Kerhomme perustajajäsen, filosofian maisteri Irma Nirvi-Suuronen menehtyi lyhyeen vakavaan sairauteen 15. päivä joulukuuta 2020. Irma oli syntynyt vuonna 1937. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso ja kolme lasta perheineen. Lähiomaisten lisäksi tieto aktiivisen, ystävällisen ja valoisan Zonta-sisaren poismenosta järkytti kerhomme jäsenet. Irma osallistui viimeksi kerhomme elokuussa pidettyyn toimintakauden ideariiheen ja senkin jälkeen vaihdoimme kuulumisia syksyn mittaan.
Irma oli kerhomme (Etelä-Vantaan Zonta-kerho, nykyisin Zonta-kerho Vantaa II) perustaja- ja kunniajäsen. Hän toimi kerhon puheenjohtajana vuosina 1989-1992 ja Alue 1:n aluejohtajana 1999-2000. Hän oli mukana järjestelemässä Helsingin Conventionia ja Vantaalla pidettyjä piirikokouksia. Läheisin asia Irmalle oli kuitenkin Zonta-järjestön laajentaminen Viroon ja osallistuminen Tarton kerhon perustamiseen mm. yhdessä oman kummikerhomme Vantaa I:n kanssa. Irma oli viron kielen taitoinen, mikä helpotti alusta asti kanssakäymistä virolaisten zonta-siskojen kanssa ja kerhon perustamista edeltäneissä vaiheissa.
”Tarton kerhossa muistamme Irman avarasydämisenä ja hänen oli helppo seurustella meidän kanssamme kieltä osaavana. Hän aina rohkaisi meitä kysymään ja korosti, ettei tarvitse pelätä. Hän oli nopea ja löysi aina keinot selvitä erilaisista tilanteista. Kerhossamme kerrotaan tarinaa vuodelta 1993. Tarton kerho oli järjestänyt seminaarin Nainen muutoksessa. Mukana oli paljon suomalaisia. Ennen seminaaria tehtiin retki Venäjän puolelle Petseriin. Kaikkia kiinnosti Neuvostoliitto. Suomen puolelta järjestäjänä oli Irma. Päivä Petserissä meni hyvin ja iltapäivällä aloitettiin matka takaisin Tarttoon. Ennen raja-asemaa selvisi, että suomalaisilla oli viisumi vain yhtä kertaa varten ja että he eivät pääsisi takaisin Viroon. He tarvitsevat uudet viisumit. Suomalaiset säikähtivät, mutta eivät puhuneet muille matkalaisille mitään. Tartossa kysyttiin, miten te pääsitte rajan yli. Vastaus oli, että Irmalla oli dollareita hampaitten välissä!”
Irma toimi kerhossamme hyvänä esimerkkinä Zontan arvot sisäistäneestä, hyvin ja ystävällisesti kaikkia kohtaan käyttäytyvästä zontasta. Hän oli valmis auttamaan kaikissa tilanteissa ja luomaan huumorillaan hyvää henkeä koko yhteisöömme.
Me, Vantaa II:n jäsenet, kunnioitamme Irman muistoa ja jäämme kaipaamaan hänen positiivista läsnäoloaan.
Zonta-kerho Vantaa II
Teksti Vuokko Skyttä