Helsinki IV
Zonta Spirit

Unelmista totta – yksinhuoltajaäidin matka koulutukseen uudessa kotimaassa

Zonta-kerho Helsinki IV:n kauden 2025 – 2026 ensimmäinen kuukausikokous pidettiin keskiviikkona 20.8.2025 Keskustakirjasto Oodissa. Aiheena oli maahanmuuttajanaisten kouluttautuminen ja puhujana terveydenhoitaja Salwa Osman, jota kerhomme jäsen Kirsti Kuivajärvi haastatteli.

Salwa Osman syntyi ja kävi koulua Saudi-Arabiassa; hänen äidinkielensä on somali. Salwa avioitui suomalaisen somalimiehen kanssa ja muutti Suomeen vuonna 2010 perheen yhdistämismenettelyn kautta. Hänen tyttärensä oli jo syntynyt Saudi-Arabiassa, ja pari vuotta nuorempi poika syntyi Suomessa.

Salwa erosi ja hänestä tuli kahden pienen lapsen yksinhuoltaja. Opiskelunsa hän aloitti suomen kieltä opettelemalla, sillä unelma koulutuksesta hänellä oli aina ollut. Arabian ja somalin kielen hallitsevalle Salwalle suomen kieli oli aluksi vaikeaa – lukemaan ja kirjoittamaan piti opetella ”toisinpäin” kuin arabiaa, vasemmalta oikealle. Peruskouluun pyrkiessään hän puhui suomea jo melko sujuvasti, mutta kirjoitustaito oli heikko ja siksi peruskoulupaikasta tuli ensin hylkypäätös. Tarmokas Salwa sai kuitenkin aloittaa opiskelun soitettuaan opinto-ohjaajalle ja ihmeteltyään, mitä varten koulu on olemassa, jos ei voi päästä opiskelemaan ja parantamaan heikkoa kirjoitustaitoaan.

Lukion sijaan lähihoitajakouluun ja lopulta terveydenhoitajaksi

Peruskoulun jälkeen työhallinnon opinto-ohjaus lähes työnsi Salwan opiskelemaan lähihoitajaksi, vaikka hän olisi mieluummin mennyt lukioon. Opintososiaaliset edut puolsivat kuitenkin ammatillista koulutusta aikuislukion kustannuksella. Lähihoitajaopinnot sujuivat hyvin: kaikki arvosanat olivat kiitettäviä Salwan valmistuessa. Opiskelujen välissä ja lomilla Salwa oli töissä, mm. erityiskoulunkäyntiavustajana. Hoitoalan keikkatöitä hän teki myös.

Todistuksen perusteella Salwa pääsi Laurean ammattikorkeakouluun terveydenhoitajan koulutukseen vuonna 2020, juuri koronarajoitusten alkaessa. Opintojen alku oli erittäin haastavaa etäopiskelua. Lähiopiskelun Salwa koki paljon paremmaksi. Terveydenhoitajan koulutuksen opintosisällöt kiinnostivat Salwaa eniten, myös lääkelasku oli lempiaine. Salwa suoritti opinnot kaksoistutkintona ja valmistui sekä terveydenhoitajaksi että sairaanhoitajaksi vuoden 2024 lopulla.

Työharjoittelut sujuivat hyvin, ohjaajat olivat mukavia. Opinnäytetyön Salwa teki opiskelukaverinsa kanssa rasvamaksasta: elintapaohjausta rasvamaksan ennaltaehkäisyyn. Työ toteutettiin selkokielellä ja materiaalia aikuiskoulutukseen tehtiin sekä arabiaksi että somaliksi. Opastusluennot pidettiin Helsingin aikuisopistolla.

Kun Salwa valmistui, hänelle tarjottiin neljää eri työpaikkaa. Terveydenhoitajan työn terveysasemalla Salwa valitsi työmatkan sujuvuuden vuoksi.

Opiskeleva ja työssäkäyvä nainen voi olla hyvä äiti

Opiskelun aikana tärkeää olivat kaverien tuki, ystävät, hyvät ohjaajat ja opettajat, erityisesti oma tutor-opettaja. Sen sijaan oma kulttuuri ja oma perhekin olisivat edellyttäneet ryhtymistä kotiäidiksi. Salwan opiskeluun kohdistui sen vuoksi myös epäluuloja siitä, miten pienten lasten yksinhuoltaja selviytyisi opinnoista. Oma äiti oli tosin valmistunut sairaanhoitajaksi Somaliassa, mutta jäänyt hoitamaan kotia. Salwan mukaan tarvitaan paljon lisää valistusta siitä, että nainen voi opiskella toivomaansa ammattiin, käydä töissä ja olla silti hyvä äiti. Salwa sai rohkaisua ja kannustusta opiskeluun hyviltä ystäviltään.

Nyt omatkin lapset opiskelevat, vaikka aina ihmettelivät, miten äiti jaksoi opiskella yhä eteenpäin, käydä töissä ja hoitaa perheen. Tytär on lukiossa ja poika peruskoulun yläasteella.

Terveydenhoitajan työssään Salwa itse ohjaa ja neuvoo maahanmuuttajia osana työtehtäviään. Työssä eniten on yllättänyt se, että osa asiakkaista on loistavia, osa taas on aluksi epäluuloisia maahanmuuttajatyöntekijää kohtaan, mutta monesti Salwa saa heiltäkin vastaanoton lopussa positiivista palautetta.

Salwan koulutuspolku osoitti rohkeutta ja itsenäisyyttä. Salwan esityksen päätteeksi totesimme kuin yhdestä suusta, että Salwalla on SISUA! Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi kerhomme jäseneksi.

Teksti: Kirsti Kuivajärvi ja Anna-Maija Hirvi         Kuva: Sanna Nuutila