Jouluiloa Menneen ajan joulumarkkinoilta

Tuttu paikka, tuttu tunnelma - Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat on takuuvarma joulun aloitus niin Lohjan Zonta-kerholle kuin myös tuhansille markkinavieraillekin. Lohjan keskiaikaisen kirkon tuntumassa järjestettävä tapahtuma aloitti kaupunkilaisten joulun jo 28. kerran. Markkinoiden ilmeessä tavoitellaan vanhan ajan tunnelmaa, eikä myyntiin saa tuoda mitään markkinarihkamaa.    Käsityöt, leivonnaiset ja muut jouluherkut sen sijaan ovat tervetulleita ja tekevät hyvin kauppansa. Lohjan Zonta-kerho ... Read More

Lohjan vahva Vuorimies sanoo EI naisiin kohdistuvalle väkivallalle

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kampanja  25.11.-10.12. näkyy tänä vuonna Lohjan katukuvassa monella tavalla: kaupungin näkyvimmät patsaat julistavat väkivallan lopettamisen tärkeyttä pukeutuneina oransseihin kaulahuiveihin, toimintakeskus Harjulan julkisivu on valaistu oranssiksi, ja näyteikkunassa Laurinkatu 45:ssä näkyy tärkein viestimme: Älä jää yksin, rohkaistu hakemaan apua.  Valtioneuvos Johannes Virolainen oli aikanaan Lohjan Zonta-kerhon tukija ja mm.  esiintyi puolisonsa Kyllikki Virolaisen rinnalla mallina kerhon muotinäytöksissä. ... Read More

Voimaa syksyyn perinteisiltä Omenakarnevaaleilta

Omenakarnevaalit on lohjalaisille iloinen syksyn aloitustapahtuma, jonne tullaan, vaikka sataisikin.  Zonta-kerhon vohveli- ja omppuhillokojulla olikin vilkasta kuhinaa koko markkinapäivän 23.9. Meille Zontille päiviä esivalmisteluinen - hilloja ja piirakoita valmisteltiin useissa Zonta-kodeissa - oli jälleen antoisaa yhdessäoloa.  Lohjalaisille halusimme muistuttaa tärkeästä työstämme. Tapahtuman tuotolla tuemme Lohjan voimistelijoiden tyttöjoukkueen esiintymismatkaa sekä kansainvälisenä kohteena Zonta Internationalin hanketta Perun teini-ikäisten tyttöjen suojelemiseksi. Kerhon puheenjohtajana ... Read More

Zonta-kausi 2023-2024 on alkanut – tule mukaan tärkeään toimintaan

Lohjan Zonta-kerho on kesän jälkeen käynnistänyt lähes 40 vuotta jatkuneen vaikuttamistoimintansa.  Suunnittelimme syyskauden toimintaa iloisissa merkeissä jäsenemme Annette Rutin navettakahvilassa elokuussa, ja vuoden mittaan olemme monella tavoin näkyvissä Lohjalla. Toivotamme ystävämme ja ennen muuta kaikki uudet Zonta-toiminnasta kiinnostuneet tapaamaan meitä Lohjan Omenakarvevalleille 23.9.2023. Syksyn mukavassa lohjalaistapahtumassa  paistamme vohveleita ja omenahilloa. Samalla kerromme mielellämään Zonta-järjestön maailmanlaajuisesta työstä naisten ja tyttöjen oikeuksien … Read More

Lasta on suojeltava väkivallalta – myös digimaailmassa

Suomen Zonta-kerhot ovat käynnistäneet kampanjan naisiin ja tyttöjin kohdistuvan digiväkivallan torjumiseksi.  Yhteistyökumppanina on erityisesti nuorten kanssa  työskentelevä Sua varten somessa -hanke. Hyviä tuloksia saavuttanut, nuorten omakseen ottama palvelu on jalkautunut somealustoille eli  sinne, missä digihäirintää tapahtuu. Zonta-kampanja käynnistettiin 23.5.2023 pidetyssä tilaisuudessa, jossa mukana oli Zontien ohella Laurea ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita, tulevia ammattilaisia. Zonta-hankkeen otsikko on Digihärintää vastaan #yhdessä. Vuoden 2024 loppuun ... Read More

