Alue 1 järjesti Zonta Says No -kampanjan aloituspäivänä 25.11.2024 elokuvaesityksen ja paneelikeskustelun sisarus- ja muusta lähisuhdeväkivallasta Katajanokalla Suomen elokuvasäätiön tiloissa. Tilaisuuteen osallistui lähes 50 zontaa ja heidän ystäväänsä. Tuotto käytetään Keltaisen Ruusun kampanjaamme Zontat #yhdessä, jolla tuetaan Loisto Setlementin ”Sua varten somessa” -työtä.

Asenteet koventuneet

Governor Pirkko Grönroos kertoi aluksi zontien naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavan Zonta Says No -kampanjan tavoitteista. Viimeaikaiset tiedot yleistyneestä asenteiden koventumisesta naisia ja tasa-arvopyrkimyksiä kohtaan tekevät tästä YK:n ja naisjärjestöjen yhteisestä kampanjasta nyt erityisen ajankohtaisen. Aktivismin 16 päivää jatkuvat aina joulukuun 10. päivään asti.

Sisarusväkivalta on vaiettu aihe, josta juuri kukaan ei halua puhua 

Niina Vuorisaran lyhytfilmi ”Vain toinen meistä” kuvaa tunteita ja seurauksia, joita isoveljen pikkusiskoa kohtaan käyttämä väkivalta aiheuttaa. Erittäin vaikuttavan ja liikuttavan katsomiskokemuksen jälkeen kuulimme ohjaaja ja käsikirjoittaja Niinan kertovan filmin synnystä.

”Veljeni hautajaisissa kuulin, että hän oli säästänyt joitakin omasta elämästään kertovia videoita, vaikka oli hävittänyt kaiken muun tekemänsä materiaalin. Muutaman vuoden kuluttua syntyi ajatus käyttää videoita omassa filmissäni. Tuntui siltä, että säästämällä nämä videot veljeni antoi minulle luvan käyttää niitä yhteisessä tarinassamme”, Niina kertoo.

Sisarusväkivalta on aihe, josta ei juuri puhuta, ei edes perheiden sisällä. Usein häpeä estää uhria kertomasta kokemuksistaan. Filmin ydinviestinä onkin, miten yksin uhri jää ja kuinka väkivalta synnyttää väkivaltaa.

”Halusin kertoa, miltä tuntuu, kun lapsi on täysin yksin kokemansa väkivallan kanssa ja miten siitä seuraava turvattomuuden tunne on täydellinen”, Niina sanoo.

”Vain toinen meistä” yhdistää animaatiota, fiktiota ja dokumenttia – yhdistelmä toimii erittäin hyvin. Animaation ansiosta väkivaltakohtaukset eivät ole katsojalle liian rajuja.

”Halusin, että katsomiskokemus olisi vaikuttava, mutta katsojalle kuitenkin turvallinen”, ohjaaja-käsikirjoittaja Niina kertoo.

Yleisön antaman palautteen perusteella hän on onnistunut täydellisesti.

Tasa-arvokehitystä kyseenalaistetaan Suomessakin

Helsinki III -kerhon puheenjohtaja Pirkko Yliselä johdatti panelistit Eliisa Ahlstedtin (Aseman lapset), Johanna Hietamäen (THL), Hannele Kivikosken (Helsingin poliisi) ja Anniina Muoniovaaran (Helsingin Tyttöjen Talo) keskustelemaan nyky-yhteiskuntamme kärjistyneestä ilmapiiristä, lähisuhdeväkivallasta ja sen torjuntakeinoista.

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että tasa-arvoa kyseenalaistava ilmapiiri ja jopa naisviha ovat selvästi kasvaneet viime vuosina myös Suomessa.

Poliisin näkökulmasta ”pudokkaat” eli syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat altteimpia asennevinoumille ja väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Keskustelua pitää kuitenkin käydä myös hankaliksi koetuista asenteista ja selvittää, mitä vääristyneen ajattelun taustalla on.  Muun muassa Aseman lapset tekee erittäin arvokasta ruohonjuurityötä kohtaamalla näitä nuoria, joilla Eliisa Ahlstedtin mukaan on usein ”nyrkit pystyssä”.

Panelistit toivoivat niin ikään sosiaaliseen mediaan lisää väärien asenteiden kyseenalaistajia ja toisenlaisten näkökulmien esiintuojia.

Vaihtoehtoisia toimintamalleja ja keinoja olisi tarjottava ja opetettava nuorille. Tyttöjen Talon Anniina Muoniovaara toivoi tunne- ja turvataito-opetusta jo päiväkoteihin.

Väkivaltaa kaikissa yhteiskuntaluokissa

Väkivaltainen käytös ei katso elinolosuhteita eikä aina edes päihteiden käyttöä. Esimerkiksi uskovaisissa piireissä saatetaan harjoittaa rankkaakin lähisuhdeväkivaltaa, vaikka päihteitä ei käytetä lainkaan. Toisaalta huumeiden viihdekäyttö on Hannele Kivikosken mukaan lisääntynyt varakkaissa piireissä, mikä niin ikään helposti johtaa väkivaltaan.

