ZONTA CONVENTION 28.-30.6.2024 BRISBANE AUSTRALIA
Iisalmen kerhon puheenjohtaja Pirkko Kajander (kuvassa vasemmalla) oli valitsemassa Salla Tuomisen (keskellä) kansainväliseksi presidentiksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Raisa Valve (oikealla) valittiin kansainväliseen vaalikomiteaan.
Todella upeaa ja osaavaa suomalaista edustusta!
Lisäksi Pirkko oli hyväksymässä kauden 2024- 2026 kansainväliset avustuskohteet.
- Lapsiavioliittojen ehkäisy jatkuu edelleen perustavaa laatua olevana työnä.
- Ilmastosyntyisten, naisiin kohdistuvien haitallisten käytäntöjen estäminen.
- Virtuaalinen turvapaikka LAAHA naisille ja tytöille vastaamaan terveyteen, seksuaalisuuteen ja väkivaltaan liittyviin kysymyksiin
Tehdään yhdessä tytöille ja naisille parempi tulevaisuus!
ÄIDIN KOULUTUS ON AVAINTEKIJÄ
30.5.2024 Zonta-kerho Iisalmi ry kokoontui toimintakauden päätökseen Luonto-Savoon. Saimme vieraaksi Kapua-naisia. He ovat keränneet varoja ja kiivenneet korkeuksiin naisten ja lasten vuoksi. Yhdessä päädyimme jälleen koko maapallon kannalta merkittävään henkilöön – äitiin. Koulutettu äiti voi lopettaa väkivallan kierteen, voi kouluttaa lapsensa ja voi valita kestävän kehityksen. Tasa-arvon eteen on edelleen tehtävä työtä.
Iloisen ja myönteisen illan mukava hetki oli kerhon kiertopalkinnon luovuttaminen Anne Volalle. Anne on osaava, luotettava ja sitkeä zonta – esimerkillinen meille kaikille. Toinen mukava hetki oli ottaa uusi jäsenemme Merja Viljakainen innostuneeseen joukkoomme.
Zonta-kesäloma alkoi hyvällä mielellä. Meillä on paljon hyviä suunnitelmia uudelle toimintakaudelle odottaen toimeenpanoa.
Aurinkoista ja hyvää kesää !
KIURUVEDEN VOIMANAINEN ANNA-MARI
Haapakummun Anna-Marin (1859-1927) vetovoima piti edelleen. Tapahtumaan ostettiin 172 lippua! Kuulimme mitä mielenkiintoisempia tarinoita selvänäkijän ja kansanparantajan elämästä, toiminnasta ja vastavoimista. Naiskvartetti vei meidät herkällä laulullaan kesäiseen metsään ja paikallinen teatteri antoi kotiinviemiseksi makupalan ensi syksyn näytelmästä. Anna-Mari Mårdista kuullaan vielä!
Iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tilaisuuteen osallistuneille!
Pala kerrallaan, yhdessä enemmän -tyttöjen ja naisten hyväksi!
Zontat haluavat tuoda esille Minna Canthin hengessä yläsavolaisia vaikuttajanaisia. Tänä vuonna perinteinen Minna Canth-tapahtuma vietetään Kiuruvedellä Anna-Mari Mård´n elämäntyön ympärillä sunnuntaina 17.3.2024.
Lauluyhtye Ajattomat
Anna-Mari lääkärin silmin, LKT dosentti, Veijo Saano, Duodecim
Mitä kaikkea Haapakummun Anna-Marista kerrotaan, FM, musiikki-pedagogi YAMK Anneli Hynninen
Käteismaksu ja ovelta myös MobilePay.
Lisätietoa: 040-3589599
Zontat toimivat erityisesti tyttöjen ja naisten puolesta. Teemme työtä sen eteen, että maailmassa kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet toteuttaa potentiaalinsa. Eikä kenenkään ei tarvitsisi pelätä väkivaltaa.
Piirin uusi esittelyvideo kertoo, kuinka rakennamme parempaa maailmaa.
Joulukuussa teimme 2 500 euron lahjoituksen digihäirinnän vastaiseen toimintaan. Lisäksi osallistuimme ruokakassien lahjoittamiseen alueemme nuorille tytöille
Yhdessä vaikutamme ja tuemme toisiamme.
Toivomme sinulle hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2024!
