PUHUJIEN JA ESIINTYJIEN ESITTELY
Perjantaina 8.10.
SAIMAAN SUURLÄHETTILÄS SAIMI HOYER
Saimi Hoyer (omaa sukua Nousiainen) on yksi kautta aikojen menestyksekkäimmistä suomalaisista malleista. Saimi on syntynyt Helsingissä, mutta hänen isänsä suku on kotoisin Punkaharjulta, missä Saimi on viettänyt kaikki lapsuutensa kesät.
Kymmenen vuotta hän asui ja työskenteli ulkomailla, muun muassa Pariisiissa, New Yorkissa ja Milanossa, mutta huippumalliuransa jälkeen hän muutti Punkaharjulle, missä hän nyt asuu lastensa kanssa Puruveden kirkkaiden vesien äärellä. Saimille on kehittynyt syvä ja lämmin suhde Saimaan järviluontoon Punkaharjulla vietettyjen lapsuuden kesien myötä. Ja niinpä, vaikka Saimi tuntee, että hänen kotimaansa on Italia, kuuluu hänen sielunsa Punkaharjulle ja Saimaalle. Hän on myös tunnettu Punkaharjun puolesta puhuja sekä Metsähallituksen kansallispuistokummi.
Saimi on vangitseva tarinankertoja sekä vahvaluonteinen tekijä, joka tunnetaan myös intohimoisena luonto- ja sieni-ihmisenä. Hänen omien sanojensa mukaan ”tärkein perintö, jonka tulen koskaan vanhemmiltani saamaan, on luontosuhteeni.” Sienestyksen lisäksi hän puhuu mielellään Punkaharjun
Lauantai 9.10.
IMATRAN IMMET
Johtaa MuM Hanna Saarela
Imatran Immet on syksyllä 2008 perustettu imatralainen naiskuoro. Kuoron eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia naisia yhdistää rakkaus musiikkiin ja esiintymiseen. Kuoro on 13-vuotisen historiansa aikana uteliaasti kokeillut erilaisia ilmaisun keinoja tavoitteenaan koskettaa ja hauskuuttaa yleisöään.
Kuoron ohjelmiston perusrunkona on suomalainen kansanmusiikkityyliin sävelletty musiikki, mutta kappaleita valitaan ohjelmistoon aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Kuoro tunnetaan Imatralla erityisesti näytelmällisistä konserteistaan. Perinteistä mainittakoon keväinen sukkanauhaperformanssi, jolloin Taisto Martiskaisen veistämä Imatran Immen patsas Imatran Patopuistossa saa vappunauhansa.
Imatran Immet-kuorolle myönnettiin syksyllä 2017 Imatran kaupungin Taidepalkinto. Kesällä 2020 Immet valittiin yhdeksi viidestä voittajasta Helenin (Helsingin Energian) järjestämässä Hyvän energian seura -kilpailussa. Syksyllä 2019 Impien alaisuuteen perustettiin tyttökuoro Vuoksen Neiet. Molempia kuoroja johtaa kuorojen perustaja MuM Hanna Saarela. Tuoreimpana aluevaltauksena ovat – myös korona-aikana toteutetut – musiikkivideot.
Lauantai 9.10.
VÄRI-ILMIÖ IMATRALTA, VIRKKUKOUKKUNEN
Yrittäjät Tiina Kärkäs-Sund
Virkkukoukkusen primusmoottori Tiina Kärkäs-Sund tipahti lapsuudessaan 70-luvun huikeaan väri- ja kuosipataan. Luoville ammattihaaveille suunnan viitoitti Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, jossa etenkin erikoistekniikat ruokkivat mielikuvitusta ja omalle ilmaisulle löytyi punainen lanka.
