Zonta International -järjestön Amelia Earhart Fellowship on perustettu vuonna 1938 kuuluisan lentäjän ja zontan Amelia Earhartin kunniaksi. Amelia Earhart -stipendirahaston tutkija-apurahat myönnetään vuosittain avaruustutkimuksen, avaruusteknologian ja niiden lähitieteiden tohtorin tutkintoon tähtääville naisille. 10 000 US$:n apuraha voidaan myöntää jopa 30 naiselle vuodessa. Ohjelman perustamisesta lähtien Zonta-järjestö on myöntänyt 1 704 Amelia Earhart -apurahaa, yhteensä yli 11,3 miljoonaa dollaria, 1 275 naiselle 76 maasta.
Zonta International Piirin 20 stipenditoimikunnan kokosi vuonna 2009 Anja Tiilikainen-Piimies. Sitä ennen kansainvälisiä stipendiasioita oli hoitanut piirin STWS-toimikunta ja sitä seurannut palvelutoimikunta, jolla oli kuitenkin paljon tehtäviä. Ensimmäisessä stipenditoimikunnassa toimivat Hilkka Helminen, Helena Miller, Anja Kuosa ja Kaisa Kässi. Anja Tiilikaisen menehdyttyä kesken kauden vastuun otti vuonna 2010 Eija Salo. Seuraavalla kaudella puheenjohtajana toimi Carita Rönnqvist. Alkuvuosina oli merkittävä työ kääntää alkuperäiset hakuasiakirjat englannista suomeksi (Eija Salo) ja ruotsiksi (Ann-Lis Henriksson-Santaharju) ja myöhemmin viroksi (Tiia Ööpik).
Piiri 20 alueelta stipendin ovat saaneet:
- Vappu Nuotio-Antar HY 1971
- Kaija Linnainmaa, HY 1979
- Taina Kurki-Suonio, HY 1987
- Terhi Törmänen, OY 1991
- Soile Kukkonen, OY 2012 ja 2013
- Margit Vallikivi, Viro, USA 2012 ja 2013
- Erika Palmerio, ital. opisk. HY 2017
Tammikuu on Zonta-järjestön perinteinen Amelia Earhart -kuukausi, jolloin kerhoilla kautta koko järjestön on tilaisuuksia Amelian kunniaksi. Kaikkien Amelia Earhart -tilaisuuksien tavoitteena on kerätä varoja kansainväliseen rahastoon. Suomessa pääkaupunkiseudun Zonta-kerhot ovat järjestäneet Amelia Earhart -tilaisuuksia tammikuun toisella viikolla jo vuodesta 2011 alkaen yhdessä Piirin 20 stipenditoimikunnan kanssa. Useimmat vuosittaisista tapahtumista on saatu järjestää tilojen suhteen joko ilmaiseksi tai minimaalisin kustannuksin. Erityisesti Suomen Ilmailumuseo on ollut loistava yhteistyökumppani. Tavoitteena on ollut löytää naislentäjiä, AE-stipendin saaneita ja muita ilmailuun ja avaruuden tutkimukseen liittyviä ihmisiä esiintyjiksi. Amelian elämä on lähes joka kerta ollut esillä.
Tuotot tilaisuuksista on lahjoitettu kansainväliseen Amelia Earhart -stipendirahastoon. Usein summat eivät ole olleet kovin suuria, koska pääsymaksujen hinnat on pidetty matalina. Ilmailumuseon tilaisuuksissa pääsylippuun on sisältynyt tarjoilu ja tutustuminen museon suuriin kokoelmiin erittäin pätevien oppaiden johdattamana.
Piirin 20 stipenditoimikunnan ja kerhojen yhteistyönä on järjestetty seuraavat Amelia Earhart -tilaisuudet vuosina 2011 – 2023:
2011 Hotelli Presidentti – järjestäjänä Piirin 20 stipenditoimikunta. Katsottiin yhdessä elokuvaesitys ”Amelia” vuodelta 2009, Ameliaa esitti Hilary Swank. Yleisöä tilaisuudessa oli 138.