Zonta-kerho Iisalmi ry
NAISIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA ON YKSI SUOMEN SUURIMMISTA IHMISOIKEUSONGELMISTA
Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ihmisoikeusrikkomus. Zonta International on 100 vuoden ajan tehnyt töitä sellaisen maailman eteen, jossa kukaan nainen ei eläisi väkivallan pelossa.
Vaikuttamistyötä teemme “Zonta Says NO to Violence Against Women” – kampanjan kautta 16 aktivisminpäivän aikana 25.11. – 10.12.
Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa EU-maista toiseksi eniten. Parisuhteessa olleista naisista lähes kolmannes on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin tekemää väkivaltaa. Väkivalta voi olla fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista.
Digitaalinen häirintä on merkittävä väkivallan ja lähisuhdeväkivallan muoto, jolle tytöt ja naiset ovat erittäin haavoittuvaisia. Digitaalinen häirintä kehittyy ja hakee uusia muotoja jatkuvasti. Zontat #yhdessä -kampanjan tarkoituksena on lisätä tietoisuutta digihäirinnän eri muodoista ja kehittää yhteistyömuotoja toimintaan digihäirintää vastaan.
Zonta-kerho Iisalmen tekemä video digikiusaamisesta näkyy kampanjan aikana Ylä-Savon kouluissa, oppilaitoksissa ja nuorisotoimissa.
MONINKERTAINEN KIITOS!
19.11.2023 Kustaa Adolfin kirkko täyttyi tutuista sävelmistä uudella, upealla äänellä. Martin Iivarisen basso kaikui ja kosketti sielua Ada Wirbergin taitavalla pianosäestyksellä. Kaunis kiitos nuorille musiikin lähettiläille ja menestystä tulevaisuuteen!
Zonta-kerho Iisalmi kiittää myös kaikkia konserttiin saapuneita vieraita. Vieraat tekevät juhlan ja juhlan ilo moninkertaistuu tekemällä hyvää. Konsertin tuotto käytetään digihäirinnän vastaiseen työhön.
Martin Iivarisen ajatus äidistä on ajaton ohje meille kaikille. ”Kun olet kirjoittamassa jotakin nettiin, sanoisitko sen myös äidillesi?”
NÄÄN SADUN SUURTA UNTA – HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI
Iisalmelaislähtöinen basso Martin Iivarinen ja piikkiöläinen pianisti Aada Wirberg konsertoivat Kustaa Adolfin kirkossa sunnuntaina 19.11.2023 kello 15. Ohjelmisto koostuu suomenkielisistä teoksista. Mukana on suomalaisen taidelaulun tunnettuja helmiä esimerkiksi Oskari Merikannolta, Toivo Kuulalta ja Heino Kaskelta. Ohjelmistossa on myös vähemmän tunnettuja teoksia, jotka pääsevät konsertissa ansaitsemansa huomion kohteeksi.
Zonta Iisalmi järjestää konsertin ja käyttää varat lyhentämättömänä digihäirinnän vastaiseen työhän kotimaassa.
Lipun hinta on 20 euroa. Liput tulevat myyntiin 26.10.23 ja lippuja saa Zonta Iisalmen jäseniltä, Priima apteekista Prismalta sekä ovelta. Käteismaksu.
Tervetuloa nauttimaan tunnetuista helmistä!
YLÄ-SAVON NAINEN 2023 -TUNNUSTUSPALKINTO ANJA HUUSKOSELLE
Zonta-kerho Iisalmi myönsi vuoden 2023 -tunnustuspalkinnon Kiuruveden voimistelijoiden pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Anja Huuskoselle.
Anja Huuskonen on tehnyt työuran Kiuruveden yläkoulun ja lukion liikunnan ja terveystiedon opettajana. Palkitsemisperusteissa todetaan, että työssään Huuskonen on edistänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa ja nuorten hyvinvointia. Liikkuminen ja liikuttaminen ovat osa häntä myös vapaa-aikana ja työelämän jälkeen.
Huuskonen on toiminut pitkään puheenjohtajana ja ohjaajana Kiuruveden Voimistelijoissa, joka liikuttaa suurta joukkoa. Anja Huuskonen on tehnytö työtään liikkumisen etujoukoissa aloittaen valtakunnallisen äiti-lapsi-jumppaohjaajien koulutuksen. LIsäksi hän on toiminut liikkumisen näköalapaikoilla kuten vuosina 2002-2012 Voimisteluliitonhallituksen jäsenenä.
