Lohjan Zonta-kerho on päättänyt peruuttaa toukokuuksi suunnitellun Zonta-golfin mestaruuskisan ja siirtää tapahtuman vuodella eteenpäin. Kisa oli tarkoitus pitää toukokuun 23. päivänä Lohjalla, ja valmistelut olivat jo pitkällä.
”Mietimme pitkään, voisimmeko siirtää kisan loppukesälle, mutta päädyimme kuitenkin siirtämään kisan vuodella eteenpäin. Kisan järjestäminen loppukesällä olisi monistakin syistä hankalaa eikä tuottaisi optimaalista lopputulosta”, kertoo Lohjan Zonta-kerhon Arja Ekdahl. Viime vuoden Zonta-golfin voittajana hän ja Lohjan kerho ovat seuraavan kisan vastuullisia järjestäjiä.
Uskomme, että vuoden kuluttua elämme niin Suomessa kuin koko maailmassa jälleen normaalia arkea, ja voimme toivottaa Zonta-golfaajat ja pelistä kiinnostuneet tervetulleiksi Lohjalle