Pori (ruots. Björneborg) on Suomen kaupunki ja Satakunnan maakuntakeskus, joka sijaitsee Kokemäenjoen suulla Selkämeren rannikolla, Satakunnan maakunnassa. Kaupungin väkiluku on ollut viime vuosina kuntaliitoksien myötä nousussa ja kaupungissa asui 31.toukokuuta 2017 84 848 asukasta. Väkiluvultaan Pori on Suomen 11. suurin kaupunki ja seitsemänneksi suurin kaupunkialue. Naapurikunnat ovat Eurajoki, Kankaanpää, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Sastamala, Siikainen ja Ulvila.

Pori on tunnettu mm. Jazz-festivaalistaan, Yyterin hiekkarannoista, Kirjurinluodosta, jääkiekkoseura Porin Ässistä, jalkapalloseurasta FC Jazzista sekä Porin Teatterista, joka on ensimmäinen suomenkielinen teatteri. Historiansa aikana Porin kaupunki on palanut yhdeksän kertaa.

Porin kaupunki perustettiin vuonna 1558 silloisen Ulvilan kaupungin pohjoispuolelle, kun Ulvilan satama oli maankohoamisen  vuoksi muuttunut kulkukelvottomaksi isoille laivoille. Pori perustettiin silloiselle rannikolle, mutta maankohoamisen vuoksi Selkämeren rantaviiva on loitonnut noin kymmenen kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Meren äärellä sijaitsevat kaupunginosat (Meri-Pori) ovat 20–30 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Pori on edelleen Suomen mittakaavassa merkittävä satamakaupunki; Satamat sijaitsevat nykyään Mäntyluodossa ja Tahkoluodossa. Lisäksi Porissa on lentoasema ja rautatieasema. Maantieyhteyksistä tärkeimmät ovat valtatiet 2, 8, 11 ja 23. Kun Noormarkku ja Lavia liitettiin Poriin, kaupungin alue laajeni kymmeniä kilometrejä sisämaahan päin.

Kaupungin ruotsinkielisen nimen Björneborg loppuosasta -borg (kaupunki, linna) on johdettu suomenkielinen nimi Pori. Koko ruotsinkielinen nimi tarkoittaa Karhukaupunkia (Karhulinnaa)

Tasavallan presidentti vahvisti Porin kaupungin nykyisen vaakunan käyttöön 11. joulukuuta 1931, ja sen on myöhemmin piirtänyt uudelleen Olof Eriksson. Kaupunginvaltuusto vahvisti uudelleen piirretyn version käyttöön 27. lokakuuta 1959. Vaakunan karhuaihe on peräisin 1600-luvun sinetistä ja tunnuslause, Deus protector noster eli ”Jumala suojelijamme”, on kaupungin perustajan, Juhana Herttuan vaakunasta.