Vesi on kaiken elämän perusta ja ihmisen perustarve. Vain 3 % maapallonvesivaroista on suolatonta vettä ja siitäkin ¾ on sitoutunut lumeen ja jäätikköihin. Kaikesta vedestä vain 0,01 % on ihmiskunnan saatavilla oleva makeaa vettä.

Kehitysmaissa miljoonia ihmisiä kuolee vuosittain veden puutteeseen ja miljoonia, erityisesti lapsia, sairastuu likaisesta juomavedestä aiheutuviin sairauksiin.

YK:n yleiskokous antoi vuonna 2010 julistuksen, jonka mukaan vesi on ihmisoikeus. Tätä julistusta eivät kuitenkaan kaikki valtiot ole noudattaneet. Olisi tärkeää, että kaikki valtiot tunnustaisivat veden perusoikeudeksi.

Jäsenemme, oikeustieteiden tohtori Heidi Andersson kertoi maailman vesitilanteesta Zonta-kerho Helsinki 1:n kokouksessa 1.3.2018.

Veden saatavuus – maailmanlaajuinen ongelma

Oikeustieteiden tohtori Heidi Andersson

Esitelmä Zontakerho Helsinki 1:n kokouksessa 1.3.2018

Vesi on perustarve

Vesi on kaiken elämän perusta ja ihmisen perustarve. On arvioitu, että minimäärä vettä, jolla ihminen tulee toimeen, on 20 litraa vuorokaudessa. Tosin korkean elintason maissa yksi yksilö saattaa kuluttaa vettä vuorokaudessa kymmenkertaisen määrän, mutta silloin ei ole enää kysymys perustarpeen tyydyttämisestä.

Veteen kohdistuvan perustarpeen tyydyttyminen edellyttää sitä, että vesi on saavutettavissa ja että se on laadultaan hyvää ja määrältään riittävää. Saavutettavuus globaalina kysymyksenä koostuu kolmesta osatekijästä: fyysisestä ja taloudellisesta saavutettavuudesta sekä syrjimättömyydestä yksilöiden välillä. Suomessa hyvälaatuista vettä on saatavilla kaikille riittävästi kohtuuhintaan. Monissa kehitysmaissa tilanne on päinvastainen.

Kehitysmaissa miljoonia ihmisiä kuolee vuosittain veden puutteeseen ja miljoonia, erityisesti lapsia, sairastuu likaisesta juomavedestä aiheutuviin sairauksiin. Valitettavasti vesipalvelut eivät ole kaikissa maissa tasavertaisesti kaikkien saatavilla.

Erityisesti talousveden puute kohdistuu köyhään väestönosaan. Sillä on kehitysmaissa vaikutusta myös naisten asemaan: vähävetisillä alueilla vettä joudutaan usein hakemaan pitkien matkojen päästä, ja vedenhaku on usein naisten tehtävä. Vedenhakuun saattaa kulua tuntikausia päivässä, ja matkat saattavat olla vaarallisiakin. Jos vesihuolto olisi kaikissa maissa kunnollisesti järjestetty, naiset vapautuisivat tuottavampiin töihin tai koulutukseen.

Maapallon vesivaroista vain 3 % on suolatonta vettä

Meret peittävät yli 70 % planeettamme pinta-alasta. Kuitenkin vain 3 % maapallon vesivaroista on suolatonta eli makeaa vettä ja siitäkin ¾ on sitoutunut lumeen ja jäätiköihin. Kaikesta vedestä vain 0,01 % on ihmiskunnan saatavilla oleva makeaa vettä. Senkin osalta ongelmana on vesivarojen epätasainen jakautuminen.

Makean veden lisäämiseksi käytetään muun muassa suolan poistoa merivedestä, mutta menetelmä on kallis ja toistaiseksi vain muutama prosentti ihmiskunnan juomavedestä tuotetaan suolanpoistolla. Kuriositeettina voi mainita, että kun 1960-luvulla Suomessa pohdittiin uusia vaihtoehtoja kasvavan pääkaupunkiseudun vesihuollon parantamiseksi, harkittiin suolan poistoa merivedestä. Se olisi ollut teknisesti mahdollista, mutta liian kallista. Sen sijan päädyttiin Päijänne-tunneliin, jonka tuomaa vettä nyt juomme.

