Kirjoittajavieras Länsi-Uusimaa-lehdessä Naistenpäivänä 8.3.2024
Naistenpäivä ei ole pelkkä juhlapäivä, vaan muistutus siitä, että naisten asema ja oikeudet eivät ole vieläkään yhdenvertaisia miesten kanssa. Kaksi esimerkkiä työelämästä: Suomessa naisten keskimääräinen ansiotaso on 16 prosenttia alhaisempi kuin miesten, ja naisten osuus johtotehtävissä on vain 37 prosenttia. Vaikka suunta on oikea, on vielä paljon tehtävää tasa-arvon edistämiseksi. Tämä vaatii sekä yhteiskunnan, miesten että naisten omaa aktiivisuutta ja rohkeutta.
Naistenpäivä on myös tilaisuus kannustaa naisia uskomaan itseensä ja omaan osaamiseensa. Työelämässä sekä muualla naiset kohtaavat usein oman arvonsa vähättelyä, kokevat epävarmuutta ja riskinottopelkoa. Näiden esteiden ei saa antaa estää ketään tavoittelemasta unelmiaan ja etenemään urallaan sekä elämässä. Me naiset emme saa vähätellä oman työn merkitystä omaan urakehitykseen. Itse en usko ”sattumiin”. Motivaatiolla on iso merkitys menestykseen.
Naistenpäivä on myös päivä, jolloin saamme nauttia perinteistä ja vilpittömistä huomionosoituksista, kuten ruusuista. Ne eivät ole tasa-arvon vastaisia, vaan pikemminkin kunnianosoituksia naisille ja heidän panokselleen yhteiskunnassa. Eräs miespuolinen vaikuttaja ja yritysjohtaja kertoi minulle, että hän oli aikoinaan antanut naistenpäivänä ruusun kaikille naisille omassa yrityksessään, mutta oli lopettanut sen jonkun loukkaannuttua siitä. Surullista, sillä jokainen nainen ansaitsee ruusun. Ja jokainen mies ansaitsee kiitoksen, joka arvostaa naisia ja tukee heitä.
Naistenpäivä on päivä, jolloin juhlimme naisia, mutta myös kamppailemme heidän oikeuksiensa puolesta. Se on päivä, jolloin kannustamme naisia, mutta myös haastamme heitä. Se on päivä, jolloin osoitamme kunnioitusta naisia kohtaan, mutta myös vaadimme sitä heiltä itseltään. Se on päivä, jolloin annamme ruusuja naisille, mutta myös otamme naisina niitä vastaan. Tämä päivä on merkityksellinen niin kauan kuin joku tästä pahoittaa mielensä.
Lähteet: Suomen YK-liitto, Tilastokeskus, Euroopan parlamentti
Katriina Viljanen
Lohjan Zonta-kerhon puheenjohtaja