Marras-joulukuussa vietetään vuosittain naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen tähtäävää Zonta Says No -kampanjaa. Lukuisten muiden naisjärjestöjen kanssa pukeudumme oranssiin väriin ja tuomme viestiämme esiin myös lähiympäristössämme sekä somessa.
Tänä vuonna teemamme näkyy näyteikkunassa Laurinkatu 45:ssä sekä pääkirjastossa, jossa kirjaston ammattilaiset nostivat esiin lähisuhde-, perhe- ja seurusteluväkivaltaa käsittelevää kirjallisuutta.
16-päiväinen kampanja alkoi Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11., jolloin sanomalehti Länsi-Uusimaa julkaisi Zonta-kolumnin aiheesta.
Zonta-kerhon jäsenet pitävät asiaamme esillä somessa sekä omin päivityksen että jakamalla muiden Zonta-kerhojen hienoja tempauksia.
Oranssi kampanja jatkuu Lasten oikeuksien päivään eli 10.12. asti.
Oranssi näyteikkuna erottui pimeän loppusyksyn kaupunkikuvassa.
Zontat Pirjo Tepponen ja Marjaana Moring kohtasivat kulkijoita näyteikkunamme edessä. Hyviä keskusteluja syntyi.