2013 Finnavia – järjestäjinä Zonta-kerho Helsinki IV ja Piirin 20 stipenditoimikunta. Saatiin vierailukutsu Finnavian tiloihin. Seminaariosuudessa pioneerin kokemuksistaan kertoi lentokapteeni Orvokki Kuortti, joka suoritti hurjia Atlantin yksinlentoylityksiä. Ensimmäinen suomalainen liikennelentäjä, lentokapteeni Kirsi Arve-Inkinen kertoi urastaan. Eija Salo aloitti Amelian elämästä kertovan esitelmäsarjan ”Amelian elämä ja hänen nimikkorahastonsa toiminta vuodesta 1938 alkaen”. Samana vuonna 2013 Rovaniemen piirikokoukseen osallistui Amelia Earhart -stipendirahaston puheenjohtaja Sharon Langenbek, joka oli aikanaan saanut Amelia Earhart -stipendin ja on toiminut Zonta International-järjestön presidenttinä vuosina 2020 – 2022.
2014 Suomen ilmailumuseo – järjestäjinä Zonta-kerho Helsinki IV ja Piirin 20 stipenditoimikunta. Vieraana oli veteraanilentäjä Anneli Kokkola, joka on myös ollut ahkera museon avustaja entisöintitöissä. Tutkimuksistaan kertoi Soile Kukkonen Oulun yliopistosta. Hän on saanut AE-stipendin 2 kertaa, eli vuosina 2012 ja 2013 Mars-tutkimuksistaan. Samoina vuosina AE-stipendin sai myös virolainen Margit Vallisaari, joka opiskelee Yhdysvalloissa. Eija Salo jatkoi esitelmäsarjaansa Ameliasta.
2015 Suomen ilmailumuseo – järjestäjinä Zonta-kerhot Helsinki III ja Helsinki IV ja Piirin 20 stipenditoimikunta.Tuula Ojaluoma Finnairilta kertoi ilmailuturvallisuudesta ja teknisestä huollosta painottaen näkökulmaa nainen tekniikan miesvaltaisella alalla ja Terhi Törmänen kertoi käynnissä olevasta kansainvälisten stipendien hakemisesta. Eija Salo jatkoi Amelian elämänkertaa. Ilmailumuseon myynti- ja markkinointipäällikkö Henri Äijälä kertoi ja esitteli museossa olevan Amelian koneesta kehitetyn toisen version eli Lockheed-Lodestarin.
2016 Helsinki-Malmin lentokenttä – järjestäjinä Zonta-kerhot Helsinki III ja Helsinki IV, Piirin 20 stipenditoimikunta ja The Ninety-Nines Finnish Section ry. Malmin kentän lakkauttamista vastustavan työryhmän toiminnasta kertoi puh.joht Timo Hyvönen. Vieraana oli Suomen 99-yhdistyksen lentäjiä puheenjohtajansa Kaisa Möllärin johdolla. He esittelivät yhdistyksensä toimintaa ja merkitysta naisten lentoharrastukselle.
2017 Suomen ilmailumuseo – järjestäjinä Zonta-kerhot Helsinki III ja Helsinki IV sekä Piirin 20 stipenditoimikunta.Tiia Ööpik esitteli Amelian aikalaisen, lahjakkaan virolaisen lentäjän Elvy Kalepin, joka kilpaili Amelian kanssa. Terhi Törmänen kertoi työskentelystään kansainvälisessä Amelia Earhart -toimikunnassa. Eija Salo esitti Amelia-sarjan seuraavan osan ”Amelia Earhartin mysteeri”. Vuonna 2017 AE-stipendin sai Helsingin yliopistossa opiskeleva, italialainen Erika Palmeiro, joka esitteli tutkimustaan Piirin syksyn vuosikokouksessa.
2018 Nukketeatteri Sampo – järjestäjinä Zonta-kerhot Helsinki III ja Helsinki IV sekä Piirin 20 stipenditoimikunta.Turkulainen nukketeatteri esitti Ameliasta kertovan tarinan ”Missing Amelia”. Paikalla oli yli 100 katsojaa. Nukketeatterin Amelia oli näyttelijä Merja Pöyhönen, ulkonäöltäänkin
kuin ilmetty Amelia. ”Ilmava, haikea ja hetkittäin humoristinenkin nukketeatteriesitys kulkee kuin kaipauksensa kohde, rohkeasti omia reittejään, piirtäen samalla erikoislaatuisen henkilökuvan tekijänsä kaksoisolennosta ja maailman tärkeimmästä ihmisestä- Amelia Earhartista.”
2019 Aalto-yliopisto – järjestäjinä pääkaupunginseudun Zonta-kerhot, ZI100 juhlatoimikunta sekä Piirin 20 stipendi- ja palvelutoimikunnat. ”Tulevaisuus on tässä – vaihtoehtoja löytyy ” – yhteinen tilaisuus alkavalle ZAU-kampanjalle, 100 vuotta täyttävälle Zonta-järjestölle ja Amelia-kuukaudelle.
