Lahden Zontakerho on tehnyt historiaa ottamalla varsinaiseksi jäsenekseen ensimmäistä kertaa miehen. Eläkeikään ehtinyt toimittaja, Erpo Heinolainen on aloittanut zonta-uransa toteuttamalla kerhon vaikuttamistoimikunnan kanssa Zonta Says No -kampanjaan liittyvän tapahtuman Lahdessa.
Erpo on kiertänyt elämänsä aikana eri puolilla maailmaa ja nähnyt, miten naisten ja tyttöjen asema on haavoittuva esimerkiksi Aasiassa, Afrikassa ja Keski-Amerikassa, vaikka hänen mielestään kotimaassakin tekemistä riittää.
- Globaalisti tärkeintä on tyttöjen aseman ja mahdollisuuksien parantaminen, sillä vain sitä kautta saadaan pysyviä muutoksia. Kun toimii tyttöjen hyväksi, toimii koko yhteisön hyväksi, Heinolainen sanoo.
Zonta-järjestön tavoitteissa ja toimintatavoissa hän sanoo löytäneensä kutakuinkin kaiken sellaisen, mitä itsekin arvostaa: pitkät projektit selkein tavoittein, kokeneiden olemassa olevien organisaatioiden toteuttamana.
Kahden siskon veljenä ja kahden tyttären isänä Erpo on tottunut näkemään asioita myös naisten ja tyttöjen näkökulmasta. Hänen elämänasenteessaan on myös paljon sellaista, mikä sopii hyvin vapaaehtoistyöhön zontissa: halu oppia uutta joka ikinen päivä, mahdollisuus ideoida ja toimia yhdessä hyvän asian eteen.
- Yhtä tärkeää kuin on naisten lasikattojen rikkominen miehisissä organisaatioissa, on kutsua miehet mukaan perinteisiin naisorganisaatioihin, hän arvioi.