Naisen teko -kunniamaininta Eeva Sariolle

Lohjan Zonta-kerho myönsi Naistenpäivänä vuoden 2023 Naisen teko -kunniamaininnan Eeva Sariolle, 100-vuotiaalle zonta-henkiselle naiselle.

Eeva Sario syntyi marraskussa 1022. Kansainvälinen Zonta-järjestö perustettiin vain kolme vuotta aikaisemmin, vuonna 1919, parantamaan ja puolustamaan naisten ja tyttöjen asemaa maailmassa.

Eeva Sario ei ole ollut  Zonta, mutta hän  on toteuttanut zonta-arvoja koko elämänsä ajan, totesi Lohjan Zonta-kerhon huomionosoituksen luovuttanut naisten oikeuksien toimikunnan puheenjohtaja Marjaana Moring.

Eeva Sario on ollut aina naisasianainen ja oli aikaansa edellä lukuisissa asioissa:
joogaaja, kasvissyöjä, avantouimari ja kulttuurin harrastaja.
– Kyllähän sitä kasvisruoan puolesta puhumista tuomittiin, mutta lopulta ymmärrettiinkin, kertoo Sario esimerkin siitä, miten uusiin ajatuksiin suhtauduttiin. Opettajana hän teki sitäkin aatetta tutuksi, kuten myös musiikkia ja kirjallisuutta, omia rakkaita kiinnostuksensa kohteita.

Tasa-arvon ajatus jo lapsuudenkodista

Eeva Sario syntyi perheeseen, jossa naiset olivat yhtä arvokkaita kuin miehet. Perheen isä jätti sikseen säälittelevät kommentit siitä, että perheessä on ”vain tyttöjä”.  Hän uskoi koulutukseen ja oli mm. järjestämässä lapsille koulua jo silloin, kun nuorta Suomea vasta rakennettiin.

Sota-aikana perheen naiset hoitivat kotitilaa naisjoukolla, ja lisäksi Eeva Sario toimi ilmavalvontalottana ja myöhemmin toimistolottana.

Varsinaisen elämäntyönsä Eeva Sario teki opettajana ja viiden lapsen äitinä. Opettajanpaikoista ensimmäiset olivat ns. supistettuja kouluja, joissa kaikkea oli niukasti.
– Mutta kouluun pääsivät tytöt siinä missä pojatkin. Niinhän ei edelleenkään ole kaikkialla maailmassa, huomautti aikaansa seuraava Eeva Sario.

Lohjan Zonta-kerholaisilta Eeva Sario kysyi kiinnostuneena, vieläkö Zonta-toiminta kiinnostaa nuoriakin naisia.
– On tärkeää, että ihmisiä, jotka jaksavat viedä asioita eteenpäin myös heidän puolestaan, joilla ei ole yhtä hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asemaansa, Eeva Sario pohti.

 

– Joissakin maissa kouluolot ovat yhä yhtä alkeelliset kuin meillä minun nuoruudessani, tiesi Eeva Sario. Lohjan Zonta-kerhon puheenjohtaja Riitta Lehtonen (vas.) ja naisten oikeuksien toimikunnan puheenjohtaja Marjaana Moring kertoivat Zonta-järjestön työstä.

– Toivotan zontille voimia tärkeässä työssään, sanoi zonta-arvoja koko elmänsä toteuttanut Eeva Sario.