Zonta Sata-Hämeen puheenjohtaja Minna Marjamäki (keskellä) esittelee Ellen Seppälän voittoisaa työtä. Sihteeri Pirjo Bergillä (vas.) on käsissään toiseksi sijoittunut Lumi Lepistön työ ja varapuheenjohtaja Taina Mäkikoskelalla Mila Kaskenviidan kolmanneksi äänestetty työ.
Zonta Sata-Hämeen järjestämässä Suomi ja suomalaisuus -teemaisessa piirustuskilpailussa vei voiton parkanolainen Ellen Seppälä. Toiseksi sijoittui kihniöläinen Lumi Lepistö ja kolmanneksi parkanolainen Mila Kaskenviita.
Voittoisan työn nimi on Suomen metsä. Ellen Seppälä kertoo kuvan yhteydessä, että Suomi merkitsee hänelle turvaa, iloa ja rakkautta. Metsässä hän käy mielellään, koska siellä voi rauhoittua ja kerätä marjoja.
Kilpailu suunnattiin viime vuoden lopulla 3–4-luokkalaisille Zonta Sata-Hämeen toiminta-alueella eli Parkanossa, Kihniössä, Ikaalisissa, Hämeenkyrössä ja Jämijärvellä.
Töitä saatiin mukaan parisenkymmentä Parkanon keskustan koululta, Kihniön yhtenäiskoululta ja Ikaalisten Kilvakkalan koululta. Näistä Zonta-naiset äänestivät kolme parasta tämän vuoden ensimmäisessä kokouksessaan Kihniössä.
– Saimme kilpailuun mahtavan hienoja töitä, joissa oli monipuolisesti ja syvällisesti pohdittu suomalaisuutta. Oli ilo katsella niitä ja vaikea valita parhaita, toteaa Zonta-kerhon puheenjohtaja Minna Marjamäki.