Esitykset:
- Katariina Salmela-Aro: Keinot tyttöjen motivoimiseksi ja rohkaisemiseksi, yliopistotutkimusten tuloksia
- prof. Mari Lundström: Metalliteollisuus ja tutkimus uravalintana
- Koulutusjohtaja Leena Pöntynen: Tulevaisuuden ammatit ja koulutustarve – Teknologiateollisuuden Koulutus ja osaaminen -linjaus 2018
- Opiskelijoiden kokemuksia saamastaan rohkaisusta opiskeluvalintaansa
Ensimmäisen kerran esitykset striimattiin nettiin, onnistuminen tosin ei ollut ihan täydellistä.
2020 ja 2021 koronaepidemia esti tilaisuudet. Koronarajoitukset olivat syynä siihen, että Eija Salon Amelia-sarjan viimeinen osa jäi vuonna 2020 valitettavasti esittämättä.
2022 Suomen ilmailumuseo – järjestäjinä Zonta-kerhot Helsinki II ja Helsinki IV. Tilaisuus oli siirretty rajoitusten vuoksi toukokuulle. AE-stipendin hakija Irene Björklund esitteli avaruuden mustia aukkoja käsittelevää väitöskirjatutkimustaan. Finnairin naislentäjät Marjo Koskinen (lentokapteeni) ja Riika Kaipainen (lentoperämies) kertoivat innostavasti vastuullisesta työstään. Ilmailumuseon johtaja Pia Illikainen kertoi tulevaisuuden muutoksista, uudesta museorakennuksesta, joka on suunnitteilla nykyisen paikan lähelle.
2023 Suomen ilmailumuseo – järjestäjinä Zonta-kerho Hesinki IV ja Piirin 20 stipenditoimikunta. Amelia Earhat -tilaisuus tiistaina 10.1.2023 kokosi paikalle lähes 30 osallistujaa tutustumaan museon naislentäjien lentokoneisiin ja kuulemaan tietokirjailija Markus Hotakaisen esitystä tähtitieteen naisista, jotka ovat suuresti edistäneet tähtien tutkimusta, mutta jotka eivät välttämättä ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Saimme tietää, että maailman ensimmäinen tunnettu tähtitieteilijä oli nainen, Enheduanna, ylipapitar, joka seurasi Kuun kulkua jo 2000 ennen ajanlaskumme alkua. Suomen ainoa tähtitieteen professori oli Turun yliopiston Liisi Oterma, joka opiskeli prof. Yrjö Väisälän johdolla ja jatkoi hänen tutkimustyötään. Myös tämän tilaisuuden tuotto lahjoitetaan Amelia Earhart -stipendirahastoon.
Nämä kymmenen järjestettyä tilaisuutta ovat hyvä esimerkki Zonta-kerhojen alueellisesta yhteistyöstä. Yhdessä olemme enemmän! Voimme myös tutustua toisiimme ja verkostoitua tehokkaasti tilaisuuksien aikana. Lämmin kiitos mukana olleille kerhoille, esiintyjille, osallistujille ja tilojen tarjoajille.
In memoriam Eija Salo
Viimeistä tilaisuutta seuraavana päivänä eli 11.1.2023, joka on Amelian 88 vuotta sitten tekemän lennon merkkipäivä, saimme suruviestin. Kymmenen vuoden ajan Piirin 20 stipenditoimikunnan toimintaan ja näkyvyyteen merkittävästi vaikuttanut Zonta-kerho Helsinki II:n jäsen Eija Salo oli menehtynyt 94-vuoden iässä, Amelia Earhart -rahaston 85-v juhlavuonna. Eija Salo toimi toimikunnan puheenjohtajana, sihteerinä, jäsenenä ja antoi aina, kaikissa tehtävissä, valtavan panoksensa ja osaamisensa toimintaan. Me työkumppanit, Carita Rönnqvist, Tiia Ööpik, Terhi Törmänen, Päivi Hellen, Heljä Laakso ja Anja Kuosa, muistamme suurella kiitollisuudella ja kunnioituksella vuosien 2010 – 2020 ajan kestänyttä opettavaista, vastuuntuntoista, kurinalaistakin yhteistyötä.
Kirjoittajat: Anja Kuosa ja Anna-Maija Hirvi