Lohjan synnytysyksikön lakkauttaminen ei tue naisten ja lasten hyvinvointia

Läntisen Uudenmaan Zonta-kerhot vetoavat HUSin ja hyvinvointialueen päättäjiin:

HUSin valmistelussa oleva Lohjan synnytyssairaalan sulkeminen kesäksi 2024 ja suunnitelmat synnytystoiminnan lopettamisesta kokonaan vuonna 2026 herättävät aiheellista huolta läntisellä Uudellamaalla. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pohtii samaan aikaan palveluverkkonsa harventamista, ja lopettamisuhan alla on myös osa alueen neuvoloista. Molempia ratkaisuja perustellaan tiukalla taloudella sekä vaikeudella saada henkilöstöä. Vetoamme HUSin ja LUVN:n päättäjiin, että näitä naisten ja lasten turvallista elämää uhkaavia supistuksia ei tehdä.

Palvelujen keskittäminen suuriin keskuksiin pääkaupunkiseudulle tuo epäilemättä kaivattua suuruuden ekonomiaa, mutta samalla myös uusia ongelmia asumisen kallistumisena ja tarpeena hankkia ja pitää yllä omaa autoa tai useaa autoa perheessä. Synnytysyksikön lakkauttaminen merkitsee myös Lohjalla nyt työskenteleville kätilöille pakkoa etsiä uudet työpaikat muualta, mikä pidentää naisvaltaisen ammattiryhmän päivän pituutta ja kasvattaa kustannuksia.

Tammisaaren sairaalan synnytysosaston lakkauttaminen vuonna 2010 pidensi jo nykyisten raaseporilaisten, mutta erityisesti hankolaisten synnyttäjien matkaa synnytyssairaalaan. Lohjan ohittaminen matkalla Jorviin tai Helsinkiin pidentää matkaa jälleen. Hangosta Lohjan sairaalaan on 80 km eli noin tunnin matka, Jorviin matkaa tulee 120 km eli noin 1,5 tuntia, ja Naistenklinikalle matka-aika on vielä vartin verran enemmän. Ruuhka-aikana matkaa tehdään vielä kauemmin.

Lohjan sairaalan synnytysyksikkö on lääketieteen mittareilla arvioiden hyvä synnytyssairaala. Synnytyksissä joudutaan turvautumaan mm. keisarinleikkauksiin harvemmin kuin muissa HUSin synnytyssairaaloissa, ja myös synnytyspelon hoitamisessa tehdään hyvää työtä.  Sairaalalla on WHO:n myöntämä vauvamyönteisyyssertifikaatti.  Asiakastyytyväisyyskyselyissä tulokset ovat HUS-sairaaloiden parhaimmistoa, ja synnyttäjiä hakeutuu Lohjalle myös oman alueen ulkopuolelta.

 

Molemmat ehdotukset terveyspalvelujen karsimiseksi ovat toteutuessaan sellaisia, että ne vähentävät entisestään nuorten naisten ja perheiden turvallisuudentunnetta ja tulevaisuususkoa läntisellä Uudellamaalla. Me allekirjoittaneet naisten ja tyttöjen parempaa elämää tavoittelevat Zontat vetoamme HUSin ja Länsi Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjiin, että palveluja suunnitellaan pitemmällä kuin yhden tili- tai edes hallituskauden aikavälillä.  Koko yhteiskunnan kannalta parempia ratkaisuja on löydettävissä,

Länsi-Uudellamaalla 18.4.2024

Lohjan Zonta-kerho ry
Raseborg-Raaseporin Zonta-kerho ry
Hiidenveden Zonta-kerho ry