
En muista, että olisin törmännyt peruskoulussa tai lukiossa keskusteluun naisiin tai tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta. Itse asiassa ainakin itselleni väkivallan kuvasto näyttäytyi kokonaisuudessaan lähinnä historian kirjojen selostuksina väkivallasta, jota tapahtuu lähinnä sodissa tai paatuneiden rikollisten toimesta.
Jo varhaisteininä aloin silti tiedostaa, että naisiin ja tyttöihin kohdistetaan väkivaltaa usein esimerkiksi perhe- ja lähisuhteissa. Koko asia tuntui itselleni kuitenkin melko kaukaiselta: ajattelin, että parisuhdeväkivalta koskettaa lähinnä alkoholisoituneita aviopareja, joiden osapuolet saattavat ajatella muutenkin konservatiivisesti sukupuolten tasa-arvosta. Minulle tasa-arvo ja feminismi olivat sen sijaan olleet tärkeitä arvoja jo pienestä pitäen. En siis uskonut, että vastaavanlainen tilanne tulisi koskaan ajankohtaiseksi omalla kohdallani. Vuonna 2016 valmistuin ylioppilaaksi ja reilu puoli vuotta myöhemmin aloitin uuden seurustelusuhteen. Myöhemmin saisin huomata, että tästä suhteesta tulisi kaikkea muuta, kuin ruusuinen.
Mitä on nuorten kokema seurusteluväkivalta?
Seurusteluväkivalta on nuoria koskeva parisuhdeväkivallan ilmenemismuoto, joka voi näyttäytyä niin henkisenä, seksuaalisena kuin fyysisenä väkivaltana. Seurusteluväkivalta saattaa ilmentyä aluksi esimerkiksi toisen kontrolloimisena tai eristämisenä omista ystävistä tai perheestä. Tavallisesti väkivalta muuttuu ennen pitkää raaemmaksi ja saattaa kärjistyä lopulta fyysiseksi, kuten toisen tönimiseksi, lyömiseksi tai hakkaamiseksi. Nuorten välinen seurusteluväkivalta eroaa aikuisten välisestä parisuhdeväkivallasta esimerkiksi siten, että nuoret ovat harvemmin taloudellisesti riippuvaisia toisistaan, eikä heillä ole yleensä vielä yhteisiä lapsia. Lisäksi monet nuorista saattavat asua vielä esimerkiksi vanhemmillaan.
On myös tärkeää ottaa huomioon, että toisin kuin aikuisilla, ovat nuorten emotionaaliset ja kognitiiviset taidot vielä kehitysvaiheessa. Ihmisen aivot saavuttavat lopullisen rakenteensa ja toimintakykynsä vasta noin 25-vuotiaana. Nuorille seurustelussa saattaa olla myös aikuisia vahvemmin kyse ihmissuhteiden harjoittelemisesta tai oman identiteetin rakentamisesta. Seurusteluväkivalta vaikuttaa usein hyvin negatiivisesti nuoren minäkuvaan ja itsetuntoon, joka on haitallista niin väkivallan uhrille kuin väkivallan tekijälle itselleen. Ehkäisemällä seurusteluväkivaltaa vähennettäisiin merkittävästi myös aikuisiällä tapahtuvaa pari- ja lähisuhdeväkivaltaa.
Kun puhumme väkivallan sukupuolittuneista ulottuvuuksista unohdamme usein, että määrällisesti miehet ja pojat kokevat suunnilleen yhtä paljon väkivaltaa kuin naiset ja tytöt. Väkivallan muodot ja seuraukset eroavat kuitenkin toisistaan riippuen sukupuolesta. Seurusteluväkivallassa vakavimmat fyysiset vammat kohdistuvat nimenomaan tyttöihin, jonka lisäksi he kokevat tavallisesti myös suhteen sisällä tapahtuvaa seksuaalista väkivaltaa. Ensi- ja turvakotien liiton tekemässä nimettömässä kyselyssä joka neljäs nuori kertoi tulleensa raiskatuksi seurustelusuhteessa.
