Turvallisuus-ilta kaupungintalolla 17.3.2023

Näkökulmia turvallisuuteen meillä ja maailmalla

Huittisten zonta-naisten Turvallisuus-illassa kuullaan kolme ajankohtaista puheenvuoroa turvallisuudesta meillä ja maailmalla.

Everstiluutnantti evp Joni Lindeman Varsinais-Suomen Reservipiiristä pohtii puheenvuorossa sodan kuvan muuttumista.  Lindeman on aikoinaan työskennellyt Huovinrinteen varuskunnassa ja myöhemmin mm. kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa.

Naisten valmiusliiton Lounais-Suomen alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Pia Huhtala kertoo puheenvuorossaan varautumisesta ja kotivara-käsitteestä. Huhtala toimii kotipalvelualan yrittäjänä Huittisissa.

Kansainvälisen Zonta-järjestön tuleva presidentti (2024-2026) Salla Tuominen tuo ajankohtaisterveiset YK:sta ja kertoo zontien kansainvälisistä projekteista. Tuominen on kotoisin Kokemäeltä ja työskentelee juristina Helsingissä.

” Zonta-toiminnan keskeinen ajatus on parantaa naisten ja tyttöjen yhteiskunnallista, taloudellista, koulutuksellista ja terveydellistä asemaa maailmanlaajuisesti ja paikallisesti. Kriisitilanteissa naiset ovat vaativassa roolissa huolehtiessaan perheistään puutteellisissa ja väkivaltaisissa olosuhteissa, siksi haluamme osoittaa tämän tilaisuuden tuoton Ukrainassa sodan jaloissa oleville lapsille,” kertoo Huittisten zonta-kerhon puheenjohtaja Heljä Jarttu.

***

Turvallisuus -ilta perjantaina 17.3.2023 klo 18-20 Huittisten kaupungin valtuustosalissa, Risto Rytin katu 36. Ohjelma 15€ sisältää kahvitarjoilun alkaen klo 17:30. Tilaisuuden tuotto käytetään Ukrainan lasten auttamiseksi Unicefin kautta. Lämpimästi tervetuloa!