Valmistuttuaan hän käynnisti Virkkukoukkusen värikkään brändin vuonna 1993. Ensimmäinen pikkuruinen puoti sai tilansa Tiinan lapsuudenkodin eteisestä. Käsinpiirtämiensä moninaisten tekstiilien lisäksi valikoimaan alkutaipaleella kuului myös kirjovirkatut pipot ja niistä juontaakin juurensa koukuttavan virkeän Virkkukoukkusen mieliinpainuva nimi. Tavoitteena niin silloin kuin nykyäänkin on tarjota asiakkaille arkeen käytännöllistä ja piristävää kultareunaa kotiin, päällepantavaksi ja viemisiksi kepeällä karjalaisella asenteella ja persoonallisella tunnistettavalla otteella.
Syksyllä 2018 lanseerattu ensimmäinen Tiinan suunnittelemista Virkkukoukkusen trikookankaista valmistettu vaatemallisto on saanut lentävän lähdön ja jatkoa seuraa. Suurin osa tuotteista valmistetaan Suomessa. Valmistuspaikkakuntia ovat esimerkiksi Helsinki, Kitee, Kurikka, Pälkäne ja Ylämaa. Valitsemalla Koukkusen oman malliston tuotteita ostat samalla myös työtä Suomeen.
Virkkukoukkunen tuo eloosi hauskempaa arkea pukeutumiseen, sisustukseen ja himailuhommiin. Virkkukoukkusen mainio, elämyksellinen myymälä Imatralla ja veikeä verkkokauppa palvelevat ja koukuttavat faneja ympäri maailman, tuu mukaan! Virkkukoukkusen putiikki, suunnittelutilat, sekä verkkokauppa ovat muutaman pompun kautta asettuneet Imatran ytimeen Koskenpartaan kävelykadulle kolmeen kerrokseen.
Lauantai 9.10.
MUSIIKIN MONITOIMINAISET
Satu Strömberg ja Charlotta Kivistö
Musiikkialan monitoimitaiturit Satu Strömberg ja Charlotta Kivistö ovat musisoineet yhdessä toistakymmentä vuotta niin klassisen kuin kevyen musiikin parissa.
Imatralta kotoisin oleva Satu työskentelee Suomen kansallisoopperassa lauluosaston päällikkönä. Päätyönsä ohella Satu on monipuolinen esiintyjä, jonka ohjelmistoon kuuluu laaja valikoima niin klassista kuin kevyttä musiikkia laulaen, viululla tai pianolla soitettuna.
Charlotta toimii Hyvinkään Orkesterin intendenttinä ja keikkailee ahkerasti toimien milloin kanttorina, milloin teatterimuusikkona tai sinfoniaorkesterin viulistina. Lisäksi Charlotta säveltää ja sovittaa musiikkia ja on aktiivinen toimija Hyvinkään seudun kulttuurielämässä.
Zonta-järjestön työ parantaa tyttöjen ja naisten elämää sekä voimaannuttaa naisia kaikkialla maailmassa on duon sydäntä lähellä. Charlotta on Hyvinkään Zonta-kerhon jäsen.
Sunnuntai 10.10.
MEMORIAL SERVICE KOLMEN RISTIN KIRKKO
Kolmen Ristin Kirkko on yksi Imatran seurakunnan kirkoista, joka sijaitsee Vuoksenniskalla. Alvar Aaltoa pyydettiin toisen maailmansodan jälkeen laatimaan Imatran yleiskaavaa, jossa yhdistettiin kolme, suhteellisen etäällä toisistaan sijaitsevaa vanhaa kylää: Imatrankoski, Vuoksenniska ja Tainionkoski. Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunta tarvitsi myös kirkolliset palvelut, ja Aalto sai uuden kirkon suunnittelutehtävän vuonna 1955. Aalto halusi suunnitella Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunnan kirkosta sellaisen, että siinä voisi yhdistyä niin kirkolliset kuin muutkin sosiaaliset toiminnot. Kirkko valmistui vuonna 1958 Saimaan ja Immalanjärven vesistön väliselle mäntyharjanteelle.