Väkivalta on harvoin yksipuolista ja sillä on tapana pahentua
Väkivallan tunnistaminen ja suhteesta irrottautuminen saattaa olla nuorelle erityisen vaikeaa. Kuten monissa seurusteluväkivallasta kertovissa “käsikirjaesimerkeissä”, myös omassa tapauksessani kaikki alkoi melko huomaamattomasti. Aluksi kyse oli melko harmittomasta mustasukkaisuudesta. Lopulta väkivalta alkoi näkyä myös muuna elämän kontrolloimisena. En saanut esimerkiksi viettää aikaa enää tiettyjen ihmisten kanssa tai lähteä kavereiden kanssa ulos. Minun oli aluksi vaikeaa tunnistaa kyseen olleen manipuloimisesta, sillä toinen osapuoli osasi usein perustella kantansa niin hyvin. Aloinkin usein syyttää itseäni tilanteesta ja ajatella, että ansaitsin toisen vihat niskoilleni. Tätä pidetään yleisenä käyttäytymismallina väkivallan uhreille.
Seurusteluväkivallassa tilannetta hankaloittaa ristiriitaiset tunteet väkivallan tekijää kohtaan. Myös aikuisiin ja lapsiin kohdistuvassa perhe- ja lähisuhdeväkivallassa hämmennystä aiheuttaa nimenomaan se, että väkivallan tekijä on yleensä itselle tärkeä ja rakas henkilö. Saatoin omassa seurustelusuhteessani näin ollen välillä jopa glorifioida väkivaltaa, sillä ajattelin myrskyisten tunteiden olevan merkki rakkaudesta. Yhteiset onnelliset hetket tai toisen antamat kehut tuntuivat olevan väkivallan arvoista. Ennen pitkää aloin omaksua entistä enemmän myös itse väkivaltaisia toimintamalleja. Siinä vaiheessa, kun tajuaa syyllistyneensä myös itse väkivaltaan, vaikeutuu tilanne entisestään. Jossain vaiheessa kumppanini sai minut jopa uskomaan, että minä olin itse asiassa se, joka käytti suhteessa yksinomaan väkivaltaa.
Nykyään ymmärränkin paljon paremmin, miksi väkivaltaisesta seurustelusuhteesta lähteminen voi olla niin vaikeaa. Tähän liittyy usein vahva häpeän tunne. Osin tästä syystä jopa neljäsosa nuorista ei kerro seurusteluväkivallasta kenellekään, ei edes omille ystävilleen. Näin oli pitkään myös minun tapauksessani. Pelkäsin, että jos kertoisin väkivallasta, taivuteltaisiin minut eroamaan poikaystävästä – jälkeenpäin ajateltuna ”pelkäsin” tätä varmasti ihan syystä.
Useissa seurusteluväkivaltaa käsittelevissä oppaissa nuorta kannustetaan kertomaan asiasta jollekin aikuiselle. On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä ei ole mikään tae tilanteen ratkeamiseen. Ensimmäinen aikuinen ihminen, joka sai kuulla seurusteluväkivallasta minun tapauksessani oli kumppanini äiti. Sen sijaan, että hän olisi puuttunut tilanteeseen tai lapsensa väkivaltaiseen käytökseen, hän alkoi kyseenalaistaa minun tarinaani. Väkivaltaa kokeneiden tapauksessa olisikin tärkeää, että väkivallan uhria uskotaan eikä uhrin kokemaa väkivaltaa vähätellä. On tärkeää, että syitä väkivaltaan ei etsitä väkivaltaa kokeneesta ihmisestä. Omalla kohdallani ylipäänsä syiden etsimisen sijaan olisi täytynyt löytää tie suhteesta ulos.
