Huhtikuun tapaamisemme teemana oli taide julkisissa tiloissa. Tutustuimme Hämeenkyrössä uuteen monitoimikeskus Siltaan hankittuihin teoksiin. Kierroksen päätteeksi suunnittelimme tulevaa toimintaa, esimerkiksi hyväntekeväisyystempausta toukokuulla. Mielenkiinnolla odotamme myös tietoa tulevasta Keltaisen ruusun kampanjasta sekä Zau-kerhoista. Toivottavasti tytöille suunnattuja matemaattis-luonnontieteellisiä kerhoja saadaan myös tänne maakuntaan.
Teokset:
1) Teoksen hämeenkyröläisten lähettämistä postikorteista ovat koonneet Kristiina Heimonen ja Maarit Niemelä.
2) Virkkaamalla toteutettu huikea Mimosa on Liisa Hietasen käsialaa.
3) Perinteisistä heijastimista kootun Pilke-teoksen ovat tehneet Liisa Hietanen ja Mirka Kinnula.
4) Ulkoseinässä oleva pääteos tilattiin kuvataiteilija ja luomuviljelijä Osmo Rauhalalta. Se on nimeltään Alussa oli sana.
Taidehankkeella on myös omat Facebook-sivut.