Energinen Erja Lyytinen vauhditti ZAU-kampanjaa Lohjalla

ZAU! Näin tervehti kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen salintäyttä lohjalaisyleisöä konsertissa, jolla Lohjan Zonta-kerho keräsi varoja 10-12-vuotiaiden tyttöjen Luma-kerhoille.

Lyytisen ja bändin jammailu oli vuoropuhelua, ja myös yleisö pääsi mukaan vauhdikkaaseen menoon.

Hyväksi todettu ZAU-hanke mutta ennen muuta tunnettu ja rakastettu artisti sai reilusti yli 400 kuulijaa ostamaan lipun Lohjan Laurentius-saliin 12.10.2019. Ja yleisö sai mitä osasi odottaakin: energisen konsertin, jossa loistivat niin Erja Lyytinen itse kuin myös hänen taitava bändinsä.

Erja Lyytinen on oiva esikuva ja yhteistyökumppani zontille ja Zonta-työlle. Hänellä on  ollut polte tehdä juuri sitä mitä tahtoo: soittaa kitaraa yhtä hyvin kuin esikuvansa Carlos Santana, jonka musiikkia Lyytinen nuorena kitaristina kuunteli ahkerasti ja soitti sooloja idolinsa musiikkiin. Viimein kesällä 2018 taitelijat kohtasivat samalla lavalla, kun Santana kutsui illan aluksi esiintyneen Lyytikäisen jammailemaan kanssaan.

Kitaristivelho Erja Lyytinen villitsi yleisönsä Lohjalla.

Tänä vuonna Erja Lyytinen on kiertänyt paljon Euroopassa. Lohjalle kitaristi ja bändi lensivät suoraan Hollannista, missä heillä oli keikka edellisenä iltana.

– Teette hyvää työtä, Zontat, perusteli artisti suostumistaan tiukasta aikataulusta huolimatta.

Kiitos, Erja Lyytinen, hienosta illasta!

 

 

Iloinen Zonta-tiimi ja yhtä iloinen taitelija, takana voimauttava yhteinen kokemus.

Konsertin jälkeen fanit saivat hetken artistin kanssa.

Zonta-tiimi myi lippuja ja fanituotteita.

Z niin kuin Zonta, Z niin kuin Zau!