Irrottautuminen suhteesta ja seurusteluväkivallan ennaltaehkäiseminen
Omalla kohdallani ymmärrys suhteen todellisesta luonteesta alkoi valottua pikkuhiljaa. Yritykseni salata suhteessa tapahtuva väkivalta alkoi jossain vaiheessa paistaa läpi. Lisäksi aloin viimeinkin huomaamaan, että seurustelukumppani sai tehdä monia sellaisia asioita, jotka minulta oli kuitenkin syystä tai toisesta kielletty. Aloin myös kerätä varmuuden vuoksi todisteita väkivallasta. Lopulta paras tapa irrottautua suhteesta oli eristää itsensä täydellisesti seurustelukumppanista niin fyysisesti, henkisesti kuin digitaalisesti. Kun olen myöhemmin keskustellut omasta väkivaltaisesta seurustelusuhteesta kavereiden kanssa, olen ollut järkyttynyt siitä, kuinka yleistä nuorten välinen seurusteluväkivalta on. Olen myös kuullut useita tarinoita, jotka ovat olleet paljon raaempia, kuin omani.
Väkivalta on tavallisesti ylisukupolvista, jonka takia vanhemmilla olisi hyvin tärkeä rooli seurusteluväkivallan ennaltaehkäisemisessä. Jos väkivallan tekijä on lapsena joutunut todistamaan vanhempiensa välistä riitelyä ja väkivaltaa, saattaa se johtaa nuoren riskikäyttäytymiseen omissa seurustelusuhteissa. Vastaavasti lapsena väkivallan uhriksi joutunut nuori saattaa oppia hyväksymään häneen kohdistuvaa väkivaltaa, ja syyllistää tilanteesta itseään.
Myös Koulutusjärjestelmän pitäisi ottaa lisää vastuuta väkivaltaisen seurustelukäyttäytymisen ennaltaehkäisemisessä. Vuodesta 2015 lähtien esimerkiksi puolustusvoimat on tarjonnut varusmiehille tunnetaitokoulutusta naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseksi. Olisi kuitenkin tärkeää, että tunne- ja turvataitokoulutusta tarjottaisiin jo paljon aikaisemmin. Opetuksen tulisi olla pitkäjänteistä, ja sen pitäisi olla kaikkien lasten ja nuorten, ei vain varusmiesten saavutettavissa. Väkivallan tunnistaminen on tärkeä taito niin uhrille kuin väkivallan tekijälle itselleen. Väkivaltainen nuori on yleensä itse kokenut väkivaltaa lapsuudessa. Turvataitokoulutus saattaisi auttaa siinä, että nuorelle voitaisiin tarjota mielenterveyspalveluita omien traumojen käsittelyyn jo varhaisessa vaiheessa.
Seurusteluväkivallan käsittelyä vaikeuttaa edelleen merkittävästi se, että tietoa aiheesta ei ole tarpeeksi. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevaa tutkimusta on alkanut ilmestyä huomattavasti enemmän, joka on tietysti hieno saavutus. Nimenomaan seurusteluväkivaltaa koskeva sukupuolisensitiivinen tutkimus loistaa kuitenkin edelleen poissaoloaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Nuoruuden erityislaatuinen asema lapsuuden ja aikuisuuden välissä altistaa monet nuoret haitallisille ilmiöille, joka näkyy negatiivisesti teini-ikäisten tyttöjen ja nuorten naisten ihmisoikeuksien tunnistamisessa. Olen joutunut todistamaan tästä valitettavia esimerkkejä omien kokemusteni ohella myös YK-nuorisodelegaattina YK:n päätöksenteossa. 25. marraskuuta vietetään kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi, jolloin kuulemme usein fraasin, jonka mukaan joka kolmas nainen maailmassa on kokenut väkivaltaa. Seuraavan kerran tuon kuullessamme meidän on hyvä muistaa, että ilmiö koskettaa aikuisten naisten ohella myös niitä tyttöjä ja nuoria naisia, jotka ovat vasta astumassa aikuisuuden kynnykselle. Toki ilmiö koskettaa myös lapsia.
Ymmärtämällä nuorten välistä seurusteluväkivaltaa voimme ennaltaehkäistä merkittävästi myös aikuisiällä tapahtuvaa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa. Emme auta tällä ainoastaan tyttöjä ja naisia, vaan kaikkia niitä, jotka ovat joskus johtuneet väkivallan uhreiksi.
