Historia
Zonta International on perustettu v. 1919 USAssa.
Suomi liittyi kahdeksantena maana Zonta Internationalin jäseneksi. Ensimmäinen Zonta-kerho Suomeen perustettiin vuonna 1934 Helsinkiin. Se kulki pitkään Torstai-kerhon nimellä. Suomi kuului vuodet 1962-1986 Pohjois-Euroopan maiden muodostamaan piiriin XIII, kunnes piirijako 1986 muutettiin niin, että Suomi ja Viro muodostavat Piirin 20. Viron ensimmäinen kerho perustettiin Tarttoon 1991.
Me suomalaiset zontat olemme erityisen ylpeitä siitä että kansainvälisen järjestömme presidentteinä on ollut kolme merkittävää suomalaista zontaa – ministeri Helvi Sipilä vuosina 1968-1970 ja Annikki Mäkinen vuosina 1984-1986 ja Salla Tuominen vuosina 2024 – 2026.
Helvi Sipilä oli ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolelta valittu presidentti. Hänen aikanaan järjestön toiminta laajeni myös Afrikkaan. Helvi Sipilän presidenttikauden motto oli “Widening our vistas for the Service of Mankind”, Annikki Mäkisen presidenttikauden motto oli “Growth and Progress through Personal Involvement”. Salla Tuomisen kaudella motto oli “Build a better World for Women and Girls”.