Lokakuun ensimmäisenä torstai-iltana kokoonnuimme kuukausikokoukseen Villa Gyllenbergiin. Sateisesta kelistä huolimatta koolla oli runsaslukuinen joukko zontia. Kerhomme jäsenen Jaana Seitovirran kutsumina saimme tutustua oppaan johdolla Villa Gyllenbergin kiehtovaan historiaan ja arkkitehtuuriin sekä taidekokoelmaan. Schjerfbeck-näyttelyssä kerholaisia viehätti erityisesti viimeisin lisäys Gyllenbergin kokoelmaan: keltaisia ruusuja – Zonta-järjestön tunnuskukkaa – esittävä teos.

Opastetun kierroksen jälkeen pidimme kuukausikokouksen Café Signessä iltapalan ja syksyisen merimaiseman siivittäminä. Kerhokokouksen osana advocacy-työryhmän jäsen Heidi Andersson esitti kattavan katsauksen naisten oikeuksien kehitykseen. Heidin upea esitys löytyy kokonaisuudessaan alta.

Kiitokset Jaanalle järjestelyistä ja Heidille esityksestä!

Zontia Villa Gyllenbergissä (kuva: Johanna Lampinen, Zonta-kerho Helsinki I)

Naisten oikeudet – edistystä vai takapakkia?

Kysymys naisten oikeuksista on universaali. Aiheen laajuuden vuoksi keskityn tässä esityksessä  vain naisten oikeuksiin Suomessa.

Naisten oikeuksista on kiistelty kautta aikojen. Alun perin naisilla ei juuri ollut oikeuksia. Ihmisoikeuksilla perusteltu yhdenvertaisuus merkitsi miesten yhdenvertaisuutta (Rights of Man).

Naisliikkeen ensimmäinen nousukausi Suomessa osui 1800-luvun lopulle. Pitkälti sen ansiota on, että suomalaiset naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, yhtenä varhaisimpana maailmassa.  Naisoikeuden tutkija, professori Kevät Nousiainen katsoo kuitenkin, että modernin valtion kehitykseen johtanut vaihe pikemmin heikensi kuin vahvisti naisten asemaa. Universaaleilla yhtäläisillä oikeuksilla oli miehinen tausta. Tämä johtuu siitä, että aiemmin sukupuoli ajateltiin luonnolliseksi laadulliseksi eroksi, joka ilmenee ruumiin ja mielen rakenteessa ja kyvyissä. Tosin sanoen naisten ajateltiin olevan miestä heikompia joka suhteessa. Tällä erilaisuudella perusteltiin naisten sulkemista poliittisten oikeuksien ulkopuolelle ja heidän alistamistaan isän ja aviomiehen oikeudellisen vallan alaisuuteen. Perhe ymmärrettiin toisiaan täydentävien puolisoiden muodostamaksi ydinperheeksi.

Naisten kansalaisuus ajateltiin naiskansalaisuudeksi, ja naisten tehtävät haluttiin nähdä yhdenvertaisiksi mutta erilaisiksi kuin miesten. Kevät Nousiainen katsoo, että naisten poliittinen ja yhteiskunnallinen valta nähtiin tärkeäksi sen vuoksi, että hoiva tunnustetiin sosiaalisesti ja moraalisesti naisten erityisalueeksi. Naimisissa olevan naisen oikeus palkkatyöhön perusteltiin sillä, että tämä hyödyttää perheen lapsia. Äidin oikeus lapsen huoltoon ja holhoukseen perusteltiin samalla tavalla.

Kuitenkin naisten oikeudet ovat jatkuvasti laajentuneet, mutta ovatko ne tarpeeksi? Tässä muutamia virstanpylväitä.

1800-luvun lopulla naimattomat 25 vuotta täyttäneet naiset tulivat täysivaltaisiksi ja ensimmäiset naismaisterit ja -tohtorit valmistuivat.

Vuonna 1930 annetun avioliittolain myötä nainen vapautui miehensä holhouksesta. 1950-luvulla raskauden keskeyttäminen sallittiin lääketieteellisin perustein. Vuonna 1994 avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin.

Niinkin myöhään kuin vuonna 2011 sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määriteltiin raiskaukseksi.

Eduskunnalle on tänä vuonna luovutettu Suostumus 2018-kansalaisaloite. Se pyrkii muuttamaan raiskauksen rikosoikeudellisen määritelmän jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Toisin sanoen raiskaus olisi määriteltävä suostumuksen puutteen kautta.

Tasa-arvoinen avioliittolaki saatiin vuonna 2017, mikä on muuttanut Nousiaisen mainitsemaa kuvaa avioliitosta toisiaan täydentävien puolisoiden muodostamana ydinperheenä.