Tunnustuksen perusteluissa Anja Huuskosen todetaan kantaneen huolto yhdistystoiminnan vaikeuksista varsinkin pandemian jälkeen, mutta kannustaneen silti ihmisiä liikkumaan. Liikunta on kiistatta ennaltaehkäisevää, kokonaisvaltaista terveydenhuoltoa.
Anja Huuskosen motto ”Tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän” on aina ajankohtainen ja osuva. Huuskonen on tehnyt työtään esimerkillisesti, inspiroivasti ja monipuolisesti. Tarvitsemme rohkeita edelläkävijöitä, jotta maailma olisi tasa-arvoisempi.
############################################
############################################
TUULA KAJASTE YLÄ-SAVON NAISEKSI 2022
Zonta-kerho Iisalmi antoi neljännen kerran tunnustuspalkinnon alueemme naiselle, joka on teoillaan ja esimerkillään parantanut naisen asemaa.
Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet Johanna Niskanen vuonna 2019, Kati Partanen 2020 ja Päivi Korolainen 2021. Tunnustus on kiitos ja kannustus tyttöjen ja naisten eteen tehdystä työstä.
Tuula Kajaste muutti eläköidyttyään pääkaupunkiseudulta Nissilään. Lähes välittömästi Nissilään perustettiin kyläyhdistys vuonna 2017 käsittäen kunnan pohjoiset kylät. Tuula Kajaste on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.
Aktiivisena yhdistysihmisenä ja hengenpuhaltajana Tuula Kajaste on nostanut Vieremän Pohjoiskylät ry:n yhdeksi Vieremän toimivimmista yhdistyksistä. Facebookin päivitykset todistavat toiminnan laajuuden. Se on tuonut kyläläiset yhteen parantaen heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Vieremän 100 vuotta -juhlavuonna Pohjoiskylät on voimakkaasti mukana kunnan tapahtumissa.
Zonta-kerho Iisalmi perustelee valintaa esimerkillisenä tekona. Tuula Kajasteen paluumuutto syrjäkylälle ja sen henkiin puhaltaminen ovat upea teko koko kunnalle. Hänen mediaviestintänsä ja yhteistyökykynsä on tehokasta ja taitavaa. Hänen vapaaehtoistyönsä voimaannuttaa. Haluamme onnitella 100-vuotiasta Vieremän kuntaa ja sen tekijöitä esimerkillisen naisen kautta.
###########################################################################
Jokainen teko on tärkeä
Kulunut Zonta-syksy on ollut huikea. Suurin syy siihen on läheisyys, josta olemme päässeet nauttimaan korona rajoitusten jälkeen. Kamppailu pandemiaa vastaan jatkuu, mutta yhdessä sekin on helpompi kohdata.
Varainkeruu on kerhomme yksi tärkeä tehtävä. Kustaa Adolfin kirkko 21.11.2021 täyttyi yli odotusten konsertissa ”Kertokaa se hänelle”. Tuomas Miettolan tenori täytti kirkon joka sopukan ja Pollo Cerukan sävelet loivat laululle upean vastapainon. 329 myytyä lippua ja sponsorirahat tekivät yhteensä 4 500 euroa, joka lahjoitetaan Ylä-Savon diakoniatyön kautta alueemme lapsille ja nuorille.
Joulukuun alussa Iisalmen patsaat ja veistokset pitivät yllään oransseja huiveja. Kampanjan oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus. Tällä kertaa sanoimme EI VIHAPUHEILLE. Vaikuttaminen on kerhomme toinen tärkeä tehtävä.
Jäsenhankinta on jokaisen yhdistyksen kulmakivi. Myös jäsenten pitäminen on ensiarvoisen tärkeää. Ja koska meidän jokaisen aika kamppailee työn, kodin ja harrastusten triatlonissa, täytyy vapaaehtoistyön olla todella mielekästä ja palauttavaa, jotta siihen voi sitoutua.
Itse koen zonta-työn nousevan potenssiin. Olen onnellinen, kun minulla on mahdollisuus antaa taloudellista apua heille, joilla on vaikeaa. Summat voivat olla pieniä, kun niillä on suuri merkitys oikeassa kohteessa. Olen onnellinen, kun saan oppia ja tuntea elämää tässä upeassa, aikaansaavien naisten joukossa. Olen kiitollinen, että minulla on mahdollisuus tehdä jotain tärkeää tyttöjen ja naisten vuoksi.
