Lohjan Zontilla vilkas loppusyksy 2024

Zonta Says No -kampanjan oranssi väri vaihtui jouluisiin vihreään, punaiseen ja kultaan joulukuun alussa, kun siirryimme joulun aikaan. Jokavuotinen Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat -tapahtuma toi jälleen kerran oikean jouluntunteen niin Zontilla kuin muillekin lohjalaisille.

 

Väkivallan vastainen oranssi kampanja näkyvästi esillä

Roope Moring sitoi oranssin huivin Kaverukset-patsaan kaulaan.

Tänä syksynä Lohjan Zontat lähti väkivallan vastaiseen 16 päivän kampanjaan osin entisin tutuin, osin uusin

Johannes Virolainen tuki Zontia eläessään – ja edelleen.

 

eväin. Valaisimme jo vakiintuneeseen tapaan oranssiksi Harjulan toimintakeskuksen julkisivun, teimme aiheesta teemanäyttelyn nyteikkunaan Laurinkatu 24:ssä ja puimme huivit kaupungin keskustan patsaille eli Vuorimiehelle, valtioneuvos Johannes Virolaiselle sekä Kaverukset-patsaalle.
”Varmaan siksi, että sen on kylmä”, arveli Vuorimiehen huivitusta seuraamaan osunut poikajoukko. Saimmepa hyvän tilaisuuden kertoa kasvaville pojille väkivallan vastaisesta työstä.
Uuttta meille oli Lahden Zontien aiemmin käyttämä tukiverkko:

Marjaana Moring, Anne Saaristo ja Riitta Lehtonen jakoivat tietoa Lohjan Citymarketissa.

Jalkauduimme pienellä Zonta-joukolla kahteen kauppakeskukseen keskustelemaan ja jakamaan tietoa avunsaannin mahdollisuuksista. Konkreettisena tuen osoituksena väkivallan uhreille osa keskustelukumppaneistamme sitoi oranssin langanpätkän verkkoomme. Nauhoja kertyi paljon. Ja voi miten hyviä keskusteluja siinä käytiinkään!

 

 

Joulun yllätyspakettien suosio joulumarkkinoilla jatkui

Kerhomme parikymmenvuotinen perinne on osallistuminen Lohjan kaupungin ja seurakunnan järjestämille Menneen Ajan Joulumarkkinoille. Suosikkituotteemme on alusta lähtien ollut arpajaiset, joissa joka viides arpa voittaa yllätyspaketin. Paketin saa valita isosta korista monien erilaisten, kauniiden lahjojen joukosta. Huippuna ovat tietysti upeat herkkukorit, jollaisen onnekkaimmat voittivat jälleen.

Voittoarvan avaaja sai valita paketin lahjakorista.

Omenahillot ja sinapit ovat suosikkituotteita, mutta suurin houkutus on kuitenkin arpa ja hyvät voitot.

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos kaikille osallistujille, niin tekijöille kuin Zonta-toimintaa kannattaneille asiakkaillemme! 

Hyvää joulunaikaa!

Vielä ehdit vastata – Kuka lohjalainen nainen kautta aikojen ansaitsisi muistomerkin?

Kuluvana vuonna 40-vuotista toimintaansa juhliva Lohjan Zonta-kerho etsii kaupungin ja kaupunkilaisten hyvinvointiin ja tunnettuuteen vaikuttaneita naisia, jotka ansaitsivat tulla muisteluiksi. Yli 700-vuotisen kaupungin historiassa nykyvaikuttajia unohtamatta heitä on, vaikka muistomerkki on vain yhdelle: Eeva Joenpellon aukion saimme vuonna 2021.

Kenet – yksilön tai ryhmän – muistamisen sinä haluaisit nostaa esiin ja muistettavaksi? 

