Erpo Heinolainen halusi rikkoa lasikaton naisten organisaatiossa
”Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä ennen sitä, elän täysillä.” Näin edesmennyt zonta-veljemme Erpo Heinolainen tapasi usein tokaista.
Niin hän myös tosiaan teki. Poismenoaan edeltävänä päivänä rukkasimme vielä yhdessä markkinointiaineistoa Erpon ideoimaan Lahden Zontakerhon naistenpäivätapahtumaan, ELÄMÄNI VALO – Lauluja naisilta – Lauluja naisista. ”Minä hoidan”, hän sanoi markkinointitiimissä, niin kuin lukuisia kertoja muulloinkin runsaan kahden vuoden mittaisen zontauransa aikana.
Eläkkeellä zontaksi ryhtynyt Erpo oli tiettävästi ensimmäinen aktiivinen miespuolinen jäsen Suomessa, ellei mukaan lasketa miehisiä kannattajajäseniä.
Hakiessaan Lahden Zontakerhon jäsenyyttä hän perusteli mukaan tuloaan monelta eri kantilta.
Kahden siskon veljenä ja kahden tyttären isänä hän kertoi tottuneensa ajattelemaan asiaa myös naisten ja tyttöjen kannalta. Lause kuvastaa Erpon tasa-arvoajattelua ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan lähipiirissä ja myös laajemmin.
Erpo matkusti elämänsä aikana paljon Keski-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa, Euroopasta puhumattakaan. Hän oli omin silmin nähnyt naisten ja tyttöjen alisteisen aseman niin kehittyvissä maissa kuin tasa-arvoon liittyvät ongelmat ns. moderneissa länsimaissa.
Erpo usein toisti mielilausettaan, että yhteiskunnan sivistyksen mitta on se, kuinka heikoimmista pidetään huolta. Tämä periaate siivitti häntä myös zontatoiminnassa, jossa tyttöjen ja naisten auttaminen on keskiössä ja sitä kautta koko yhteisön hyvinvointi parantamisen kohde.
Erpo arvosti sitä, että apua annetaan olemassa olevan luotettavan järjestelmän kautta, niin kuin Zonta International tekee kerätessään varoja YK:n alaisille avustusohjelmille.
Erpo Heinolainen oli hyvään ja kannustamiseen uskova ihminen, jonka luotettavaan olkapäähän uskalsi nojata tilanteissa kuin tilanteissa. Hän imi ahnaasti elämänkokemuksia, tutustui helposti uusiin ihmisiin ja soljahti Lahden Zontakerhon toimintaankin nopeasti ideoita ja konkreettista toimintahalua pursuten.
Moninaisen työuransa ja runsaiden vapaaehtoistyöhön liittyvien kokemustensa pohjalta hän piti tärkeänä sitä, että miehiä kutsuttaisiin mukaan perinteisiin naisorganisaatioihin ihan samalla tavalla kuin naiset rikkovat lasikattoja miehisissä organisaatioissa.
Väkivallan edessä ei pidä lannistua ja vaieta
Lahtelaiset naisjärjestöt, Lahden Zontakerho, Soroptimistit ja Lahden alueen Nytkis ry yhdistivät voimansa 25.11.2023, kansainvälisenä päivänä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
Lahden Lanun aukiolla pidetyssä tilaisuudessa kudottiin yleisön kanssa turvaverkkoa ja keskusteltiin tavoista lopettaa väkivalta.
Tilaisuudessa puhunut diakonia- ja kehitysjohtaja Anne-Maria Karjalainen Dilasta muistutti, että esimerkiksi terveydenhoitoalan ammattilaiset kokevat nimittelyä ja jopa kotiovelle saakka ulottuvaa häirintää tai sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa ahdistelua. Samoin opettajat raportoivat vanhempien taholta painostuksesta ja turvattomuudesta. Karjalainen epäili, että väkivaltaisella ja häiritsevällä käyttäytymisellä on kytköksiä näköalattomuuteen ja mielenterveyden ongelmiin.
Karjalainen muistutti, että väkivallan edessä ei pidä lannistua. Jokainen meistä voi osallistua häirinnän ja väkivallan torjuntaan.
– Meillä jokaisella on vastuu omasta käyttäytymisestämme, niin sosiaalisessa mediassa kuin kaikessa vuorovaikutuksessamme. Kannustan myös katselemaan ympärille ja kysymään naapurilta mitä kuuluu, olemaan ystäville avuksi ja työyhteisössäkin olemaan hereillä kollegojen hyvinvoinnin suhteen. Yksi konkreettinen tapa auttaa lähimmäistä on toimia vapaaehtoisena apuna, sanoi Karjalainen.
Auttamisen ja vaikuttamisen halussa on voimaa
Kansainvälinen tyttöjen päivä kokosi tyttöjen ja naisten asemasta huolestuneita ihmisiä Lahden Zontakerhon ja Dilan (Lahden Diakonialaitoksen) yhdessä järjestämään tilaisuuteen.
Tapahtuman pääesiintyjä toimittaja Rauli Virtanen puhui kehittyvien maiden tyttöjen ahdingosta ja oli erittäin huolestunut siitä, että rikkaat länsimaat ovat leikanneet ja leikkaavat edelleen kehittyvien maiden auttamiseen tarkoitettua apuaan. Naisten ja tyttöjen alistamiseen keskittyvät diktatuurit ovat niin ikään vankistaneet asemiaan eri puolilla maailmaa.
Virtanen ei kuitenkaan anna periksi. Hän jatkaa raportointiaan maailmalta vielä lähikuukausina mm. Laosista ja Vietnamista. Lahdessa hän esitteli uunituoretta kirjaansa Täällä Rauli Virtanen, johon on koottu kuvia ja havaintoja eri puolille maailmaa suuntautuneilta reportaasimatkoilta vuosikymmenten ajoilta. Yksi keskeinen raportoinnin kohde hänellä ovat olleet tyttöjen ja naisten kouluttamiseen liittyvät hyödyt.
Virtanen kehotti ihmisiä auttamaan ja toimimaan. Suomi uutena Nato-maana voisi ottaa roolia rauhan välitystehtävissä samalla tavalla kuin norjalaiset tekevät. Yksittäiset ihmiset ja pienet yhteisöt voisivat hänen mukaansa antaa tukea isoille, järjestäytyneille auttamisorganisaatioille, kuten SPR:lle tai YK:lle, niin kuin zontat YK:n alajärjestöjen projekteissa tekevät. Isot organisaatiot tietävät, mitä kriisialueilla tarvitaan ja osaavat toimia pitkällä tähtäimellä paikalliset kulttuurit tuntien.
