Borgå-Porvoo Zontakerho lahjoitti 1500 euroa Porvoon kaupungin nuorisopalvelun kohdennetun nuorisotyön tukemiseen vuoden 2018 lopulla.
–Toivomme, että lahjoituksen avulla saadaan autettua mahdollisimman montaa olevaa paikallisia tyttöä, sanoo porvoolaisen Zontakerhon puheenjohtaja Marjaana Suominen.
– Työ on liikkuvaa, etsivää ja nuoren rinnalla kulkien tapahtuvaa toimintaa. Kohdennetun nuorisotyön tavoitteena on tukea nuoren elämänhallintaa ja pyrkimyksenä on edistää heidän kokonaisvaltaista hyvinvointia, sanoo nuorisotyön koordinaattori Tanja Lehtikuusi.
– Lahjoitusrahoilla saamme toteutettua esimerkiksi leirejä tai jotain ekstraa. Ryhmien kanssa pidämme aina pikkujoulut tai kevään päätösretken. Hetki on tarkoitettu myös kiitokseksi ja kehityksen palkkioksi. Teemme yleensä jotain kokemuksellista. Tällaiseen toimintaan on harvoin rahaa, toteaa nuorisotyöntekijä Pirjo Pietikäinen.
Varat lahjoitukseen on Borgå-Porvoo Zontakerho kerännyt kahden vuoden Naistenpäivän aamukahvitilaisuuden tuotoilla.
Teksti ja kuva: Kirsti Talsi-Sirkka
Kuvateksti: Marjaana Suominen (oik.) ojensi Zontakerhon lahjoituksen nuorisotyön koordinaattorille Tanja Lehtikuuselle (vas.).