Alue 1 järjesti Zonta Says No -kampanjan aloituspäivänä 25.11.2024 elokuvaesityksen ja paneelikeskustelun sisarus- ja muusta lähisuhdeväkivallasta Katajanokalla Suomen elokuvasäätiön tiloissa. Tilaisuuteen osallistui lähes 50 zontaa ja heidän ystäväänsä. Tuotto käytetään Keltaisen Ruusun kampanjaamme Zontat #yhdessä, jolla tuetaan Loisto Setlementin ”Sua varten somessa” -työtä.

Asenteet koventuneet

Governor Pirkko Grönroos kertoi aluksi zontien naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavan Zonta Says No -kampanjan tavoitteista. Viimeaikaiset tiedot yleistyneestä asenteiden koventumisesta naisia ja tasa-arvopyrkimyksiä kohtaan tekevät tästä YK:n ja naisjärjestöjen yhteisestä kampanjasta nyt erityisen ajankohtaisen. Aktivismin 16 päivää jatkuvat aina joulukuun 10. päivään asti.

Sisarusväkivalta on vaiettu aihe, josta juuri kukaan ei halua puhua 

Niina Vuorisaran lyhytfilmi ”Vain toinen meistä” kuvaa tunteita ja seurauksia, joita isoveljen pikkusiskoa kohtaan käyttämä väkivalta aiheuttaa. Erittäin vaikuttavan ja liikuttavan katsomiskokemuksen jälkeen kuulimme ohjaaja ja käsikirjoittaja Niinan kertovan filmin synnystä.

”Veljeni hautajaisissa kuulin, että hän oli säästänyt joitakin omasta elämästään kertovia videoita, vaikka oli hävittänyt kaiken muun tekemänsä materiaalin. Muutaman vuoden kuluttua syntyi ajatus käyttää videoita omassa filmissäni. Tuntui siltä, että säästämällä nämä videot veljeni antoi minulle luvan käyttää niitä yhteisessä tarinassamme”, Niina kertoo.

Sisarusväkivalta on aihe, josta ei juuri puhuta, ei edes perheiden sisällä. Usein häpeä estää uhria kertomasta kokemuksistaan. Filmin ydinviestinä onkin, miten yksin uhri jää ja kuinka väkivalta synnyttää väkivaltaa.

”Halusin kertoa, miltä tuntuu, kun lapsi on täysin yksin kokemansa väkivallan kanssa ja miten siitä seuraava turvattomuuden tunne on täydellinen”, Niina sanoo.

”Vain toinen meistä” yhdistää animaatiota, fiktiota ja dokumenttia – yhdistelmä toimii erittäin hyvin. Animaation ansiosta väkivaltakohtaukset eivät ole katsojalle liian rajuja.

”Halusin, että katsomiskokemus olisi vaikuttava, mutta katsojalle kuitenkin turvallinen”, ohjaaja-käsikirjoittaja Niina kertoo.

Yleisön antaman palautteen perusteella hän on onnistunut täydellisesti.

Tasa-arvokehitystä kyseenalaistetaan Suomessakin

Helsinki III -kerhon puheenjohtaja Pirkko Yliselä johdatti panelistit Eliisa Ahlstedtin (Aseman lapset), Johanna Hietamäen (THL), Hannele Kivikosken (Helsingin poliisi) ja Anniina Muoniovaaran (Helsingin Tyttöjen Talo) keskustelemaan nyky-yhteiskuntamme kärjistyneestä ilmapiiristä, lähisuhdeväkivallasta ja sen torjuntakeinoista.

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että tasa-arvoa kyseenalaistava ilmapiiri ja jopa naisviha ovat selvästi kasvaneet viime vuosina myös Suomessa.

