”Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä ennen sitä, elän täysillä.” Näin edesmennyt zonta-veljemme Erpo Heinolainen tapasi usein tokaista.
Niin hän myös tosiaan teki. Poismenoaan edeltävänä päivänä rukkasimme vielä yhdessä markkinointiaineistoa Erpon ideoimaan Lahden Zontakerhon naistenpäivätapahtumaan, ELÄMÄNI VALO – Lauluja naisilta – Lauluja naisista. ”Minä hoidan”, hän sanoi markkinointitiimissä, niin kuin lukuisia kertoja muulloinkin runsaan kahden vuoden mittaisen zontauransa aikana.
Eläkkeellä zontaksi ryhtynyt Erpo oli tiettävästi ensimmäinen aktiivinen miespuolinen jäsen Suomessa, ellei mukaan lasketa miehisiä kannattajajäseniä.
Hakiessaan Lahden Zontakerhon jäsenyyttä hän perusteli mukaan tuloaan monelta eri kantilta.
Kahden siskon veljenä ja kahden tyttären isänä hän kertoi tottuneensa ajattelemaan asiaa myös naisten ja tyttöjen kannalta. Lause kuvastaa Erpon tasa-arvoajattelua ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan lähipiirissä ja myös laajemmin.
Erpo matkusti elämänsä aikana paljon Keski-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa, Euroopasta puhumattakaan. Hän oli omin silmin nähnyt naisten ja tyttöjen alisteisen aseman niin kehittyvissä maissa kuin tasa-arvoon liittyvät ongelmat ns. moderneissa länsimaissa.
Erpo usein toisti mielilausettaan, että yhteiskunnan sivistyksen mitta on se, kuinka heikoimmista pidetään huolta. Tämä periaate siivitti häntä myös zontatoiminnassa, jossa tyttöjen ja naisten auttaminen on keskiössä ja sitä kautta koko yhteisön hyvinvointi parantamisen kohde.
Erpo arvosti sitä, että apua annetaan olemassa olevan luotettavan järjestelmän kautta, niin kuin Zonta International tekee kerätessään varoja YK:n alaisille avustusohjelmille.
Erpo Heinolainen oli hyvään ja kannustamiseen uskova ihminen, jonka luotettavaan olkapäähän uskalsi nojata tilanteissa kuin tilanteissa. Hän imi ahnaasti elämänkokemuksia, tutustui helposti uusiin ihmisiin ja soljahti Lahden Zontakerhon toimintaankin nopeasti ideoita ja konkreettista toimintahalua pursuten.
Moninaisen työuransa ja runsaiden vapaaehtoistyöhön liittyvien kokemustensa pohjalta hän piti tärkeänä sitä, että miehiä kutsuttaisiin mukaan perinteisiin naisorganisaatioihin ihan samalla tavalla kuin naiset rikkovat lasikattoja miehisissä organisaatioissa.