Äiti Teresan sanoilla ”Rakkauden teot ovat aina rauhan tekoja” kiitän kaikkia zonta-työhön osallistuneita ja hengessä mukana olleita.
Toivon meille kaikille rauhallista joulua!
Minna Kurtelius-Luttinen pj
################################################################################
Zonta-kerho Iisalmi ry:n tavara-arpajaiset 2021
ARVONTA SUORITETTIIN IISALMEN POLIISIASEMALLA 17.12.2021
Arpajaisten tuotto käytetään Zonta Internationalin kautta lapsiavioliittojen vastustamiseen ja lopettamiseen.
Paljon onnea voittajille, joille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
Kiitos kaikille arpajaisiin osallistuneille kannatuksesta!
##################################################################################
############################################################################
Ylä-Savon nainen 2021 Päivi Korolainen auttaa lapsiperheitä jaksamaan arjessa
Iisalmen Pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja Päivi Korolaiselle lapsiperheiden hyvinvointi on sydämen asia. Hänen mielestään paikalliset lastensuojelujärjestöt pystyvät auttamaan ja tukemaan perheitä niin, että sillä on aidosti vaikutusta.
-Koen, että avunanto on sekä autettavalle että auttajalle yhteinen asia, josta tulee molemmille hyvä mieli.
Korolainen sanoo, että kenenkään ei tarvitse selviytyä yksin arjestaan, joka tänä päivänä voi olla todella rankkaa. Hän kannustaakin perheitä pyytämään herkästi apua. Korolainen on onnellinen siitä, että paikallinen järjestöjen Perheentalo-yhteistyö perheiden hyväksi on hyvää ja vaikuttavaa.
-Pystymme yhdessä tarjoamaan laajasti ja monipuolisesti apua. Iisalmen kannattaisikin
nostaa Perheentalo-yhteistyötä hyvänä esimerkkinä nykyistä enemmän esiin.
Juuri ansiokkaasta perhetyöstään Zonta-kerho Iisalmi ry valitsi Päivi Korolaisen tämänvuotiseksi Ylä-Savon naiseksi.
-On tärkeää, että meissä asuu auttaja, elämään vetäjä ja hyvään työntäjä. Sellainen ihminen ansaitsee kiitoksen työstään ja esimerkistään, Zonta Minna Kurtelius-Luttinen perustelee Korolaisen valintaa.
-Päivi on esimerkillään ja teoillaan vaikuttanut myönteisesti myös naisen asemaan alueellamme.
Korolainen on ollut Iisalmen PeLan toiminnassa vuodesta 1977 ja järjestön puheenjohtaja vuodesta 2001. Valtakunnan tasolla Korolainen oli PeLan liittovaltuuston puheenjohtajana vuoteen 2019, josta alkaen hän on ollut liittovaltuuston varajäsen. Hän on ollut mukana myös useissa liiton työryhmissä. Tällä hetkellä Päivi Korolainen hoitaa Iisalmessa PeLan Eväitä elämään -kampanjaa pitämällä yhteyttä opiskelijoihin, jotka tarvitsevat avustusta koulutarvikkeiden hankintaan ja perheisiin, joiden lapsia yhdistys tukee harrastuskustannuksissa.
Leila Pietikäinen, Iisalmen Sanomat 2021
##############################################################################
########################################################################################
Zonta-kerho Iisalmi ry:n tavara-arpajaiset 2020
ARVONTA SUORITETTIIN IISALMEN POLIISIASEMALLA 18.12.2020
Arpajaisten tuotto käytetään yläsavolaisten tyttöjen ja naisten hyväksi sekä stipendeihin.
Paljon onnea voittajille, joille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
Kiitos kaikille arpajaisiin osallistuneille kannatuksesta!
#########################################################################
KATI PARTASESTA YLÄ-SAVON NAINEN VUONNA 2020
Zonta-kerho Iisalmi ry on valinnut Ylä-Savon naiseksi vuonna 2020 iisalmelaisen Kati Partasen.
– Olin hyvin otettu, kun Iisalmen Zonta-naiset tällaisen tunnustuksen antoivat. Tästähän pitää olla hyvin iloinen, Partanen sanoo.
– Koen, että meitä paikallisia arvostetaan, kun edistämme tasa-arvoa erilaisissa tehtävissä.
