Lohjan Zonta-kerho on kesän jälkeen käynnistänyt lähes 40 vuotta jatkuneen vaikuttamistoimintansa. Suunnittelimme syyskauden toimintaa iloisissa merkeissä jäsenemme Annette Rutin navettakahvilassa elokuussa, ja vuoden mittaan olemme monella tavoin näkyvissä Lohjalla.
Toivotamme ystävämme ja ennen muuta kaikki uudet Zonta-toiminnasta kiinnostuneet tapaamaan meitä Lohjan Omenakarvevalleille 23.9.2023. Syksyn mukavassa lohjalaistapahtumassa paistamme vohveleita ja omenahilloa. Samalla kerromme mielellämään Zonta-järjestön maailmanlaajuisesta työstä naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamiseksi.
Mitä Zontat haluavat? Haluamme maailman, jossa ihmisoikeudet ovat myös naisten oikeuksia. Ei enempää eikä vähempää.
Lohjan Zonta-kerhon perustamisesta tulee kuluneeksi 40 vuotta ensi keväänä. Juhlistamme sitä monin tavoin, ennen muuta jatkamalla toimintaamme tasa-arvon edistämiseksi.