Helmikuun kuukausikokouksessa tutustuimme Business Finlandin toimintaan. Business Finland syntyi vuonna 2018, kun Tekes ja Finpro yhdistettiin tehtävänään suomalaisen yritystoiminnan kehittäminen erityisesti kansainvälistymisen ja vientitoiminnan näkökulmasta.
Vierailun aluksi jäsenemme Sanna Nuutila esitteli meille Business Finlandin organisaatiota ja sen tehtäviä. Johtaja Marjo Ilmari piti
mielenkiintoisen esityksen start up-yritysten tukemisesta ja kansainvälistymisestä sekä Suomen innovaatiotoiminnasta. Saimme kuulla, että olemme Euroopan kärkimaita start up-yritysten tukemisessa ja ekosysteemin tehokkuudessa. Esimerkiksi innovaatioseteli on monelle start up-yritykselle ensimmäinen askel yritystoiminnan kehittämisessä. Innovaatioseteleitä myönnetään ilahduttavan paljon.
Toisaalta olemme jääneet tutkimus-ja kehitystoiminnan rahoituksessa jälkeen muista OECD-maista ja tärkeistä vientimaistamme kuten Saksasta.
Vientiä ja kansainvälistymistä niin ikään tukeva Team Finland -verkosto on osa Business Finlandia, ja siihen kuuluvat mm. työ-ja elinkeinoministeriö (TEM), ulkoministeriö (UM) sekä lukuisia virastoja. Kävimme vilkkaan keskustelun näistä teemoista tilaisuuden päätteeksi.
Teksti ja kuvat: Helena Tapper