Naistenpäivänä 8.3.2020

Naistenpäivänä 8.3.2020 järjestää Borgå-Porvoo Zontakerho hyvätekeväisyystapahtuman Aktian Vintillä klo 15.00. Tilaisuudessa puhuu porvoolainen dekkarikirjailija Jaana Lehtiö.

Jaana Lehtiö työskentelee Linnajoen koulun apulaisrehtorina ja uskonnon opettajana. Hänen esikoisromaaninsa ”Joka viisautta rakastaa” ilmestyi vuonna 2013.
Lehtiön kirjojen kaikki murhat tapahtuvat hänen kotikaupungissaan Porvoossa. Paikat ja rakennukset ovat oikeita, mutta murhat ja henkilöt fiktiivisiä. Dekkareiden murhia ratkoo sympaattinen rikoskomisario Juha Muhonen poliisiryhmineen myös ensi syksynä ilmestyvässä Lehtiön seitsemännessä romaanissa.
– Jo ensimmäisen kirjoituskurssini novellin tapahtumat sijoittuivat Näsinmäen hautausmaalle ja sen jälkeen olen halunnut sijoittaa myös muut rikokset Porvooseen. Täällä on paljon tunnettuja ja herkullisia rakennuksia, joihin voin sijoittaa rikoksia.
– Romaanit ovat leppoisia dekkareita, joissa ei mässäillä verellä tai kidutuksilla, Jaana Lehtiö kertoo.
Nykyään kuljetaan Porvoossa paitsi Runebergin jalanjäljissä myös Jaana Lehtiön rikospaikkojen ja kiehtovien rikollisten jalanjäljissä.

Naistenpäivän tapahtumaan myydään lippuja, joiden tuotto lahjoitetaan Porvoon turvakodille ja Zonta Internationalin kohteelle lapsiavioliittojen ehkäisemiseksi. Tilaisuudessa on tarjoilu, joka kuuluu lipun hintaan.
Lippuja voi ostaa ennakkoon Zontakerhon jäseniltä tai borga-porvoo@zonta.fikautta.