Ikiaikainen tapa lisätä veden määrää on sadeveden talteenotto. Menetelmä on edelleen elinvoimainen. Marginaalisempia tapoja kerätä vettä ovat keinotekoinen hopeajodilla aikaan saatava sade, veden kuljettaminen tankkereilla maasta toiseen ja jopa jäävuorten hinaaminen arktisilta alueilta Lähi-Itään.

Juomaveden määrää voidaan lisätä myös vesikaupalla. Luonnon vesiaine ei Suomen eikä monien muidenkaan maiden vesilakien mukaan ole sellaisenaan kauppatavaraa siksi, ettei sitä kukaan omista. Asia kuitenkin muuttuu, kun vesi on jo otettu eli erotettu vesistöstä tai pohjavedestä. Suomessa veden ottaminen kaupalliseen tarkoitukseen edellyttää vedenottolupaa.

Suomessa vesikauppa on toistaiseksi ollut vähäistä, mutta esimerkiksi Ranskassa myydään joka vuosi 5-7 miljardia pulloa vettä. On esitetty, että koska veden käyttö juomiseen ja ruoanlaittoon edustaa vain pientä osaa kotitalouksien veden kulutuksesta, ei ehkä olisi enää tarpeellista toimittaa niille täysin juomakelpoista vettä putkistoissa. Puhdistettu juomavesi voitaisiin toimittaa kotitalouksille pulloissa. Tässä on jotain järkeä siinä mielessä, että nykyään Suomessa vessat huuhdellaan juomavedellä.

Puhdistetun veden toimittaminen ei olisi kuitenkaan kestävän kehityksen mukaista. Pullovedenkin laatu voi vaihdella. Lisäksi vesijohtovesi on energiatehokkaampaa, koska se johdetaan maanalaisia putkistoja pitkin. Mielestäni pullotetun veden käytön ei tule syrjäyttää vesijohtoverkostoihin perustuvia, julkisia vesihuoltopalveluja. Meillä parempilaatuista vettä saa hanasta, paitsi joissakin vesiepidemiatapauksissa.

Käyttökelpoisin tapa jakaa vesivaroja ovat vedensiirrot, koska vesivarat ovat kaikissa maissa epätasaisesti jakautuneita, myös Suomessa. Suomi on kuitenkin vesirikas maa. Useimmissa maissa väestön pakkosiirrot vesiesiintymien äärelle eivät tule kyseeseen, joten vettä on johdettava putkilinjastoja pitkin paikkakunnalta toiselle. Joskus voidaan siirtää joen uomaa, kuten Kiinassa on tehty.

Asutuksen urbanisoituminen, teollistuminen ja matkailun kasvu johtavat vedenkulutuksen ja -tarpeen alueelliseen keskittymiseen. Myös maataloustuotannon kasvu lisää veden alueellista tarvetta. Suomessa vesihuoltolaki velvoittaa kunnat huolehtimaan veden jakelusta alueellaan.

Paikallisessa vesihuollossa voi kuitenkin olla määrä- ja laatuongelmia. Kunnat ovatkin täyttääkseen vesihuoltolain mukaiset velvoitteensa joutuneet turvautumaan veden etäsiirtoihin, joissa vettä otetaan vesistöstä tai huomattavasta pohjavesiesiintymästä siirrettäväksi putkistoa pitkin toisen alueen yhdyskunnan tai teollisuuden käyttöön.

Esimerkkejä veden etäsiirroista ovat edellä mainittu Päijänne-tunneli ja Turun Seudun Veden 50 km pitkä putkilinjasto, jolla siirretään Kokemäenjoesta nostettua vettä Turun seudulle. Vesi imeytetään ensin tekopohjavedeksi.

Vesivaroihin kohdistuu monia intressejä

Vesivaroihin kohdistuu aina erilaisia intressejä.  Vedestä kilpailevat ainakin vesien suojelu, yhdyskuntien vesihuolto, teollisuus, maatalous, vesialueiden omistajat, muut talousvettä tarvitsevat yksityiset, yleiskäyttö, kaupalliset intressit ja tulevien sukupolvien huomioon ottaminen.

Vesien suojelu on mainittu ensimmäisenä siksi, että vesiekosysteemien hyvinvointi edellyttää vähimmäisvirtaamien säilyttämistä ja ylipäänsä kestävää vedenkäyttöä. Tämä on tärkeää myös yksilön perustarpeiden tyydyttämisen kannalta. Suomessa on ehdoton pohjavesien pilaamiskielto, ja pilaavien aineiden päästäminen pintavesiin suurissa määrin on luvanvaraista.

