Kerhomme Helsinki IV:n kantaviin voimiin kuuluva Anja Kuosa sai Porin piirikokouksessa Vuoden Zonta -tunnustuksen upeasta ja pitkäjännitteisestä työstään zontana.
Anja liittyi kerhoomme liki kaksikymmentä vuotta sitten, vuonna 2001. Hyvin pian hänet valittiin kerhon hallitukseen, tuolloin rahastonhoitajaksi. Hallituksessa hän on toiminut eri tehtävissä kaikkiaan seitsemän kautta, ja kahdeksas on meneillään. Lisäksi Anja on ollut ja on edelleen erittäin aktiivinen useissa kerhomme toimikunnissa, muun muassa OP-toimikunnassa. Me jäsenet olemme päässeet nauttimaan lukuisista laadukkaista teatteriesityksistä kiitos Anjan, joka väsymättä etsii meille mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa. Samalla kerrytämme varoja tärkeisiin palvelukohteisiimme.
Anja Kuosa on toiminut pitkään, vuodesta 2009, myös Piirin stipenditoimikunnassa, ja sen puheenjohtajana vuosina 2014 -2016. Anjalta olemme kuulleet vuosien mittaan muun muassa YWPA- ja Amelia Earhart –stipendien merkityksestä ja saaneet kehotuksia etsiä hyviä kandidaatteja – ja onhan heitä sitkeällä työllä löytynyt niin Suomesta kuin Virosta! Työ ei ole aina ollut helppoa, ja kuten Vuoden Zonta –hakemuksessa hyvin kuvattiin: ”Voimiaan säästämättä hän on tiedottanut, hankkinut stipendiaattiehdokkaita, käsitellyt hakemuksia ja tukenut stipendiaatteja eteenpäin myös henkilökohtaisella tasolla”.
Anja täyttää kaikki Vuoden Zonta -kriteerit
Vuoden Zonta –nimityksen valintakriteerit ovat vaativat:
1. Hän on aktiivinen Zonta kerhossaan/Alueella/Piirissä.
2. Hän on sisäistänyt Zonta-ideologian ja toteuttaa sitä omassa elämässään.
3. Hän on ystävällinen, avulias, kannustava ja myönteistä ilmapiiriä kehittävä Zonta.
4. Hän on innostava esimerkki muille Zontille.
5. Hän on viestinyt Zonta-toiminnasta ulkopuolisille.
6. Hän on tuonut uusia jäseniä mukaan Zonta-toimintaan.
7. Hänessä on ”Zonta-spirittiä”.
Erinomaisen hakemuksen laatineet Sirkka-Liisa Kärki, Helena Miller ja Anja Rouhiainen ovat osuvasti ilmaisseet, miten hyvin Anja nämä kriteerit täyttää: ”Anja Kuosa on zonta-ideologian esimerkillisesti sisäistänyt, laajalla sydämellä zonta-aatteen puolesta työtä tekevä zonta. Hänelle on ominaista keskittyminen zonta-aatteen sisältöön ja hän löytää muutamalla sanalla olennaiset asiat. Hän kehittää merkityksellisiä toimintamuotoja, löytää yhteistyökumppaneita ja organisoi asiat niin, että on helppo tulla mukaan, hankkeet koetaan yhteisiksi. Hankkeet pysyvät hyvin hänen hallinnassaan.”
Näihin sanoihin ei muuta voi kuin yhtyä ja samalla lämpimästi onnitella Anjaa – olet tämän tunnustuksen täysimittaisesti ansainnut!
Helsinki IV –kerhon hallitus ja jäsenet
Teksti: Anna Lauttamus-Kauppila
Kuvat: Eeva-Liisa Virkkunen