Kati Partanen on vaikuttanut omalla esimerkillään naisten asemaan Ylä-Savossa, Suomessa sekä maailmanlaajuisesti. Kati on varttunut Pielavedellä perheessä, jossa naisten ja miesten töitä ei ole eroteltu, vaan tytöt ja pojat ovat kasvaneet tasavertaisina. Hän on saanut vahvan vaikuttajanaisen mallin kotoaan äidiltään ja mummoltaan. Merkittävimpiä hänen tehtäviään tällä hetkellä on toimiminen maailman viljelijäjärjestön naiskomitean puheenjohtajana.
Partasen mukaan, jos saavutettaisiin globaalisti tasa-arvo, jolloin naisten ja miesten mahdollisuudet toimia viljelijänä olisivat samat, maailmassa olisi 100–150 miljoonaa aliravittua ihmistä vähemmän.
(artikkeli Iisalmen Sanomista 9.4.2020)
# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #
KORONAVIRUKSEN AIHEUTTAMAN POIKKEUSTILAN TAKIA RUNNIN KEVÄTSEMINAARI ON PERUTTU. Pahoittelemme tilannetta mutta terveys on meille kaikille tärkeintä. Ylimääräisen piirikokouksen asiat on siirretty Porin piirikokoukseen.
Zonta Piiri 20 lähettää keskitetysti kaikille ilmoittautuneille jäsenille sähköpostilla webropol – tiedustelun pankkiyhteyksiin liittyen. Vastaathan siihen kyselyyn mahdollisimman nopeasti. Maksut palautetaan 30.4.2020 mennessä.
PERUTTU: Tervetuloa Zonta – kevätseminaariin ja ylimääräiseen piirikokoukseen Spa Hotel Runnille Iisalmeen 24.- 26.4.2020!
# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #
Zonta-arpajaiset voittoluettelo
Arvonta suoritettiin 13.12.2019 poliisiasemalla.
Paljon onnea voittajille, joille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
Arpajaistuotot menevät tyttöjen ja naisten hyvinvointiin Iisalmen seurakunnan diakoniatyön kautta sekä stipendeihin.
Kiitos kaikille arpajaisiin osallistuneille kannatuksesta!
# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #
Hyvät konserttivieraat – teidän avullanne saimme kerättyä 8000 euroa lapsiavioliittojen ehkäisemiseen!
Lämpimästi kiitoksia tuestanne, moni tyttö voi nyt käydä koulua ja hankkia itselleen ammatin.
Tervetuloa Teemu Roivaisen konserttiin Kustaa Aadolfin kirkkoon su 27.10.2019 klo 15!
Iisalmen Zonta-kerho valitsi ensimäiseksi Ylä-Savon naiseksi maitotilan emännän, seminologin ja eläimiä rakastavan runoilijan Johanna Niskasen
Kauniissa Nerkoonniemen maalaismaisemassa, keltaisen kotitalon portailla ottaa vastaan tilan emäntä Johanna Niskanen. Jo häntä ennen vastaanotosta ovat huolehtineet myös pihalla haukkuvat kaksi koiraa ja sisälläkin niin kissat kuin koirat lähestyvät tulijaa uteliaina.
Johanna Niskanen rakastaa eläimiä ja niin on ollut ihan siitä asti, kun hän pikku tyttönä vietti kesiä mummon apulaisena Uotilanniemen mummolassa.
– Olin nelivuotiaana ilmoittanut, että minusta tulee isona karjakko, Niskanen sanoo.
Niin rakkaita olivat varsinkin mummolan lehmät.
Monta muutakin tärkeää asiaa Johanna Niskasen elämässä on. Ja päivät täynnä työtä ja tekemistä. Senpä vuoksi hänet Zonta-kerho Iisalmi päättikin valita vuoden 2019 Ylä-Savon vuoden naiseksi.
– Kyllä olin iloisesti yllättynyt valinnastani, Johanna Niskanen kiittelee.
– Arvostan Zonta-kerhon toimintaa ja tavoitteita naisen ja tyttöjen aseman ja tasa-arvon puolesta.
Omassa elämässään hän on saanut kasvaa ja elää tasa-arvoa kunnioittavassa ilmapiirissä.
– Opin jo lapsena, että ihminen voi tehdä ihan kaikkea mistä vain on kiinnostunut. Ukkinikin oli tosi edistyksellinen mies ja suvussa on aina totuttu ajattelemaan, että kaikki tekevät kaikkea, niin miehet kuin naiset. On rakennettu taloa ja mökkiä ja naiset ovat olleet yhtä lailla villottamassa tai latomassa kattotiiliä, Johanna Niskanen kertoo.
