VIRTUAALISTA ZONTA -JUMPPAA TARJOLLA SYKSYN ALKUUN

VIRTUAALISTA ZONTA-JUMPPAA TARJOLLA SYKSYN ALKUUN

 Tehdään hyvää yhdessä jumppaamalla loistavan ohjaajan, fysioterapeutti Teija Reinin johdolla. Teija on itsekin Zonta-sisko.

Viime keväänä Area I:n kerhot järjestivät hyvää palautetta saaneen hyväntekeväisyysjumpan. Kertyneet varat lahjoitettiin Piirin kautta Ensi- ja Turvakotien Liitolle sekä Helvi Sipilä -rahaston kautta kansainvälisiin kohteisiin.

Tänä syksynä hanke toteutetaan uudelleen, mutta nyt tällä kerralla Area I:n kerhot keräävät varoja omalle kerholleen lahjoitettavaksi eteenpäin itse valituille palvelukohteille. Etänä toteuttava jumppa on näin koronaviruksen leviämisen ja erilaisten rajoitusten aikana erinomainen tapa kohottaa kuntoa, kokea yhteisöllisyyttä, saada hyvää mieltä ja vielä tukea naisten ja tyttöjen hyväksi tehtävää työtä.

Hyväntekeväisyysjumpat pidetään neljänä tiistaina peräkkäin 31.8 alkaen, ja ne on tarkoitettu niin kaikille Zonta-siskoille kuin heidän perheenjäsenilleen, ystävilleen, yms.  Area I -alueen ulkopuolelta tulevat voivat ottaa tarvittaessa yhteyttä Anjaan tai Tuireen, joilta saa järjestävien kerhojen yhteyshenkilöiden tiedot. Muuten kerhot ovat tiedottaneet itse tapahtumaan liittyvistä käytännön asioista.

Itsekukin voi osallistua 1 – 4 jumppaan mahdollisuuksiensa mukaan

Hinnat

1 kerta – 10 €/hlö

2 kertaa – 20 €/hlö

3 kertaa – 30 €/hlö

4 kertaa – 35 €/hlö

Kannattaa ilmoittautua ajoissa, sillä ryhmiin mahtuu rajallinen määrä osallistujia kerralla.

Kaikki mukaan jumppaamaan ja tekemään hyvää!

Lisätietoja: Anja Kuosa, ZC Helsinki IV

p.050-3533950 ja anja.kuosa@gmail.com

Tuire Kaitila-Tarvainen, ZC Vantaa II

040-5098089 ja tuire.kaitila-tarvainen@fimnet.fi