Tasapuolisen käytön periaate on kansainvälisessä vesioikeudessa perusta makean veden käytölle. Sen mukaisesti pyritään Suomessakin sovittamaan yhteen veteen kohdistuvia intressejä. Suomen vesilaissa on erityinen etusijajärjestys sellaisia tilanteita varten, joissa vedestä on niukkuutta.

Tulevat sukupolvet eivät vielä pääse puolustamaan oikeuksiaan, mutta niiden huomioon ottaminen edellyttää kestävää vedenkäyttöä jo nyt ja sen on kaikkien intressi.

Vedensaannilla on uhkia

Väestönkasvu

Väestönkasvun rajoittaminen lainsäädäntötoimin on sensitiivinen aihe, eikä siitä ole vähenevän ja vanhenevan väestön maissa edes keskusteltu. Vesivarojen kannalta se voisi kuitenkin olla perusteltua, sillä suurimman osan maapallon vedestä kuluttaa kasvavan väestön ruoantarpeen tyydyttäminen. Ihmiset, joilla on heikoin sosiaalinen asema ja varallisuus usein kärsivät suhteettomasti silloin, kun vesivarastot ovat niukat. Veden niukkuus rajoittaa niin valtioiden kuin yksilöidenkin taloudellista kehitystä ja kykyä saavuttaa omavaraisuus ruoan tuotannossa.

Lisäksi monien suurkaupunkien ylikansoitus vesivaroihin nähden on aiheuttanut sen, että pohjaveden pinta on alentunut kymmeniä metrejä. Vedensiirtoja tarvitaan entistä enemmän.

 

Ilmastonmuutos

Ilmasto-olosuhteet muuttuvat jatkuvasti ja muuttavat vedensaantia tavalla, jota ei vielä täysin pystytä ennustamaan. Merenpinnan nousu ja talousvesien laadun heikentyminen ovat ilmaston lämpenemisen mahdollisia seurauksia. Sadannankin lasketaan muuttuvan ilmaston lämmetessä. Jotkin alueet kostuvat ja toiset kuivuvat. Tämä jakaa maapallon vesivarat entistä epätasaisemmin. Pohjoismaiden osalta ilmastonmuutoksen alueelliset vesiseuraamukset ovat osin myönteisiä ja osin kielteisiä. Ilmaston lämmetessä lämpenevät vedetkin, mikä vaikuttanee juomaveden laatuun ja esim. Itämeren ekosysteemeihin.

 

Vesihuollon erityistilanteet hygienian kannalta

Pohjaveden likaantuminen voi johtaa vesiepidemian syntymiseen. Tällaisia tapauksia on ollut Suomessakin. Jäteveden tai erilaisten sairauksia aiheuttavien virusten leviämistä juomaveteen on esiintynyt eri paikkakunnilla viime vuosina maassa, jonka juomavesihuoltoa on sanottu hyvin hoidetuksi. Vesiepidemioiden ennaltaehkäisyyn tulisi tulevaisuudessa panostaa entistä enemmän.  Uhkatekijöitä ovat mm. vedenottamon alueella olevat jätevesilinjat, jätevesikaivot tai -pumppaamot sekä vedenottamon sijainti rantapenkoissa. Tarvitaan myös varavesilähteitä.

 

Aseelliset konfliktit

Aseellisten konfliktien uhka ei Suomessa ole ajankohtainen, eikä tästä aiheesta puhuminen ole muutenkaan kovin mukavaa. Täytyy kuitenkin tunnustaa tosiasiat eli se, että vesivarojen jakamisesta käydään jo aseellisia taisteluja eri puolilla maailmaa, erityisesti Lähi-Idässä.

Vesi voi olla myös sodankäynnin väline. Vesivarojen osalta voidaan käydä ympäristösodankäyntiä, jonka tarkoituksena on ympäristöön vaikuttaminen sotilaallisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Viljelyksille voidaan aiheuttaa suuria vahinkoja hävittämällä patoja ja rantaäyräitä. Vesilaitoksia voidaan tuhota tai vaikeuttaa niiden toimintaa lamaannuttamalla viestilaitteita. Sotatoimien valmisteluun voi liittyä sabotaasitoimintaa, joka voi olla biologisten agenssien tai myrkyllisten aineiden saattamista talousveden jakeluun.

