Kummityttö Intiasta

Vuoden 2007 aikana virisi Iisalmen Zonta kerhossa keskustelu omasta kummitytöstä. Kummilasten tarjoajia löytyy sekä kansallisesti että kansainvälisesti pilvin pimein. Pääsääntöisesti niissä osa rahoista menee järjestöjen ylläpitoon. Tiedossamme oli kuitenkin orpokoti, HOME OF HOPE, joka on tarkoitettu hylätyille tytölle ja jonka kasvatus perustuu kristillisiin arvoihin. Koska zontanaisten tehtävä on nimenomaan auttaa naisia ja tyttöjä heidän elämässään, päätimme tiedustella tästä kodista mahdollisuutta saada oma kummityttö. Jotta, hyvä lukija , ymmärrät valintamme perusteet, haluan kertoa kodin perustajan, TUULIKKI TEPON  tarinan. Se on kiehtova sankaritarina, kuin sadusta, mutta totta.

TOIVONKODIN PERUSTAJAN, TUULIKKI TEPON TARINA

Tuulikki syntyi v.1933 Oulussa ja varttui kolmelapsisen perheen keskimmäisenä tyttärenä. Lastenhoitajan ammatin Tuulikki hankki Kuopion lastenlinnassa. Jo nuorena hän oli erittäin kiinnostunut Intian kulttuurista ja ihmisistä. Niinpä Tuulikki pakkasi matkalaukkunsa ja suuntasi kulkunsa Intiaan 1970 luvulla, pyhäsalmelaisen Aune Hynyn perustamaan lastenkotiin. Sinne hän ei vielä voinut jäädä, vaan palasi Suomeen hoitamaan iäkkäitä vanhempiaan heidän sairastuttuaan. Työuransa Tuulikki teki lastenhoitajana Sanginsuun lastenkodissa ja Syynimaan päiväkodissa maahanmuuttajalasten parissa. Hän jäi eläkkeelle 58 vuotiaana ja kirjoitti ylioppilaaksi samana keväänä.  Tarina kertoo, että kun Tuulikki oli mennyt ostamaan ylioppilaslakkia, myyjä oli maininnut; olisi parempi,jos pää olisi mukana. Tähän Tuulikki oli joutunut näyttämään; PÄÄ ON TÄSSÄ. Saman vuoden syksyllä, 1991, hän matkusti kaipaamaansa Intiaan . Aluksi hän toimi vapaaehtoistyöntekijänä. Äiti Teresan lastenkodissa Kalkutassa.

Jouluna 1993 Tuulikki muutti Machilipatnamiin. Äiti Teresa lähetti hänet matkaan seuraavilla sanoilla: LET GOD USE YOU TO BE HIS CHOOSEN INSTRUMENT TO BRING PEACE AND LOVE TO ALL THE PEAPLE AROUND YOU. Machilipatnamissa asui Tuulikin kummipoika Moses (Aune Hynyn lastenkodista) ja hänen vaimonsa Elizabeth. Heidän kanssaan Tuulikki perusti kodin hylätyille tytöille. Perustamisrahana oli Tuulikin työeläke.

Tuulikki oli vahva ja karismaattinen persoona. Häntä ohjasi voimakas henkilökohtainen usko ja halu auttaa tekemällä paljon työtä intialaisten elinolosuhteiden parantamiseksi. Lastenkodin työn ohessa Tuulikki hoiti vanhuksia, luennoi terveydenhuollosta ja osallistui moniin luottamustehtäviin.

Orpokoti sai nimekseen HOME OF HOPE. Se on yksityinen, rekisteröity ja sillä on valtion lupa toimia. Minkäänlaista avustusta koti ei saa vaan se toimii kummien ja tukijoiden avulla. Kodin tavoitteena on antaa orvoille ja köyhille tytöille parempi elämä ja tulevaisuus rotuun tai uskontoon katsomatta. Koti on pieni ja kodikas ja siellä on mahdollisuus kasvattaa lapsia yksilöllisesti kunkin lapsen tarpeet huomioon ottaen. Tällä hetkellä kodissa asuu 60 tyttöä. Heillä on mahdollisuus käydä koulua ja hankkia itselleen ammatti mihin heillä ei muuten olisi mahdollisuutta.

Ennen joulua v. 2007 saimme sitten kirjeen Tuulikilta: tottakai saatte kummitytön: ”lähetän” teille Navya Sirin, syntynyt 3.9.2003 ja jätetty juuri orpokotiin. Hän on erittäin suloinen ja pirteä tytöntyllerö.

Navya on yksi kolmesta tytöstä jotka isän suku hylkäsi isän kuoleman jälkeen. Intiassa on hyvin yleistä että miehen suku hylkää äidin tyttölasten kanssa ja vain poikalapsia autetaan. Ja niin Navya Siri päätyi HOME OF HOPE en ja kaukaisen Iisalmen Zontakerhon kummilapseksi.

Mutta tarina jatkuu. Syksyllä 2008 Tuulikki sairastui vakavasti. Ystävien ja tukijoiden ansiosta hänet kiidätettiin Suomeen hoitoon. Elämään kuuluu myös kuolema: Avusta huolimatta Tuulikki menehtyi 28.2.2009. Tuulikki jätti perinnöksi erittäin arvostetun elämäntyönsä Mosekselle (toimii johtajana , jäi rehtorin virastaan eläkkeelle 2008), Elizabethille, lasten kummeille ja HOME OF HOPEN n tukijoille. Tätä perintöä me, Iisalmen Zontakerhon jäsenet, pyrimme säilyttämään huolehtimalla Navya Siristä.

Myöhemmät vaiheet: Navya Siri oli Tuulikille erittäin tärkeä lapsi. Hän oli ensimmäinen lapsi, joka kutsui Mosesta isoisäksi. Vuosia myöhemmin Navian äiti ja isoäiti halusivat lapsen takaisin (oikeuden käynti, joka kesti useita vuosia) ja Navya joutui isoäidin luokse (vastoin tahtoaan). Hän on nyt 8 luokalla ja tulevaisuuden haave on valmistua lääkäriksi tai opettajaksi. Moses lähettää kuukausimaksut isoäidille, toistaiseksi.

Oulussa toimii rekisteröity HOME OF HOPEN tukiryhmä

– Tämän hetkinen projekti: orpokodin uusi auto

– Oulussa on yksi tyttö au pair’ina orpokodista

Kummilapsen kuukausiraha menee ilman välikäsiä suoraan kodin tilille

Kuukausirahalla kummityttö elää ja käy koulua koko kuukauden

Zontakerho on lähettänyt vuosittain joulukalenterit ”toivonkotiin”

Joulun odotus aloitetaan 1.12 avaamalla kalenterien ensimmäinen luukku. Tämä on tärkeä, odotettu tapahtuma.

Lomaa on vain joulupäivä .

”Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta hän voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman”

(Äiti Teresa)

Jasmiinikukat hiuksissa

Melonijuhlat: meloni maistuu kaikille