Itse hän sanoo olevansa ylipäätään ihminen, joka ei viihdy, ellei tekemistä ole paljon. Tekemistä on riittänyt pelkästään perheen kuuden lapsen kanssa. Kolme vanhimmaista ovat jo lentäneet, ainakin osittain pesästä. Nuorimmaiset, 9-, 11- ja 13 -vuotiaat käyvät Lapinlahdella koulua.
– Minulle itselleni oli oma mummo tosi rakas ja ihan esikuva, niin kuin on äitinikin. Ja nyt on hän vuorostaan rakas ja läheinen omille lapsilleni. Hänen kanssaan he viettävät paljon aikaa niin mökillä kuin reissuissa.
Puolison Pertti Niskasen lapsuuskodin Putaalan tilan emännän tehtävien ohella Johanna Niskanen tekee päivätyötään seminologina yksityisen keinosiemennys- ja jalostusyrityksen palveluksessa. Uudessa työssään hän aloitti reilut kaksi vuotta sitten.
Arjen täyttävät myös lapinkoirien Aina Valpas-kennel ja Pikkuvirran ponitalli. Omia koiria tilalla on tällä hetkellä yhdeksän, joista 16,5-vuotias lapinkoira Ryyni on vanhin ja neljän kuukauden ikäinen Blitzen nuorin.
Moni tuntee Johanna Niskasen myös Hätäapukissalan toiminnastaan.
– Kaikki alkoi ihan vain siitä, kun minulta kysyttiin neuvoa, mihin voisi sijoittaa kaksi kissaa, jotka olivat jäämässä kodittomiksi. Kuulin puhelimessa itseni sanovan: ”Voisivathan ne vaikka tänne meille…”
Johanna Niskanen nähtiin myös vuosi sitten televisiossa ulos tulleessa Arman Alizadin Pohjantähden alla -sarjassa. Itse Alizadista ja kuvauksista muutenkin Niskaselle jäivät kivat muistot.
Ja vielä runoilijanakin tämä monitoiminainen tunnetaan. Ensimmäisen runonsa hän kirjoitti pikku tyttönä, kun ei vielä osannut oikeasti kirjoittaa, mutta isä auttoi piirtämään kirjaimet. Runo kuuluu näin:
”Pieni tyttö se rapulla istuu niin kuin sieni”. Ja lappunen, johon hän runon kirjoitti on yhä tallessa.
– Niitä vain tulee, kun on tullakseen, kaikesta tästä, elämästä.
Yhdestä omasta runosta on hänen mottonsakin: ”Sinä riität, olet hyvä, paras juuri noin.”
(artikkeli Iisalmen Sanomista 12.4.2019)
Zonta-kerho Iisalmi
haluaa toivottaa yhteistyökumppaneilleen ja zontille ympäri maailman
Hyvää joulua ja Iloista tulevaa 100-vuotis juhlavuotta 2019!
Vuoden 2018 päättyessä on mukava muistella tapaamisiamme, tempauksiamme, tuloksiamme, suunnitelmiamme ja nimenomaan yhdessä tekemistä samaan pottiin – naisten ja tyttöjen asioiden parantamiseksi niin kotimaassa kuin maailman laajuisestikin.
Kiittää haluamme monia, monia yhteistyössä olleita tahoja sekä kerholaisia.
Zonta Says No Against Violoce of Women -kampanjan toteuttamisesta kiitämme Minna Kurtelius-Luttista ja hänen vetämäänsä vaikuttamisen ryhmää; aktiivista ja tuloksellisista toimintaa. Haastateltavina olivat eri alojen huiput: Kaari Utrio, Katri Julkunen-Vehviläinen, Tuula Puputti, Tiina Jauhiainen, Noora Räsänen, Mirja Ryynänen, Niina Paldanius ja Hilkka Kaikkonen. Kiitokset tässä yhteydessä vielä myös Radio Sandelsille mielenkiintoisista haastatteluista ja paneelista.
Vaikuttamisen ryhmä aloitti myös Ylä-Savon Naisen valintaprosessin yhdessä ZSN-kampanjan kanssa. Zonta 100 juhlavuoden kunniaksi yleisöäänetyksellä valitaan huomionosoituksen saaja.
