Kansainvälinen tyttöjen päivä kokosi tyttöjen ja naisten asemasta huolestuneita ihmisiä Lahden Zontakerhon ja Dilan (Lahden Diakonialaitoksen) yhdessä järjestämään tilaisuuteen.
Tapahtuman pääesiintyjä toimittaja Rauli Virtanen puhui kehittyvien maiden tyttöjen ahdingosta ja oli erittäin huolestunut siitä, että rikkaat länsimaat ovat leikanneet ja leikkaavat edelleen kehittyvien maiden auttamiseen tarkoitettua apuaan. Naisten ja tyttöjen alistamiseen keskittyvät diktatuurit ovat niin ikään vankistaneet asemiaan eri puolilla maailmaa.
Virtanen ei kuitenkaan anna periksi. Hän jatkaa raportointiaan maailmalta vielä lähikuukausina mm. Laosista ja Vietnamista. Lahdessa hän esitteli uunituoretta kirjaansa Täällä Rauli Virtanen, johon on koottu kuvia ja havaintoja eri puolille maailmaa suuntautuneilta reportaasimatkoilta vuosikymmenten ajoilta. Yksi keskeinen raportoinnin kohde hänellä ovat olleet tyttöjen ja naisten kouluttamiseen liittyvät hyödyt.
Virtanen kehotti ihmisiä auttamaan ja toimimaan. Suomi uutena Nato-maana voisi ottaa roolia rauhan välitystehtävissä samalla tavalla kuin norjalaiset tekevät. Yksittäiset ihmiset ja pienet yhteisöt voisivat hänen mukaansa antaa tukea isoille, järjestäytyneille auttamisorganisaatioille, kuten SPR:lle tai YK:lle, niin kuin zontat YK:n alajärjestöjen projekteissa tekevät. Isot organisaatiot tietävät, mitä kriisialueilla tarvitaan ja osaavat toimia pitkällä tähtäimellä paikalliset kulttuurit tuntien.