Jouluinen markkinatapahtuma Lohjan keskiaikaisella kirkonmäellä ja sen ympäristössä sytytti myös Lohjan Zonta-kerholaisten joulumielen jälleen kerran. Joulumarkkinat järjestettiin jo 27. kerran, ja mekin olemme olleet mukana hyvinkin jo parikymmentä kertaa.
Tapahtuman tuotto kohdennetaan Lohja Hope ry:n toimintaan, tuomaan mm. harrastusmahdollisuuksia varattomien perheiden lapsille.
Tänä vuonna vanhaa kirkkokenttää koristivat mahtavat lumikinokset. Päivä aloitettiin lumitöillä, ja tunnelma oli kohdallaan niin myyjillä kuin markkinavieraillakin.
Tuote, josta kojumme tunnetaan, on Zonta-arpajaiset. Arvan ostajalle on luvassa hyviä palkintoja ja vähän jännitystäkin, sillä suurin osa voitoista on paketoitu värikkäiksi yllätyksiksi. Päävoitot ovat muhkeita herkkukoreja. Iloinen joulumieli syntyi jo yhteisessä pakkausillassa ja kertautui, kun pääsimme onnittelemaan voittajia.