Zontalla on käynnissä myös ZAU-kampanja, jolla pyrimme rohkaisemaan tyttöjä valitsemaan enemmän matemaattis-luonnontieteellisä aineita koulussa. Tähän liittyen pidettiin Iisalmen lyseon ja Juhani Ahon koulujen oppilaille em. alojen esittelypäivä. Erityiskiitos Tellervo Suhoselle jäjestelyistä.
Mukana panelissa olivat di Raija Korhonen, opiskelija Shokria Ahmadi ja apteekkari Anne Kumpusalo-Vauhkonen.
ZAU-kampanjassa kerätään myös varoja ZAU-kerhojen perustamiseksi. Syksyn arpajaisemme tuottivat tähän keräykseen yli 2500 euroa. Järjestelyistä vastasivat Sirpa Kärkkäinen, Eija Lyytikäinen ja Marja Toppinen, tekisi mieleni sanoa kuvaavasti, topakasti. Myös joulumyyjäisten tuotto ohjattiin ZAUlle. Pääkoordinaattori myyjäisissä oli Eila Komulainen.
KAUNIS KIITOS KAIKILLE KERHOMME JÄSENILLE KULUNEESTA VUODESTA!
Yhteistyössä on voimaa! Joku vetää projektin, joku ideoi, joku myy, joku valmistaa…. yhdessä potti kasvaa ikään kuin 1 + 1 olisikin 3!
Lämpimästi halaten haluan vielä toivottaa kaikille Hyvää Sydämen Joulua!
Pirkko Kajander, pj.
Zonta-kerho Iisalmi ry:n tavara-arpajaiset 2018
ARVONTA SUORITETTIIN IISALMEN POLIISIASEMALLA 13.12.2018.
Arpajaisten tuotot menivät Zonta 20- piirin Zau-kampanjaan, jolla rohkaistaan tyttöjä valitsemaan matemaattis- luonnontieteellisiä aineita koulussa, jotta ammatinvalintamahdollisuudet tulevaisuudessa olisivat laajemmat. Rohkaisukeinona ovat Luma – kerhot, joita perustetaan ympäri Suomea ja myös Iisalmeen.
#############################################################################################################################################
Zonta International Piirin 20 ry julkilausuma 6.10.2018 Tuusulan piirikokous
Zonta-järjestö korostaa digitaalisen häirinnän haitallisuutta
Zonta International Piirin 20 ry edustajat ovat kokoontuneet piirikokoukseensa Tuusulaan 6.10.2018. Piirikokouksen aihe on ’Minä voin hyvin, maailma voi paremmin’, millä alleviivataan yksilön omien tekojen merkitystä omaan, muiden ihmisten ja maailman hyvinvointiin.
Digitaaliset välineet ovat arkipäivää niin aikuisten kuin lasten ja nuorten maailmassa. Ne ovat tuoneet mukanaan monia uusia mahdollisuuksia ja kommunikaation tapoja, mutta myös varjopuolia, jotka liittyvät ko. välineiden häirintäkäyttöön. Erityisesti #metoo -kampanja on nostanut esille häirinnän moninaisuuden, kiusaamisen, naurunalaiseksi tekemisen, pilkkaamisen, solvaamisen, ulkopuolelle jättämisen ja eristämisen sekä seksuaalisen häirinnän. Kohteena voi olla kuka tahansa alakoululaisesta julkisuuden henkilöön.
Piirikokouksen teema korostaa toisten ihmisten huomioonottamista ja ystävällistä, kunnioittavaa kohtaamista kaikessa toiminnassa. Erityisesti lasten ja nuorten osalta on tärkeää, että vanhemmat ja koulu opastavat heitä digitaalisten laitteiden suomien mahdollisuuksien ja hyväksyttävien sisältöjen käyttöön. Myös vaaroista tulee varoittaa, erityisesti mitä tulee lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. On korostettava sitä, että häirintä ei ole koskaan uhrin, vaan sitä harjoittavan vika ja häpeä.
Kansainvälisen tyttöjen päivän 11.10 ja kansainvälisen lapsen oikeuksien päivän 20.11 lähestyessä haluamme kiinnittää huomiota digitaalisen häirinnän haitallisuuteen ja jokaisen yksilön vastuullisuuteen digivälineiden käytössä.
Lisätietoja:
Zonta International Piiri 20 ry
Governor Lea Helle lea.helle@zonta.fi
Zonta International Piiri 20 ry
Naisten oikeuksien toimikunnan puheenjohtaja
Lea Adolfsson lea@adolfsson.net