Satelliittien lumoissa Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2021

Naistenpäivän aamukahvitilaisuuteemme osallistuttiin suoraan omalta sohvalta vain linkkiä napsauttamalla. Tarjoilun osallistujat saivat tänä vuonna rakentaa oman mielensä mukaan, me tarjosimme mielenkiintoisen ohjelman.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori ja Kaukokartoitustutkimus -yksikön päällikkö ja zonta Johanna Tamminen kertoi satelliiteista ja niiden jatkuvasti kasvavasta roolista elämässämme mm. turvaamassa arkeamme, ilmastotutkimuksessa tai koronapandemian vaikutusten arvioinnissa ilmanlaatuun.

Itse tilaisuus oli maksuton, mutta osallistujat tukivat Porvoon Zontakerhon toimintaa esim. 10 euron lahjoituksella tilille Borgå-Porvoo Zonta Club FI63 2006 1800 0657 71  NDEAFIHH, viitenumero 3010.  Lahjoituksista 1/3 ohjattiin kansainvälisen Zontajärjestön Amelia Earhart -tutkimusapurahoihin, joilla tuetaan ilmailun ja avaruustutkimuksen parissa opiskelevia tyttöjä ja naisia. 2/3 kertyneistä rahoista lahjoitettiin syrjäytymisvaarassa olevien tyttöjen harrastustoiminnan tukemiseen paikallisesti yhdessä Porvoon kaupungin nuorisotyön kanssa.