some

11.2. on Kansainvälinen tieteen parissa työskentelevien naisten ja tyttöjen päivä

Maarit Neuvonen ja Virva Liski ovat tieteen parissa työskenteleviä naisia

Maarit Neuvonen, kuvaaja Hanna Erkinjuntti

Filosofian tohtori Maarit Neuvonen

aloitti korkeakouluopintonsa Espoon Teknillisessä korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto). Tutkijan ammatti kiinnosti häntä jo nuoresta lähtien, ja ensimmäinen tutkijan paikka löytyikin oman korkeakoulun tutkimusryhmästä mikrobiologian laitokselta. Kudosmuokkausta ja soluhoitoja käsittelevän diplomityönsä jälkeen hän työskenteli tutkimusryhmässä vielä vuoden saman aiheen parissa, kunnes siirtyi Helsingin yliopistoon väitöskirjatutkijaksi. Väitöskirjan aiheena oli laboratoriossa tutkitun malliviruksen (Semliki Forest virus) lisääntymiskierto. Neuvonen selvitti viruksen lisääntymiskierrolle välttämättömän proteiinin toimintaa. Valmistuttuaan tohtoriksi v. 2011, Neuvonen toimi usean vuoden ajan tutkijatohtorina Helsingin yliopiston tutkijaryhmissä, jotka tutkivat mm. kolesterolin toimintaa soluissa sekä solujen välistä vuorovaikutusta viestiaineita kuljettavien kalvorakkuloiden välityksellä.

Nykyään Neuvonen työskentelee Targovax Oy:ssä uudenaikaisen syöpälääkkeen kehitykseen liittyvissä tehtävissä. Tässä työssä pääsee konkreettisesti näkemään, miten tutkimustyö voi johtaa ihmisen hyvinvointia lisääviin keksintöihin, sillä tutkimuslääkettä käytetään syöpäpotilaiden immuunijärjestelmän aktivointiin syöpäsoluja vastaan.

Tutkijantyön vastapainoksi Neuvonen harrastaa mm. tanssia, liike- ja teatteri-improvisaatiota sekä roolipelejä. Improvisaation ja roolipelien parissa luovuus ja mielikuvitus saavat ottaa vallan, ja työasiat haihtuvat päästä hetkessä. Tanssiminen puolestaan huoltaa sekä  istumatyössä rasittuvaa kehoa että kaamoksessa virkistystä kaipaavaa mieltä.

Filosofian maisteri Virva Liski

on Suomen historian oppialan tohtorikoulutettava ja väitöskirjatutkija. Hän työskentelee Helsingin yliopistossa. Liski valmistelee väitöskirjaansa Suomen vuoden 1918 sisällissodan pitkäaikaisista ja ylisukupolvisista vaikutuksista mielenterveyteen. Liski on aiemmin tutkinut sisällissodan jälkeen vankileirille päätyneiden naisten selviytymistä, yhteistyötä ja ystävyyttä Santahaminan naispunavankileirillä. Liskin erityisalaa on sodan sosiaali- ja kulttuurihistoria, ihmisen käyttäytyminen ja psykologia sekä erityisesti naisten, lasten ja vähemmistöjen kokemukset yhteiskunnallisissa poikkeustiloissa.

Musiikki on yksi Liskin rakkaista harrastuksista. Hän laulaa sekä soittaa ukulelea ja kitaraa. Muita hänen harrastuksiaan ovat liikunta, lukeminen ja sienestys.

 

Hyväntekeväisyysmatinea lauantaina 28.3.2020 klo 14.00 Myyrmäen Virtakirkossa Rajatorpantie 8, Vantaa

 

Matineassa kuullaan musiikkia, runoutta, koetaan taikuutta ja stand-up -komiikkaa

 

 

 

 

Esiintyjät: Juha Kotimäki, laulu ja kitara; Risto Leppänen, taikuri;    Illusia Sarvas, stand-up -koomikko; Duo Pinja ja Pekka, laulu; Minawa Abudureyimu, laulu; Hämyhuutajat, runokuoro;   Villimarjat, kuoro

Juontaja:    Pirjo Nuotio

 

 

 

 

Väliajalla kahvio ja arpajaiset. Kesto n, 2 h.

Tilaisuuden tuotto lahjoitetaan naisten ja tyttöjen koulutuksen ja terveyden tukemiseen kotimaassa ja ulkomailla.

                                                                                                                                                                                                                                         

 

Matinean ohjelmamaksu 20 €.

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN!

Zonta Vantaa II -kerho

Sisarkerho Filippiineillä

Sisaruussuhde filippiiniläiseen Zonta Club of Greater Rizal II:een luotiin Yokohaman Conventionissa vuonna 2018, kun kummankin kerhon jäseniä kohtasi Zonta-torilla, alkoi jutella ja vaihtaa lahjoja, ja päätti ryhtyä sisariksi. Aktiivinen jäsen heidän taholtaan oli Divina Lupe M. Lazaro, Vantaa II:n osalta Sirkka Rautioaho.

sisarkerho tiedottaa

kerhon vara-pj Leena Hjort kaulassaaan lahja Filippiineistä

kerhon vara-pj Leena Hjort kaulassaan lahja Filippiineistä

kun taas siskot ovat saaneet lahjaksi perhosia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisarkerhomme on perustettu vuonna 1992. Jäseniä on 61. Heistä valtaosan luokite on liiketalouteen ja yrittäjyyteen liittyvä, mukana on myös monta jalokivituotannon edustajaa, jokunen lääketieteilijä ja pari opettajaa. Kuudella on luokite 3421, house parent. Filippiiniläiskerhon missio ja visio, ja tapa toimia ovat tietysti linjassa kansainvälisten säädösten kanssa, mutta paikallisia ominaispiirteitä on myös runsaasti. Tietyissä kouluissa järjestetään vuotuiset matokuurit (deworming). Naisille järjestetään ilmaisia papakokeita ja rintasyöpäseulontoja. Vähävaraisille opetetaan ammatti; Zontajärjestön tukemana koulutusta voi saada laukuntekijän, parturin tai hierojan opissa. Myös veren- ja rintamaidonluovutusprojekteja järjestetään. Varainhankitaan kuuluu kaksi osaa: souvenir programs ja benefit shows, liekö siis koriste-esineiden hankkimista tai tekoa myyntiin, ja näytösten ja konserttien järjestämistä. Chicagossa on kummankin kerhon kaikkien paikalle hakeutuvien jäsenten kesken tarkoitus tavata kasvotusten.