Painavin tasa-arvoa koskeva säännös on vuodelta 1999 olevan Suomen perustuslain 6 § 1 momentti: Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Saman pykälän 4 momentissa todetaan, että sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä.

Vuodelta 1987 olevaan tasa-arvolakiin on 2000-luvulla lisätty sukupuoleen perustuvat syrjintä- ja häirintäkiellot. Lakien säätäminen ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että niihin kirjatut asiat toteutuisivat.

Kuitenkin käytännön tasolla tasa-arvo on edistynyt ainakin julkisten virkojen osalta. Nykyisessä hallituksessa on 11 naista ja 8 miestä. Puolueiden puheenjohtajista naisia on viisi. Myös Suomen tuleva EU-komissaari on nainen.

Kuitenkaan Naisjärjestöjen Keskusliitto ei ole tyytyväinen. Sen hallitusohjelmatavoitteisiin vuosille 2019-2023 sisältyy vaatimus tasa-arvon takapakin pysäyttämisestä. Mitä sillä tarkoitetaan?

Keskusliitto vaatii, että Suomen on sitouduttava sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistämiseen muiden Pohjoismaiden esimerkin ja yleisen pohjoismaisen tasa-arvokehityksen mukaisesti.  Pohjoismainen sosiaaliturvan malli on ainoa, joka sukupuolipohjaltaan rakentuu naisten palkkatyösopimukselle ja tasa-arvopolitiikalle. Sosiaaliturvajärjestelmä kohtelee naista yksilönä eikä vaimona.

Ruotsin tasa-arvopolitiikka on lähtenyt selvimmin kahden palkkatyössä olevan puolison lähtökohdasta ja suosinut päivähoitopalveluiden, pienten lasten vanhempien osapäivätyön ja muiden työn ja perheen yhteensovittamisen kannalta tärkeitä järjestelyjä. Suomalainen tasa-arvopolitiikka on ollut ristiriitaisempaa; kahden palkansaajan mallin ohella on suosittu kotiäitiyttä vahvistavia malleja.

Naisjärjestöjen keskusliitto katsoo, että sukupuolten tasa-arvo on Suomessa viime vuosina monella tapaa taantunut. Esimerkiksi julkiseen talouteen liittyvät päätökset voivat heikentää sukupuolten tasa-arvoa, ellei niiden vaikutuksia naisiin ja miehiin arvioida.

Liitto vaatii perusteettomien palkkaerojen poistamista. Islannin mallin mukainen samapalkkaisuuslaki on säädettävä. Kilpailukykyä kehitettäessä on kiinnitettävä huomiota naisten työsuhteisiin ja naisvaltaisiin aloihin. Työmarkkinat eivät voi perustua naisten vastentahtoisille osa- ja määräaikaisille työsuhteille. Naisjärjestöt vaativat myös perhevapaiden uudistamista tasa-arvoisen vanhemmuuden edistämiseksi.

Parannettavaa naisten oikeuksissa ilmenee myös siten, ettei Suomessa eikä monissa muissakaan maissa naisille ole aina perusoikeutta päättää omasta kehostaan ja elämästään. Monet naiset joutuvat väkivallan kohteiksi parisuhteissaan ja lähisuhteissaan. Naisiin ja tyttöihin kohdistuvista seksuaalirikoksista, esimerkiksi paljon puhutusta 10-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä, annetaan edelleen liian lieviä tuomioita. Aborttia vastustetaan, vaikka naisten oikeuksiin kuuluu oikeus itse päättää lasten hankinnasta.

Parannettavaa naisten oikeuksissa ilmenee myös siten, ettei Suomessa eikä monissa muissakaan maissa naisilla ole aina perusoikeutta päättää omasta kehostaan ja elämästään. Monet naiset joutuvat väkivallan kohteiksi parisuhteissaan ja lähisuhteissaan.  Naisiin ja tyttöihin kohdistuvista seksuaalirikoksista, esim. paljon puhutusta 10-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä, annetaan edelleen liian lieviä tuomioita. Aborttia vastustetaan, vaikka naisten oikeuksiin kuuluu se, että voi itse päättää lasten hankinnasta.

YK:n väestörahasto UNFPA kokoontuu marraskuussa Keniassa. Suomi on avainasemassa, kun vaaditaan konkreettisia sitoumuksia vahvistaa naisten ja nuorten oikeutta seksuaali- ja lisääntymisterveyteen. Tällä pyritään rakentamaan liittoutumia vanhoillisuutta ja populismia vastaan. Voimme siis olla ylpeitä, että olemme suomalaisia naisia. Meillä asiat ovat tasa-arvon osalta joka tapauksessa paljon paremmin kuin monissa muissa maissa, vaikka tekemistä riittää vielä.