Poliisin näkökulmasta ”pudokkaat” eli syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat altteimpia asennevinoumille ja väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Keskustelua pitää kuitenkin käydä myös hankaliksi koetuista asenteista ja selvittää, mitä vääristyneen ajattelun taustalla on.  Muun muassa Aseman lapset tekee erittäin arvokasta ruohonjuurityötä kohtaamalla näitä nuoria, joilla Eliisa Ahlstedtin mukaan on usein ”nyrkit pystyssä”.

Panelistit toivoivat niin ikään sosiaaliseen mediaan lisää väärien asenteiden kyseenalaistajia ja toisenlaisten näkökulmien esiintuojia.

Vaihtoehtoisia toimintamalleja ja keinoja olisi tarjottava ja opetettava nuorille. Tyttöjen Talon Anniina Muoniovaara toivoi tunne- ja turvataito-opetusta jo päiväkoteihin.

Väkivaltaa kaikissa yhteiskuntaluokissa

Väkivaltainen käytös ei katso elinolosuhteita eikä aina edes päihteiden käyttöä. Esimerkiksi uskovaisissa piireissä saatetaan harjoittaa rankkaakin lähisuhdeväkivaltaa, vaikka päihteitä ei käytetä lainkaan. Toisaalta huumeiden viihdekäyttö on Hannele Kivikosken mukaan lisääntynyt varakkaissa piireissä, mikä niin ikään helposti johtaa väkivaltaan.

Kotiväkivalta jää usein pimentoon, koska se ei tapahdu julkisella paikalla. Koettu väkivalta ryöpsähtää kuitenkin lopulta esiin jossakin elämän vaiheessa – usein väkivaltana itseä tai muita kohtaan.

Uhrin saattaa olla vaikea tunnistaa kontrolloivaa väkivaltaa varsinkin lapsena, kun muusta ei tiedä. Lapset ovat lisäksi hyviä selittämään asiat parhain päin, kun he omalla tavallaan suojelevat vanhempiaan. Siksi tiedon jakaminen ja rohkaisu avun hakemiseen ovat äärimmäisen tärkeitä.

Miten väkivallan kierre katkaistaan?

Jottei poljettu lapsi olisi poljettu tai polkeva aikuinen, panelistien mukaan tarvitaan monenlaisia toimintatapoja ja laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Erilaisten terapiapalveluiden tarve on todella kova, mutta tarjonta liian vähäistä. Yhtenä tervehdyttävänä vaihtoehtona on myös ryhmissä saatava vertaistuki.

Ylisukupolvisessa väkivallan kierteessä myös yksilöltä tarvitaan selkeää omaa päätöstä siitä, että se loppuu tähän: minä en jatka väkivaltaa omassa perheessäni.

Entä mitkä ovat viranomaisten ja ammattilaisten keinot auttaa?

Hannele Kivikoski on todennut suoran puheen usein auttavan. Liian hienovarainen ei saa olla. Kunniaväkivallan kitkemiseksi tarvittaisiin Kivikosken mukaan maahanmuuttajataustaisten suomalaisten nykyistä pidempää kotouttamista, ja toisaalta myös tiedonsaanti tarjolla olevista tukitoimista olisi turvattava heille.

THL:n Johanna Hietamäki uskoo valistamiseen, vaikkei oikea tieto kaikkia tavoitakaan.

Kaikkiaan keinot puuttua voisivat panelistien mielestä olla nykyistä moninaisempia. Esimerkiksi poliisissa moniammatilliset ankkuriryhmät toimivat todella hyvin.

Miten me ”tavalliset” ihmiset voisimme auttaa omia lapsiamme ja lapsenlapsiamme?

Havainnointi, kysyminen ja kuuntelu ovat avainasemassa. Läheisten kannattaa kysyä ja kuunnella, jos on pienikin epäily, ettei perheessä kaikki ole niin kuin pitäisi.

Turvallisia aikuisia – sinua – tarvitaan, sillä suojaavat aikuissuhteet voivat pelastaa paljon.

Teksti: Anna Lauttamus-Kauppila