 

Lohjalla elää ja on elänyt myös menneinä vuosikymmeninä ja -satoina merkittäviä, aikaansaapia ja jälkensä jättäneitä ihmisiä, miehiä ja naisia. Meillä ei ole kovinkaan monia patsaita tai muistomerkkejä – vielä vähemmän merkittävän naisen muistoa vaalivia merkkejä. Vuonna 2021 tähän tuli korjaus, saimme Eeva Joenpellon aukion, mikä onkin erittäin hieno asia.

Mikä on muistomerkki? Wikipedian määritelmän mukaan ”Muistomerkki on jonkin muistona toimiva objekti. Usein muistomerkin aihe on henkilö, yleisimmin kuollut henkilö tai joku tapahtuma. Yleisiä muistomerkin muotoja ovat maamerkit, kuten patsaat, veistokset, monumentit, suihkulähteet tai jopa kokonaiset puistot tai paikat. 

Kansainvälinen Zonta-järjestö, Zonta International, on ajanut naisten ja tyttöjen asiaa jo yli sadan vuoden ajan. Suurin toiveemme ja tavoitteemme on, että naisen oikeudet tunnustetaan ihmisoikeuksiksi ja ihmisoikeudet ovat myös naisten oikeuksia. Sellaisessa maailmassa naisilla on käytössään tasavertaisesti miesten kanssa kaikki tarjolla olevat voimat ja päätöksenteossa edustus tasaveroisesti miesten kanssa. Ei enempää eikä vähempää.

Samaa tavoitelleita, ja tavoitteen kenties saavuttaneita, lohjalaisia naisia me Lohjan Zontat haluamme juhlavuonnamme kaivaa esiin ja muistaa. Kuka sinun mielestäsi ansaitsisi tulla muistetuksi nyt ja tulevaisuudessa? Kenen kunniaksi sinä haluaisit pystyttää muistomerkin?

Kerro, kuka sinulle tulee mieleen. Ihan heti emme uskalla muistomerkkiä luvata, mutta haluamme herättää keskustelun siitä, miten naiset vaikuttavat ja näkyvät yhteiskunnassa.

Kerro meille – tehdään tarinoita yhdssä

Vastaukset perusteluineen voi lähettää Lohjan Zonta-kerhon osoitteella lohjan.zonta.fi tai  tällä lomakkeella. Vastauksianne odotamme 30.11.2024 mennessä.

Lohjan Zonta-kerholaisia Eeva Joenpellon aukiolla keväällä 2022. Oppaana Virve Haahti (ensimmäinen vasemmalta).

Lohjan Zonta-kerhon herkut kävivät kaupaksi Omenakarnevaaleilla

Tänä syksynä Lohjan Omenakarnevaaleilla oli mitä myydä, sillä omenavuosi 2024 on tuottanut huippusadon niin kotipuutarhoissa kuin ammattiviljelmilläkin. Lohjan Zontat jalostivat karnevaalimyyntiin makoisia herkkuja.  Aurinkoisessa syyssäässä kävijöitä riittikin koko tapahtuman ajaksi.

Omenakarnevaalit on perinteinen, jokasyksyinen tapahtuma, jonne hakeutuu satamäärin kaupunkilaisia ja vierailijoita tapaamaan toisiaan ja nauttimaan omenaisista herkuista ja päivän ohjelmasta. Zonta-kerholle karnevaalit on sekä varainkeruutapahtuma, mutta samalla oiva tilaisuus muistuttaa Zonta-toiminnan tärkeydestä ja mahdollisuuksista liittyä joukkoon.

Paljon hyviä keskusteluja päivän mittaan käytiinkin vohvelien ja kahvin äärellä. Ja kaikki herkut myytiin viimeistä murusta ja tippaa myöten.

Päivän tuotolla kartutetaan Lohjan Zonta-kerhon stipendirahastoa.

Haluaisitko liittyä tähän vaikuttavaan joukkoon?

Lue lisää sivuiltamme www.zonta.fi/lohja

Tässä taisi olla karnevaalikentän aurinkoisin koju.