Teemme työtä naisten ja tyttöjen hyväksi Tampereella ja kansainvälisesti. Meidän kasvavassa kerhossamme on noin 30 jäsentä, jotka edustavat eri aloja
Kerhon tapahtumia
Marraskuun 12.pnä kokoonnumme Kalevan kirkolla klo14.00 – 16.00 Marhaba-yhteistyön merkeissä. Osallistumme maahanmuuttajanaisten keskusteluryhmään ja sään salliessa pääsemme katselemaan näkymiä kirkon tornista.
20.11.2024 teemme yhteistyötä Hope-hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Kokoontuminen Hopen tiloissa Prisman toisessa kerroksessa, osoite Lempääläntie 21, 33820 Tampere. Ilmoittautuminen sihteerille.
”Zonta says no”-kampanja 25.11. – -10.12.2024. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ihmisoikeusrikkomus. Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa EU-maista toiseksi eniten. Osallistu kampanjaan: pukeudu oranssiin (ainakin ”rusetin verran).
Tampere Zonta kerho I tukee maahanmuuttajanaisia
Marhaban-keskus kokoaa maahanmuuttajia kulttuurien kokoontumispaikkaan Kalevankirkolla. Marhabanin tavoitteena on rakentaa yhteinen tila, jossa voi yhdessä innostua ja iloita elämästä. Toiminnan taustalla vaikuttaa halu auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan sekä auttaa meitä jokaista löytämään se rikkaus, jonka maahanmuuttajat tänne tuovat. Varsinkin maahanmuuttajanaisille nämä kokoontumiset ovat tärkeitä, he tulevat tapaamisiin usein lastensa kanssa. Suomen Punaisen Ristin Hämeen piiri palkitsi keväällä 2024 Marhaban-keskuksen Ennakkoluuloton edelläkävijä – tunnustuksella. Zonta kerho Tampere I on jo muutaman vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Marhaban- keskuksen kanssa ja myös tukenut toimintaa taloudellisesti. Zonta-kerhon varapuheenjohtaja Päivi Kupila toteaa, että Marhaban ryhmä koostuu erimaalaisista naisista, jotka haluavat parantaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa sekä panostaa perheiden hyvinvointiin. Kupila kertoo että Zonta-kerho on tukenut Marhaban- keskuksen naisten ryhmää esimerkiksi perheille, äideille, isille ja lapsille, järjestetyllä taidetapahtumilla. Ne toteutettiin kuvataiteilijan ohjaamana parin tunnin mittaisina tilaisuuksina. Lisäksi kerho on ollut mukana järjestämässä kahta darin ja arabiankielellä toteutettuja keskusteluiltoja tarkoituksena antaa perheille voimia arjen kysymysten keskelle. Naiset itse olivat valitsemassa kouluttajat ja olivat mukana sisältösuunnittelussa ja lapsille järjestettiin hoito. Viime heinäkuun lopulla Marhaban-keskus järjesti naisille ja lapsille kesäleirin, jonne osallistui 22 naista ja lasta. Leiriläiset olivat eri maista kuten Turkista, Afganistanista, Syyriasta ja Ukrainasta. Kaksi Tampereen Zonta-kerhon jäsentä, Päivi Kupila ja Riitta Rauhala menivät leirille vapaaehtoisiksi ohjaajiksi. Riitta Rauhala kertoo leiristä seuraavaa: ”Yhteinen kielemme oli suomi ja puheharjoittelua riitti kun kovasti oli kaikilla tarvetta jutteluun. Välillä lapset toimivat suomen kielen tulkkeina erinomaisella kielitaidolla. Toki joskus syntyi hauskoja väärinkäsityksiä mutta googlekääntäjällä selvittiin. Me Päivin kanssa oltiin jokapaikan höyliä. Sipiripiä juostiin päivän aikana kun ohjasimme kivimaalausta, kangaskassien kuviointia, opetimme soutamista ja valvoimme rannalla olevia. Järvihän oli heille uusi kokemus ja sitä leiriläiset ihastelivat, mutta olivat ehkä varomattomia kun uimataitoa ei välttämättä ollut. Lisäksi lämmitimme saunaa ja oltiin keittiöpuuhissa. Leiriläisille tämä leiri oli jännittävä ja ihana kokemus kun monet eivät olleet aikaisemmin olleet Suomessa maaseudulla. He olivat kyllä kuulleet, että Suomessa on kaunis luonto. Leiri oli todella hieno kokemus, sai tuottaa iloa muille ja vielä itselläkin oli kivaa.” Kerho jatkaa yhteistyötä Marhaban-keskuksen kanssa, suunnitelmissa on muun muassa yhteinen toiminnallinen tapaaminen keskuksen naisten kanssa.
