Lohjan Zonta-kerho jakoi vuosittaisen Naisen teko -tunnustuksensa Lohjan teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoskelle.
Sari Niinikoski on vaikuttanut Lohjalla vankkana ja rohkeana teatterintekijänä jo 20 vuotta, todettiin kerhon perusteluissa. Kahden vuosikymmenen ajan olemme Lohjalla saaneet nauttia runsaasta, alati uudistuvasta ja
monipuolisesta teatteritarjonnasta, jossa hän on vastannut pääosin niin ohjelmistovalinnoista kuin ohjauksestakin. Valinnan perusteluissa viitattiin Niinikosken omaan lausuntoon, että ”luottamus ohjaajan ja näyttelijän välillä on kaiken yhteistyön perusta. Ilmapiirin pitää olla turvallinen, jotta näyttelijä voi antaa itsensä roolin käyttöön”.
Tämä luottamus ja Niinikosken innostus näkyvät Lohjan Teatterin ohjelmistossa, johon on vuosien mittaan otettu rohkeasti niin intensiivisiä muutaman näyttelijät esityksiä kuin näyttäviä musikaalejakin. Taitavan ohjaajan käsissä pääosin harrastajista koostuva näyttelijäkaarti taipuu ja venyy huikeisiin suorituksiin.
”Työtä tehdään yhdessä kaikkien teatterilaisten kanssa, ja katsonkin tunnustuksen kuuluvan koko teatterille”, korosti Niinikoski kiitospuheessaan.
The Jeaples sai tanssijalat liikkeelle
Tunnustus jaettiin riemukkaassa Naistenpäivän etkot -tilaisuudessa, jossa Lohjan Zonta-kerholaisia ja heidän vieraitaan viihdytti paikallinen The Jeaples -yhtye. Beatles-musiikki iski suoraan suoneen yleisölle, josta suurelle osalle Beatlesit on ollut osa nuoruutta, ja viimeistään Twist and shout -kappaleen aikana OpusK:n vapaa lattiatila täyttyi rokkaajista.
Musiikkivoittoisen illan aluksi kerhon puheenjohtaja Katriina Viljanen muistutti myös Zonta-kerhon päätehtävästä naisten ja tyttöjen oikeuksien ajajana. Sitä työtä Lohjan Zonta-kerho on tehnyt jo 40 vuoden ajan. Juhlavuoteensa liittyen kerho haastaa kaikki lohjalaiset miettimään, kuka lohjalainen nainen tai naisryhmä ansaitsisi jonkinlaisen muistomerkin. Ehdotuksia kootaan myöhemmin keväällä
Illan tuotto käytetään digitaalisen häirinnän vastaiseen työhön Suomen Zonta-kerhojen yhteisen Sua varten somessa -hankkeen kautta.