Kerhomme vieraili 6.3.2024 eduskunnassa. Alun perin emäntänämme piti olla ministeri Sanni Grahn-Laasonen, mutta hänelle tulleen esteen vuoksi meitä emännöivätkin kansanedustaja Karoliina Partanen (Kok) sekä ministeri Grahn-Laasosen eduskunta-avustaja Anni Vehmaa.
Kansanedustaja Karoliina Partanen toimii eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Aluksi hän kertoi meille omasta taustastaan juristina. Hän on mm. toiminut alaikäisten edunvalvojana ja sitä kautta perehtynyt lasten ja nuorten pahoinvointiin ja myös kaltoinkohteluun. Tasa-arvoasiat ovat olleet hänelle tärkeitä ja siksi hän onkin ajanut niitä myös eduskunnassa mm. käynnistämällä edustajien keruun uusien lakialoitteiden taakse. Partasella on aiempien tehtäviensä johdosta kattava käsitys suomalaisten turvakotien tilanteesta, jota hän osin piti huolestuttavana.
Meitä zontia kiinnosti erityisesti tyttöjen silpomisen kriminalisointi, joka edellisellä kerralla jäi vielä puuttumaan rikoslaista. Partasen mukaan asia etenee suunnitellusti kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, tavoitteena on saada se valtioneuvoston käsiteltäväksi touko-kesäkuun vaihteessa.
Istanbulin sopimus on Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Suomi on tehnyt sopimuksen toimeenpano-ohjelman, jota seurataan säännöllisesti. Alkuvuodesta 2024 Suomen edistymistä arvioitiin, ja arviointiryhmän raportti julkaistaan loppuvuodesta.
Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen naisia koskeva ihmisoikeussopimus ja maailman ensimmäinen laaja-alainen sopimus, joka pyrkii poistamaan kaikki naisiin kohdistuvan väkivallan muodot. Sopimus velvoittaa osapuolia suojelemaan väkivallan uhreja, saattamaan tekijät edesvastuuseen ja ehkäisemään väkivaltaa. Tästä voimme siis Suomen osalta kuulla lisää loppuvuodesta 2024.
Teksti: Kaisa Koskinen