Väkivallan ja kiusaamisen vastainen teemapäivä Järnefeltin koulussa 25.10.2019

Lohjan Zonta-kerho järjesti keskustelevan Tyttöjen päivän tapahtuman Järnefeltin koulussa perjantaina 25.10.2019. Päivän teemana oli kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy ja siihen liittyen toisten huomioon ottamisen tärkeys sekä omien ja toisten rajojen tunnistaminen ja kunnioittaminen.

Lohjan Kamppailukeskus opetti selviämään uhkatilanteista.

Huojuvan tornin rakentaminen mittasi luokan yhteistyötä.

Toiminnallisen päivän tekijöinä olivat Zonta-kerhon kanssa jo tuttuun tapaan koulun oma väki, Lohjan kaupungin nuorisokeskus sekä Lohjan Kamppailukeskus. Uutena vetonaulana oli koulupoliisi.

Päivää vietettiin luentojen ja työpajojen merkeissä, ja viimeisenä ohjelmanumerona oli paikallisen nuoren artistin Samuel Dayytan konsertti.

Lohjalla on kuusi yläkoulua, ja kerhon tavoitteena on järjestää vastaavanlainen kiusaamisen ja väkivallan vastainen päivän niistä jokaisella. Vuosi sitten aloitettiin  Tyttöjen päivänä Nummen yhtenäiskoulussa ja ystävänpäivänä tempaistiin Mäntynummen yhtenäiskoulussa. Seuraava tapahtuma on jälleen ensi helmikuussa, ystävänpäivänä.

Katriina Pietilä kertoi halukkaille, mikä ihmeen Zonta…

 

Zonta-tiimi Länsi-Uusimaa-lehden haastattelussa.