 

Vesihuoltojärjestelmän toimintahäiriöt ja ympäristöonnettomuudet

Erilaiset onnettomuudet voivat aiheuttaa riskejä vesihuollolle. Esimerkiksi tulipalo, ongelmajäte- tai ydinpäästöt, putkirikot, johtojen jäätyminen.

Pohjavesiä voivat vaarantaa monet ihmisen toiminnot, esimerkiksi vaarallisten aineiden kuljetus ja varastointi, kaatopaikat, liukkaudentorjunta ja huoltoasemat. Myös kiinteistöjen öljylämmitystä pidetään uhkana pohjavesille.

Vesihuollon uhkia ovat myös pitkät ja laaja-alaiset keskeytykset sähkönjakelussa, jotka aiheutuvat yleensä säätekijöistä. Tällaiset sähkökatkot, joissa vesihuoltolaitokset ovat ilman sähköä, haittaavat vedenjakelua sekä jätevedenpuhdistamoiden ja verkostojen toimintaa.

Suuren kaupungin vesihuollon katkeaminen lamaannuttaisi kaupungin parissa päivässä, erityisesti elintarvike- ja terveydenhuollon.

 

Veden tulisi olla ihmisoikeus

Suomen vesihuoltolain mukaan vesimaksujen tulee olla ”kohtuulliset ja tasapuoliset”. Kuitenkin kaikkein köyhimmiltä veden saanti voidaan jopa katkaista maksamattomien laskujen takia, mikä ei ole ihmisoikeuksien mukaista.

YK:n yleiskokous antoi vuonna 2010 julistuksen, jonka mukaan vesi on ihmisoikeus. Tätä julistusta eivät kuitenkaan kaikki valtiot ole noudattaneet. Vuonna 2014 tuli voimaan YK:n vesistöyleissopimus, joka sisältää yleisiä oikeudellisia periaatteita vesivarojen tasapuolisesta käytöstä. Etusija annetaan talousvesikäytölle.

Olisi tärkeää, että kaikki valtiot tunnustaisivat veden perusoikeudeksi. Näin ei vielä ole, luultavasti käytännön syistä. On sanottu, että jos vesi olisi eri maiden perustuslakeihin kirjattu perusoikeus, joku voisi vaikka muuttaa keskelle Saharan autiomaata ja vaatia kotivaltiotaan järjestämään vesihuollon sinne.

Vesiluonnonvaran niukkuus ja epätasainen jakautuminen tulevat lisääntymään. Päästökaupan ohella tarvittaisiin kansainväliseen sopimukseen perustuvaa vedenkäyttöoikeuksien kauppaa eri maiden välillä. Kioton sopimuksen hengessä voitaisiin asettaa maakohtaiset vedenkulutuksen vähentämistavoitteet. Vedenkäyttöoikeuksia voitaisiin myös ostaa tai myydä.

Maiden sisäisesti porrastettu vesihinnoittelu voi taloudellisena ohjauskeinona edistää veden tehokkaampaa ja tasa-arvoisempaa käyttöä. Tässä mallissa käyttäjän maksama veden yksikköhinta nousee käyttömäärän lisääntyessä.

Olisi myös tutkittava mahdollisuuksia jakaa vettä ilmaiseksi kaikkein köyhimmille. Se edistäisi kestävää kehitystä kaikkialla maailmassa. Kunnollisen juomaveden puuttuminen miljardeilta ihmisiltä kasvattaa eriarvoisuutta.

Vedensaannin parantamiseen liittyy myös termi vesisolidaarisuus. Se on jo kirjattu ainakin Ranskan lainsäädäntöön. Mielestäni olisi toivottavaa, että vesisolidaarisuus voimistuisi muissakin maissa. Toisin sanoen vesirikkaat maat voisivat jakaa vesivarojaan muiden kanssa esimerkiksi kahdenkeskisin sopimuksin. Vesivarojen jakamisessa ei olisi kyse pelkästä hyväntekeväisyydestä, vaan sopimuksiin voisi sisältyä jonkinlaista vastavuoroisuutta.

Vesivarat saavuttavat globaalin ulottuvuuden, kun velvollisuutemme niiden jakamisessa kaukana meistä asuvia ihmisiä kohtaan ovat yhtä sitovia kuin velvollisuutemme lähipiirissämme asuvia ihmisiä kohtaan.