Nuorten julisteet kertovat: Sanat sattuvat – myös netissä

”Älä kiusaa.” ”Lopeta kiusaaminen.”  ”Kiusaaminen ei ole pelkästään fyysistä.”

Osa nuorista tekijöistä ikkunanäyttelyn edessä: Nimma Camara (vas.), Tytti Raikas, Lila Turunen, Aada Vaarno, Siiri Gauffin ja takana Anselmi Suomela.

 

Viestit on poimittu lohjalaisen Laurentius-koulun oppilaiden kuvataidetunneilla tekemistä julisteista, joita he tekivät Lohjan Zonta-kerhon pyynnöstä.  Kuvataideopettaja Pirjo Judinin 8.-9.-luokkalaisten oppilaiden kuvataideryhmissä syntyi viime sykstyn mittaan kaiken kaikkiaan 36 toinen toistaan puhuttelevampaa julistetta.

Lohjan Zonta-kerho pyysi nuoria 8.–9.-luokkalaisia kuvittamaan ajatuksiaan kiusaamisesta, koska some-maailmassa tapahtuva ilkeily on tunnistettu iso ongelma. Nuorten julisteet kertovat aiheen tärkeydestä ja sen tiiviistä läsnäolosta heidän arjessaan. Some-maailman myötä kiusaamista ei pääse pakoon edes kotona ja vapaa-ajalla, vaan se on koko ajan läsnä puhelimen ruudulla.

Teemanäyttely on osa Zontapiiri 20:n digihäirinnän vastaista kampanjaa Zontat #yhdessä digitaalista häirintää vastaan.  Kaksivuotisen kampanjan tuotolla tuetaan Suomen nuorille tutuilla somealustoilla toimivaa Sua varten somessa -verkkopalvelua, joka toimii nuorten tukena somealustoilla eli juuri siellä, missä kiusaaminenkin ilmenee.

Kilpailun upea tuotos on nähtävillä näyteikkunassa Lohjalla, Laurinkatu 45:ssa koko kevään.

Pirjo Judin ja oppilaat osallistuvat julisteillaan myös Lohjan seurakunnan yhteisvastuukeräyksen kampanjaan, jonka tavoitteena on nuorten yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjunta.

 

LIsää tietoa Zontapiiri 20:n digitaalisen häirinnän kampanjasta ja lahjoitusmahdollisuuksista sen tukemiseksi löytyy täältä.