ZONTA-KERHO HELSINKI 1 – ZONTA-KLUBBEN HELSINGFORS 1

Syyskuun alussa vuonna 1934 pieni joukko eri alojen vaikuttajanaisia kokoontui keskustelemaan ajankohtaisista ongelmista ja uuden naiskerhon perustamisesta. 5.9.1934 perustettiin kerho, joka kokoontui lounaalle joka toisena torstaina. Mallina oli amerikkalainen Zonta-liike. Sota kuitenkin vaikeutti kansainvälisiä yhteyksiä. Heti sodan jälkeen vuonna 1947 Torstaikerhosta tuli Suomen ensimmäinen kerho Zonta Internationalin sateenvarjon alle. 1980-puolivälistä lähtien kerhon nimeksi on vakiintunut Zonta-kerho Helsinki 1. Jäseniä kerhossamme on 43.

Keräämme eri tavoin varoja Zonta Internationalin arvojen ja tavoitteiden mukaisiin kohteisiin. Varainhankintamme selkäranka on vuosittain touko-kesäkuun vaihteessa Ritarihuoneella järjestettävä konsertti. Osallistumme Zontan kansainvälisiin projekteihin ja vaikutamme aktiivisesti oman alueemme naisten ja tyttöjen terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi.

Kerhokokoukset kiinnostavia ja vaihtelevia

Kerhomme kokoontuu säännöllisesti. Historiaa kunnioittaen kerhokokoukset järjestetään aina kuukauden ensimmäisen torstaina jäseniämme kiinnostavissa paikoissa tai organisaatioissa. Vierailuilla emäntämme kertovat omasta työstään, jonka jälkeen pidämme varsinaisen kerhokokouksen.

Vuonna 2016 vierailimme Kirkon ulkomaanavussa ja Suomen Punaisessa Ristissä, tutustuimme avustuksemme saajan Tyttöjen talon toimintaan ja kävimme eduskunnassa ministeri Paula Risikon vieraina sekä uudistetussa kansalliskirjastossa. Alkuvuoden 2017 vierailukohteita puolestaan olivat esimerkiksi Lotta Svärd -säätiö  ja ajatushautomo Demos Helsinki.

Myös kansainvälisiä Zonta-stipendejä jaettaessa hyvin menestyneet stipendiaattiehdokkaamme vierailevat kerhokokouksissa kertomassa taustoistaan ja suunnitelmistaan.

Kevätkonsertti on varainhankinnan selkäranka

Zonta-kerho Helsinki 1 on järjestänyt pian jo 30 vuoden ajan kevätkonsertin Ritarihuoneella touko-kesäkuun vaihteessa. Konsertti on kerholle vuoden suurin varainhankintatapahtuma. Se on edelleen hyvin suosittu, ja monet konserttivieraat tulevat uskollisesti paikalle vuodesta toiseen.

Keräämme varoja pienimuotoisesti myös muilla tavoin. Osallistumme toimintakaudella 2016-17 muun muassa pääkaupunkiseudun Zonta-kerhojen yhteiseen Laukkupörssi-keräykseen.

Avustuksia ja stipendejä

Kerho toteuttaa avustus- ja palvelutoimintaansa monin tavoin. Palvelukohteitamme ovat jo vakiintuneet Tyttöjen Talo -projekti, Raiskaustukikeskus Tukinainen ja Luetaan yhdessä -ryhmä kansainvälisten ja piiritason avustuskohteiden lisäksi. Muitakin kohteita voidaan avustaa tilanteen ja tarpeen mukaan. Myönnämme lisäksi lupaavalle nuorelle naispianistille Marita Viitasalo -stipendin Kevät-/Kesäillan konsertin yhteydessä.