Miljoona roskapussia
Kerho osallistu YLEn roskapussikampanjaan. Vaikka kerättyjä roskapussia kertyi vain 32 kappaletta, olimme omalta osaltamme siistimässä Tampereen puistoja.
Helmikuu Lahja lautasella-tapahtuma to 8.2.2024 klo 17.00-19.30 Stålberg Lunch and Catering, Näsilinnankatu 26, Tampere.
Tapahtuma onnistui erinomaisesti. Lähes sata osallistujaa antoi panoksensa Keltaisen Ruusun kampanjaan. Ruoka oli erinomaista ja iloinen puheensorina kertoi myös hyvästä seurasta. Taustamusiikista, ihanista ikivihreistä sävelistä, huolehti kerhomme jäsen Anneli Kesola. Aamulehden vastaava päätoimittaja Sanna Keskinen kertoi juhlapuheessaan tyttöjen tulevaisuudesta. Piipahdimme myös nuoren ja vanhan Minnan vieraina Minnan salongissa.
Naistenpäivänä 8.3.2024
Palasin juuri Berliinistä lastenhoitokeikalta, kun sain toiveen kirjoittaa ajatuksiani kansainvälisestä naistenpäivästä teille, Zonta-sisaret. Kiinnitin huomiota Saksassa siihen, että minulle tärkeät asiat olivat vahvisti esillä myös katukuvassa. Raitiovainuissa oli ytimekäs informaatiopaketti ilmaston lämpenemisestä vuodesta 1850 tähän hetkeen, ja rautatieasemalla pyöri mainos, jossa näkyivät Erdogan, Putin, Xi ja Trump, ja kuvien päälle ilmestyi teksti: Maailma tarvitsee enemmän naisia. Mainos oli saksalaisen Bild-lehden, joka tietysti haluaa provosoida saadakseen lukijoita, mutta aiheen nostaminen esille juuri nyt oli lehdeltä hieno teko. Tuore World Economic Forumin Global Gender Gap 2023-raportti kertoo miesten ja naisten välisen kuilun olevan yhä suuri ja edistyksen vaatimatonta. Islanti oli noussut kärkeen, ja meillä on Norjan jälkeen kunnia ja etuoikeus olla kolmantena. Saksa oli noussut kuudenneksi. Mutta monessa asiassa on meilläkin tehtävää, esimerkiksi sukupuoleen perustuvan väkivallan lopettaminen, samapalkkaisuuden vaatiminen, sukupuolten välisen kuilun kaventaminen miesvaltaisilla aloilla ja paljon muuta. Vigdís Finnbogadóttir, Gro Harlem Brundtland, Angela Merkel, Tarja Halonen, Anneli Jäätteenmäki, Mari Kiviniemi, Sanna Marin. Islannissa, Norjassa, Saksassa ja Suomessa, kaikissa edellä mainituissa maissa naisia on toiminut myös poliittisesti merkittävillä paikoilla: presidenttinä, liittokanslerina, pääministerinä. Silloin he ovat myös olleet roolimalleina ja esikuvina monille tytöille ja naisille, miksei myös pojille ja miehille. Kun saamme poliittisten päättäjien paikoille naisia, myös muilla alueilla, esimerkiksi tieteissä, taiteissa ja yrityselämässä, heitä on helpompi tukea ja nostaa esille. Kun kuuluu mukaan, voi tuntea oman merkityksensä, antaa tärkeän panoksensa kehitykseen, ja voimaantua myös itse.
Jos naisten ja miesten tasa-arvon toteutuminen olisi lähempänä, voisimme alkaa puhua enemmän ihmisistä ja ihmisyydestä. Kun seisoin Berliinin muurin äärellä, jonka murtuminen vuonna 1989 lopetti kylmän sodan ja yhdisti Euroopan ja Saksan, en voinut olla kysymättä, onko ihmiskunnan muisti näin lyhyt. Tarvitsemme parempia päätöksiä. Maapallo tarvitsee parempia päätöksiä, ja niitä saadaan, jos niitä tekemässä on kaikkia sukupuolia.
Tänään me Zontat liitymme juhlimaan naisten aseman edistämiseen liittyviä saavutuksia, ja myös omaa Zonta Rose Day -päiväämme, jolloin kunnioitetaan sukupuolten tasa-arvon puolesta työskentelevien henkilöiden ponnisteluja. Mitä sinä olet ajatellut tehdä tänään?
Päivi
Päivi Salpakivi-Salomaa, varapuheenjohtaja, Zonta-kerho Tampere I
Muista myös Maaliskuu Minna Canthin päivän- kansallispukutapahtuma 19.3.2024 klo 18.00 Tampereen Suomalaisella Klubilla