Vappuiloa lohjalaisille

Lohjan Zonta-kerho toi kaupungin vapputorille jättiannoksen iloa ja väriä vohveli- ja simakojullaan. Suosikkiartikkelit nyt toisen kerran järjestetyssä tempauksessa olivat juuri vohvelit ja pulloittain myyty kotisima. Vapputunnelma oli korkeimmillaan puolilta päivin, kun marssijoiden lippurivistö liehui ja torvisoitto raikui. Zontien herkut täydensivät keväisen tunnelman. Juuri paistettuja vohveleita! Mukavaa kiirettä myyntipöydässä.

Tunnelmallinen kevätilta stipendirahaston kartuttamiseksi

Lohjan zontakerholaiset ystävineen kokoontuivat vapun alla tunnelmoimaan yhdessä Tomi Tuomisen ja Varjot-yhtyeen parissa.  Iloinen ilta kartutti mukavasti  koronavuosien vajuttamaa stipendirahastoa. Ilta omistettiin ennen muuta musiikille ja yhdessäololle, ja aluksi oli vain kaksi lyhyttä Zonta-puheenvuoroa. Kerhon puheenjohtaja Riitta Lehtonen toivotti yleisön tervetulleiksi, ja piirin puheenjohtja Governor Merja Ora keroi lyhyesti, mistä Zonta-toiminnassa on kysymys. Onnistuneen illan puitteet tarjosi Olutravintola OpusK - ... Read More

Tunnustustusta esimerkillisille ysiluokkalaisille

Lohjan Zonta-kerho jakaa keväisin kannustusstipendin  yhdelle kunkin lohjalaisen yläkoulun oppilaalle. Kriteerit on johdettu zonta-arvoista eli  etsimme kouluympäristössään tasa-arvoa edistäviä, reiluja ja muut huomioon ottavia nuoria.  Koulut valitsevat stipendien saajaehdokkaat. Tänä vuonna jaoimme ensimmäisen kerran  nuorten stipendit hyville ehdokkaille sukupuolesta riippumatta.  Syynä on  Zonta Internationalinen "He for She" -periaate  -  maailman muuttamiseen paremmaksi naisille ja tytöille  tarvitaan kaikkia yhteiskunnan jäseniä. Hienon ... Read More

Tunnelmallista musiikkia kevääseen 26.4. OpusK:ssa Lohjalla

Toimittaja, juontaja, selostaja, kartanlukija ja myös lauluntekijä ja laulaja Tomi Tuominen  ja Varjot-yhtye johdattavat Lohjan zontakerholaiset ystävineen  tunnelmallisin sävelin kevääseen keskiviikkona 26.4.2023 klo 19.00. Lohjalainen Tomi Tuominen tunnetaan ehkä parhaiten sympaattisena ja kaikkialle ehtivänä ralli- ja formulaselostajana.  Moottoriurheilun lisäksi hän on tuttu monista juontotehtävistä sekä rooleistaan näyttelijänä. Uusin aluevaltaus on musiikki.  Koronavuosina Tuominen tarttui kitaraan ja alkoi tosissaan syventää nuoruuden … Read More

Naisen teko -kunniamaininta Eeva Sariolle

Lohjan Zonta-kerho myönsi Naistenpäivänä vuoden 2023 Naisen teko -kunniamaininnan Eeva Sariolle, 100-vuotiaalle zonta-henkiselle naiselle. Eeva Sario syntyi marraskussa 1022. Kansainvälinen Zonta-järjestö perustettiin vain kolme vuotta aikaisemmin, vuonna 1919, parantamaan ja puolustamaan naisten ja tyttöjen asemaa maailmassa. Eeva Sario ei ole ollut  Zonta, mutta hän  on toteuttanut zonta-arvoja koko elämänsä ajan, totesi Lohjan Zonta-kerhon huomionosoituksen luovuttanut naisten oikeuksien toimikunnan puheenjohtaja Marjaana ... Read More