Z-jazzit, yksi lohjalaisen Zonta-vuoden perinteisistä tapahtumista, osui tänä vuonna täsmälleen naistenpäivään, 8.3.2018. Musiikillisen illan tärkein osuus oli Naisen teko -kunniamaininnan sekä vuosittaisen opiskelijastipendin jakaminen.
Stipendi tulevalle talonrakentajalle
Tänä vuonna käynnistyvän Zau-kampanjan merkeissä Lohjan Zonta-kerho suuntasi Naistenpäivän-stipendinsä matemaattis-luonnontieteellisen tai teknisen alan opiskelijalle. Hakemusten perusteella jaetun stipendin sai rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa Turun Ammattikorkeakoulussa opiskeleva Tiia-Riina Ristseppä. Hänellä on opinnoissaan edessä puolen vuoden opiskeluvaihto, jonka hän suorittaa Hollannissa. Sen jälkeen unelmissa siintää mahdollinen jatkaminen arkkitehtuuriopintoihin.
– Opiskelijavaihto antaa rohkeutta toteuttaa omia haaveita, tuo uusia kokemuksia ja auttaa verkostoitumaan, kertoi iloinen stipendiaatti, joka sai näin 1000 euron lisän matkakassaansa.
Iso kiitos omaishoitajatyön kehittäjille
Tämän vuoden Naisen teko -kunniamainnalla haluttiin osoittaa arvostusta kahdelle aikaansaavalle naiselle, Pirjo Rautiolle ja Marita Kuosmaselle. Naisilla oli vuosikymmenten kokemus omaishoitajan tärkeästä työstä, kuin he 2000-luvun alussa alkoivat järjestää joka kuukausi epävirallisia omaishoitajien ja läheisten vertaistukiryhmiä Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa. Tilat kokoontumisille saatiin seurakunnista ja terveyskeskuksista, mutta kaiken muun rouvat järjestivät itse: Marita Kuosmasen autolla ajettiin kokouspaikoille, ja Pirjo Rautio leipoi korvapuusteja.
Työ todettiin tarpeelliseksi, ja vuonna 2007 Lohjan ja ympäristökuntien omaishoitajat järjestäytyivät yhdistykseksi. Kaksi vuotta myöhemmin yhdistys sai Raha-automaattiyhdistyksen avustuksen ja saattoi laajentaa toimintaansa – ja taas rouvat hyppäsivät autoon ja lähtivät etsimään tiloja ja rekrytoimaan lisää vapaaehtoisia.
Anoppinsa ja miehensä omaishoitajana vuosikymmenet toiminut Marita Kuosmanen sai aivoinfarktin vuonna 2012 ja tarvitsee nyt puolestaan apua. Pirjo Rautio teki työuransa terveydenhuollossa, mutta on sen ohella hoitanut aikanaan äitiään ja myöhemmin ollut diabeetikkotyttärensä ja kehitysvammaisen tyttärentyttärensä tukena. – Käymme mieheni kanssa edelleen päivittäin tapaamassa tyttärentytärtämme, Rautio kertoo.
Uranuurtajien aloittama työ jatkuu: paikallisyhdistyksen toiminta on vakiintunut, jäseniä on 312. Puheenjohtajana toimii Marianne Lind, joka toteaa vapaaehtoistyölle olevan yhä kasvavaa tarvetta.