Vuosi 2021 oli monella tavalla hankala kaikille, myös Zonta-toiminnalle. Edellisvuoden tapaan jouduimme rajoittamaan henkilökohtaisia tapaamisia ja kokoontumaan usein vain netin välityksellä. Toivomme, että alkava vuosi 2022 antaa kahta edellisvuotta paremmat mahdollisuudet tavata ihmisiä, järjestää tilaisuuksia ja kampanjoita ja pitää esillä tärkeitä Zonta-teemoja.
Tyhjän pantteina emme päättyneenä vuonnakaan olleet, sillä järjestimme laajan ja myönteistä palautetta saaneen näyteikkuna- ja some-kampanjan Zonta Says No -teeman ympärille.
Iloksemme Lohjalla voitiin jälleen järjestää vuosittaiseen suurtapahtuma, Menneen ajan joulumarkkinoille. Hyvän tuulen tapahtumassa pääsimme kerryttämään omaa ja asiakkaittemme joulumieltä. Tapahtuman tuotto oli sekin ilahduttava, ja voimme osoittaa peräti 1 200 euron verran konkreettista apua lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten ja perheiden turvakodille. Lähikohteemme ohella suuntasimme kolmanneksen tuotosta kansainväliseen Zonta-hankkeeseen, tukeen sukupuoleen perustuvasta väkivallasta selviytyville nuorille tytöille Papua-Uusi-Guineassa ja Itä-Timorissa.
Hyvää ja aktiivista vuotta 2022 kaikille!
Huom. Uutista on korjattu 10.1.2022 ulkomaisen lahjoituksen kohteen osalta.