Pääkaupunkiseudun Zontat järjestivät Zonta says No -tilaisuuden tiistaina 28.11. Paikkana oli Helsingin kaupunginkirjaston Oodin Maijansali. Tilaisuutta ei olisi voitu järjestää keskeisemmälle paikalle. Osallistujiakin oli yli 50.
Tilaisuuden teemana oli Miten käy naiselle, joka ei väkivaltaa kohdattuaan tule kuulluksi ja nähdyksi. Panelisteiksi oli kutsutte henkilöitä, jotka työssään näkevät, miten näille naisille käy. Keskustelun herättäjänä oli Hamy Ramezan & Rungano Nyonin aihetta koskeva lyhytelokuva Kuuntele. Se kertoo burkaan pukeutuneesta naisesta, joka Kööpenhaminan poliisiasemalla yrittää saada apua väkivaltaista miestään vastaan. Vaan miten käy. Voit katsoa elokuvan Yle Areenasta.
Elokuva kirvoitti vilkkaan paneelikeskustelun. Keskustelijoina olivat kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen Ensi- ja turvakotien liitosta, johtava asiantuntija Anni Pätilä, joka toimii Sua varten somessa -tiimissä ja seksuaalineuvojana Loisto setlementti ry:ssä sekä vastaava erityisasiantuntija Essi Thesslund Pro-tukipisteestä.
Tärkein viesti, jonka panelistit jokainen toivat esille, oli väkivallan tunnistaminen: ”Väkivalta ei ole yksityisasia, ei kuulu neljän seinän sisälle.” ”Väkivalta tarttuu kuin kulkutauti. Siihen tarvitaan apua.” ”Digitaalisessa maailmassa väkivalta ja kiusaaminen kulkevat mukana.” ”Nuorissa on toivoa!”
Läsnäolijat tuskin tiesivät, kuinka monien mutkien ja kuperkeikkojen jälkeen saatiin aikaan tämä onnistunut tilaisuus. Ja hyvä niin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Pirkko Yliselä
Tarja Saari
Tarja Larmasuo
Agneta Ekstrand
Helena Miller ja
Niina Vuorisara