Kotiväkivalta jää usein pimentoon, koska se ei tapahdu julkisella paikalla. Koettu väkivalta ryöpsähtää kuitenkin lopulta esiin jossakin elämän vaiheessa – usein väkivaltana itseä tai muita kohtaan.

Uhrin saattaa olla vaikea tunnistaa kontrolloivaa väkivaltaa varsinkin lapsena, kun muusta ei tiedä. Lapset ovat lisäksi hyviä selittämään asiat parhain päin, kun he omalla tavallaan suojelevat vanhempiaan. Siksi tiedon jakaminen ja rohkaisu avun hakemiseen ovat äärimmäisen tärkeitä.

Miten väkivallan kierre katkaistaan?

Jottei poljettu lapsi olisi poljettu tai polkeva aikuinen, panelistien mukaan tarvitaan monenlaisia toimintatapoja ja laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Erilaisten terapiapalveluiden tarve on todella kova, mutta tarjonta liian vähäistä. Yhtenä tervehdyttävänä vaihtoehtona on myös ryhmissä saatava vertaistuki.

Ylisukupolvisessa väkivallan kierteessä myös yksilöltä tarvitaan selkeää omaa päätöstä siitä, että se loppuu tähän: minä en jatka väkivaltaa omassa perheessäni.

Entä mitkä ovat viranomaisten ja ammattilaisten keinot auttaa?

Hannele Kivikoski on todennut suoran puheen usein auttavan. Liian hienovarainen ei saa olla. Kunniaväkivallan kitkemiseksi tarvittaisiin Kivikosken mukaan maahanmuuttajataustaisten suomalaisten nykyistä pidempää kotouttamista, ja toisaalta myös tiedonsaanti tarjolla olevista tukitoimista olisi turvattava heille.

THL:n Johanna Hietamäki uskoo valistamiseen, vaikkei oikea tieto kaikkia tavoitakaan.

Kaikkiaan keinot puuttua voisivat panelistien mielestä olla nykyistä moninaisempia. Esimerkiksi poliisissa moniammatilliset ankkuriryhmät toimivat todella hyvin.

Miten me ”tavalliset” ihmiset voisimme auttaa omia lapsiamme ja lapsenlapsiamme?

Havainnointi, kysyminen ja kuuntelu ovat avainasemassa. Läheisten kannattaa kysyä ja kuunnella, jos on pienikin epäily, ettei perheessä kaikki ole niin kuin pitäisi.

Turvallisia aikuisia – sinua – tarvitaan, sillä suojaavat aikuissuhteet voivat pelastaa paljon.

Teksti: Anna Lauttamus-Kauppila

Kerhomme vieraili 6.3.2024 eduskunnassa. Alun perin emäntänämme piti olla ministeri Sanni Grahn-Laasonen, mutta hänelle tulleen esteen vuoksi meitä emännöivätkin kansanedustaja Karoliina Partanen (Kok) sekä ministeri Grahn-Laasosen eduskunta-avustaja Anni Vehmaa.

Kansanedustaja Karoliina Partanen ja Zonta Piiri 20:n Governor Merja Ora. Kuva Anna Lauttamus-Kauppila

Kansanedustaja Karoliina Partanen toimii eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.  Aluksi hän kertoi meille omasta taustastaan juristina. Hän on mm. toiminut alaikäisten edunvalvojana ja sitä kautta perehtynyt lasten ja nuorten pahoinvointiin ja myös kaltoinkohteluun. Tasa-arvoasiat ovat olleet hänelle tärkeitä ja siksi hän onkin ajanut niitä myös eduskunnassa mm. käynnistämällä edustajien keruun uusien lakialoitteiden taakse. Partasella on aiempien tehtäviensä johdosta kattava käsitys suomalaisten turvakotien tilanteesta, jota hän osin piti huolestuttavana.

Meitä zontia kiinnosti erityisesti tyttöjen silpomisen kriminalisointi, joka edellisellä kerralla jäi vielä puuttumaan rikoslaista. Partasen mukaan asia etenee suunnitellusti kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, tavoitteena on saada se valtioneuvoston käsiteltäväksi touko-kesäkuun vaihteessa.

Anni Vehmaa esitteli Eduskuntatalon upeita tiloja. Kuva Sanna Nuutila

Istanbulin sopimus on  Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Suomi on tehnyt sopimuksen toimeenpano-ohjelman, jota seurataan säännöllisesti. Alkuvuodesta 2024 Suomen edistymistä arvioitiin, ja arviointiryhmän raportti julkaistaan loppuvuodesta.

Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen naisia koskeva ihmisoikeussopimus ja maailman ensimmäinen laaja-alainen sopimus, joka pyrkii poistamaan kaikki naisiin kohdistuvan väkivallan muodot. Sopimus velvoittaa osapuolia suojelemaan väkivallan uhreja, saattamaan tekijät edesvastuuseen ja ehkäisemään väkivaltaa.  Tästä voimme siis Suomen osalta kuulla lisää loppuvuodesta 2024.

Teksti: Kaisa Koskinen

Keskiviikkona, tammikuun 2024 viimeisenä päivänä kello 18.03 astun Fennia-korttelissa sijaitsevan elokuvateatteri Kinopalatsin aulaan. Mieleni valtaa jännitys. Hengitys on piinaavan pinnallista. Vatsan pohjassa tuntuu epämukavalta, vaikka tänään pitäisi iloita. Silti mieleni huijaa minua. Olen kuin koirien ajama kettu, etsien piilopaikkaa. Vilkaisen kelloa. Vielä ehtisin paeta paikalta, mutta sitten näen tutut kasvot, ja kehooni virtaa lämpöä. Hengitän syvään. Päätän nauttia tästä hetkestä, sillä pitkä työ on tullut päätökseen ja ”Vain toinen meistä” saa vihdoin ensi-iltansa DocPoint – Helsinki Documentary Film Festivaalilla yhdessä Camilla Roosin dokumentin ”Barn nr 182” kanssa.

Valokuva: Cristal Alakoski

”Vain toinen meistä” on dokumentaarinen elokuva sisarusväkivallasta. Elokuvan tarina kerrotaan dokumenttielokuvalle poikkeuksellisesti animaation, dramatisoitujen kohtausten ja arkistomateriaalin keinoin.

Kerron tarinan sisaruksista, väkivallasta ja pimeydestä, jossa aggressio syntyy. Kutsun katsojan matkalle väkivallan kohdanneen lapsen sekä aikuisen mieleen. Tuo lapsi ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi. Kerron tarinaa unohtamatta kuitenkaan väkivallan tekijää ja hänen puuttuvia tarpeitaan. Elokuva on kuin uni, jossa absurdin ja raa’an todellisuuden kautta katsoja pääsee kurkistamaan sisarusväkivallan synnyinsijoille, joista on vaikea puhua, joita on vaikea ymmärtää tai kohdata yhteiskunnassamme.

Elokuva perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiini ja havaintoihini sisarusväkivallasta. Käytän elokuvassa omia kokemuksia, mutta koen, että tämä ei ole pelkkä yksilötarina, vaan teos puhuu monen uhrin suulla, jotka elävät tai ovat eläneet lähisuhde- ja sisarusväkivallan keskellä. Tartun tähän aiheeseen ja teemoihin, koska sisarusväkivalta on häpeällistä, salattua ja sillä on kauaskantoiset seuraukset yhteiskunnassa.

Suuntaan tämän elokuvan väkivallan uhreille, väkivallan tekijöille ja niille silmille, jotka pystyvät puuttumaan ja estämään lasten tai sisarusten väliset väkivallanteot. Toivon, että elokuva herättää keskustelua ja uutta näkökulmaa sisarusväkivallan tunnistamiseen.

Näen näytöksessä Zonta-järjestön jäseniä sekä omasta Zonta-kerhostani että muista kerhoista. Se tuntuu hyvältä. Olen saanut elokuvan tekoprosessin aikana paljon kannustusta Zonta-sisariltani. Kiitän nöyrästi kaikesta siitä tuesta, jonka olen teiltä saanut.

Niina Vuorisara

Kirjoittaja on freelancer ohjaaja-käsikirjoittaja sekä Zonta-kerho Helsinki IV jäsen.

VAIN TOINEN MEISTÄ | 2024 | 19′ | Dokumentti

Tarina sisaruksista, väkivallasta ja aggression hirviöstä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Niina Vuorisara. Elokuvaus: Cristal Alakoski. Kuvaaja, arkistomateriaali: Heidi Richert. Pääanimaattori: Chrzu Lindström. Äänisuunnittelu: Kirsi Korhonen. Leikkaus: Pauliina Punkki. Tuotantoyhtiö: Ida Productions / Pauliina Punkki. Elokuvaa on rahoittanut: Suomen Elokuvasäätiö, AVEK – Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus, Yle sekä Taiteen edistämiskeskus.

Elokuva tullaan näyttämään Yle Teemalla 2025.

Puheenjohtajan tervehdys

Katsoin elokuvan ”Vain toinen meistä” DocPoint-festivaaleilla yhdessä mieheni kanssa. Olimme molemmat vaikuttuneita ja liikuttuneita tästä vahvasti, mutta viisaasti kerrotusta tarinasta. Kerhomme haluaa kiittää ohjaaja Niina Vuorisaraa hienosta elokuvasta lahjoittamalla 500 euroa Keltaisen Ruusun kampanjaan ”Sua varten somessa”.