Toimittaja, juontaja, selostaja, kartanlukija ja myös lauluntekijä ja laulaja Tomi Tuominen ja Varjot-yhtye johdattavat Lohjan zontakerholaiset ystävineen tunnelmallisin sävelin kevääseen keskiviikkona 26.4.2023 klo 19.00.
Lohjalainen Tomi Tuominen tunnetaan ehkä parhaiten sympaattisena ja kaikkialle ehtivänä ralli- ja formulaselostajana. Moottoriurheilun lisäksi hän on tuttu monista juontotehtävistä sekä rooleistaan näyttelijänä. Uusin aluevaltaus on musiikki. Koronavuosina Tuominen tarttui kitaraan ja alkoi tosissaan syventää nuoruuden musiikkiharrastustaan. Viime vuoden lopulla ilmestyi oma albumi Kapakan runoilijan tarinoita. Lohjan Zonta-kerhon kanssa Tuominen on tehnyt yhteistyötä toimimalla juontajana muotinäytöksessämme.
OpusK:n konserttissa lavalle Tuomisen rinnalla nousee myös Varjot-yhtye eli Annina Tuominen ja kitaristit Joje Puranen ja Aki Räty.
Liput iltaan 15 euroa, Lohjan Zonta-kerhon jäseniltä sekä OpusK:sta.
OpusK: Kauppakatu 6, p. 041 3103120.
Illan tuotto Lohjan Zonta-kehton stipendirahastoon.